Neljä nuoruutta, jotka jäivät kesken 1918

Tämänpäiväisen Kaatuneiden muistopäivän kunniaksi kirjoittelen vuoden 1918 Vapaussodan tiimoilta. Taas aivan hakuammuntana lähdin liikkeelle. Sanomalehtiarkiston näpyttelin vain hakusanaksi vuosirajauksella kaatunut ja ensimmäisenä eteeni pompsahtanut seutumme uutinen kirvoittikin jo kynän varteen. 

Tuossa 9.4.1918 julkaistussa Kokkola-lehdessä oli  näiden alla olevien lisäksi ainakin puolen tusinaa muutakin Vapaussodassa menehtynyttä. Koskettavista koskettavimpia  nuorukaisten kuolinilmoituksia. Valitsin tekstiini kuitenkin ainoastaan neljän kälviäläisen kohtalon. 

"Kaatuneita keskipohjalaisia sankareita.

Jälleen on saapunut suruviesti paikkakunnallemme, että neljä uljasta nuorukaistamme on kaatunut. Raskas on se koettelemus, joka on meitä kohdannut, mutta me kestämmeme sen lujalla mielellä tietäessämme, että he siten ovat täyttäneet velvollisuutensa kansaansa ja isänmaatansa kohtaan.

Kokkolasta on kaatunut Georg Räbb lauantain tienoissa ja niinikään sähköttäjä Armas Suominen, jonka kuolemasta on jo muutamia päiviä huhuiltu. Hän oli kotoisin Turusta, jossa hän kävi sikäläistä suom. klassillista lyseota 5 luokkaa antautuen sitten  lennätinlaitoksen palvelukseen. Vainaja oli tunnettu kaikin puolin kunnon nuorukaiseksi.

Samoin suruviesti tietää kertoa, että kaksi Kälviän parasta poikaa Fritiof Kippo ja  Jooseppi Tikkanen ovat Tampereen verisissä, mutta samalla myöskin kunniakkaissa taisteluissa kaatuneet. Kunnia kaatuneille, siunattu olkoon heidän muistonsa."

Tampereen taistelujen aikana keväällä 1918 hiljenivät nuorten miesten  äänet. He olivat vasta elämänsä alussa, mutta joutuivat keskelle tapahtumia, jotka muuttivat kaiken. Heidän muistonsa kulkee yhä kaupungin kaduilla, osana sen historiaa, vaikka meistä harva sitä  ehkä on osannut ajatellakaan...

He olivat nuoria, unelmia täynnä, tulevaisuus avoinna. Tuo tulevaisuus katkesi monelta. Heidän tarinansa muistuttaa siitä, ettei historia ole pelkkiä tapahtumia, vaan ihmisiä ja elämiä. Henkilötasolla kaiken mullistavia tapahtumia. 

Nuo kaksi kuolinilmoitusta löytyivät samaisen lehden numerosta. Tuntui, että nelisivuisesta lehdestä valtaosa käsitteli Tampereen taisteluita. Tuossa lehdessä oli myös muistokirjoitus Fritiof Kippolle. Googlailemalla sain selville, että hän oli ollut hyvin aktiivi nuorukainen esimerkiksi nuorisoseuratoiminnassa. 

"Fritiof Kipon muistoksi.

Suruwiesti toisensa perään saapuu meille. Nuoret, uhrautuvat sydämet ovat lakanneet sykkimästä. Suuria uhria on nuori wapautemme waatinut meiltä lunnaikseen. 

Sywästi surren otamme me wastaan tiedon, että Sinä, Fritiof Kippo, olet poistunut keskuudestamme. Kipeästi sinua kaipaamaan jäi kotisi. Suuren aukon jätti Sinun kesken taittunut elämäsi kotikyläsi Ruotsalon edistysrientoihin, joihin sinä nuoruutesi innolla otit osaa. Paljon menetimme me Sinun toverisi Sinusta, johon me aina woimme luottaa. 

Olkoon sinun hyvän welvollisuudentunteen elähyitämä työsi meille esimerkkinä siitä, että suuren ja jalon asian wuoksi on meidän jokaisen uhrattava kaikki mitä meillä on kalleinta. 

Siunaten me muistelemme Sinun jaloa elämäntyötäsi. Liput kunniaa! Paljastukoon päät sankarin paarien äärestä! 

Kälwiä 8/4 1918. "

"Kunniakentällä kaatuneet vapaussankarimme Ilmari Porri, Kalle Fritiof Kippo, Jalmari Korhonen ja Jooseppi Eemil Tikkanen kätketään synnyinmaansa poveen Kälviän Vanhalla hautausmaalla ensi perjantaina t.k. 12 p:nä klo 2 i.p.

Pitäjäläisemme katsovat tietysti  sydämenasiakseen ja kalliiksi velvollisuudeksi saapua saattamaan nämä kaatuneet sankarit viimeiseen leposijaansa. Jokainen meistä  on nimittäin syvässä kiitollisuuden velassa näitä miehiä kohtaan jotka omantuntonsa ääntä kuullen tarttuivat waaran hetkellä kalpaan synnyinmaansa onnen ja vapauen puolesta."

"Vapaussankarien Ilmari Porrin, Jooseppi Tikkasen, Fritiof Kipon ja Jalmari Korhosen  hautaus eilen muodostui suuremmoiseksi juhlahetkeksi, jollaista tuskin koskaan on pitäjämme historiassa ennen ollut. Ruumiinsiunaus tapahtui kirkossa suurin juhlallisuuksin. Tunnelmaa kohottivat  sotilassoittokunnan  ja kahden laulukuoron  esitykset. Sankarit haudattiin n.s. Wanhaan hautausmaahan. 

Lähemmin ensi numerossa. 

"

Näin päättyi neljän nuorukaiseen elämä. Tässä lainaus heidän kuolinkirjauksistaan Kälviän seurakunnan haudattujen luettelosta: 

-Talollisen poika, vapaustaistelun sankari , Antti Ilmari  Porri  (23 vuotta) kaatui Tampereen taisteluissa 28.3.1918

-Vapaustaistelun sankari, Jooseppi Eemeli Tikkanen (26v)  Kälviän Jokikylästä  kaatui Tampereen taisteluissa 28.3.1918. 

-Itsellinen, vapaustaistelun sankari,  Jalmari Korhonen Kälviän Välikylästä (27v)  haavoittui Tampereen taistelussa 28.3.1918 ja kuoli haavoihin Jyväskylässä 1.4.1918.

-Talollisenpoika, vapaustaistelun sankari, Kalle Fritiof Kippo (25v) Kälviän Ruotsalosta haavoittui ehkä punaroistojen rääkkäämänä Hauholla  ehkä 28.3.1918 tai myöhemmin. 

He kaikki olivat vielä naimattomia. 

Taistelut olivat ohi, mutta jäljet jäivät;  muistoina, niminä, tyhjinä paikkoina, kipeinä ajatuksina... Vähitellen alettiin jakaa kunniamerkkejä. Niitä annettiin niille, jotka palasivat, mutta myös niille, jotka eivät enää palanneet koteihinsa. Poikia ja nuorukaisia, joiden elämä oli jäänyt kesken ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan.

LÄHTEET: Kokkola. No 37. 9.4.1918. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1256053?term=kaatuneet&term=kaatuneille&term=kaatuneen&term=Kaatuneita&term=kaatunut&page=2] Luettu 17.5.2026. 

Kokkola No 39. 13.4.1918. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1256049?term=Punaisten%20uusimpia%20murhia&page=2] Luettu 17.5.2026. 

Kokkola  No 137. 4.12.1919. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1256179?term=Eino%20Kleemola&page=3] Luettu 17.5.2026. 

Suojeluskuntalaisten vala 1918

Suojeluskunta liittyy keskeisesti vuoden 1918 Kansalaissotaan. Suojeluskunta perustettiin juurikin vuonna 1918. Suojeluskunnan perustamisasetuksissa määriteltiin keskeisinä kriteereinä jäseniksi pääsemisessä vapaaehtoisuus, ikärajan täyttyminen sekä  halu ylläpitää vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä. Ennen asetusta  suojeluskuntiin liittymisen kriteerit olivat vaihdelleet paljonkin paikkakunnasta riippuen. Kaikkia jäseniä yhdistävä tekijä oli  halu taistella Suomen vapauden puolesta. 

                                           

Yllä: Pekka Jylhän Suojeluskuntalainen-patsas Kokkolan kaupunginteatterin edustalla

Koska suojeluskuntaan liittyvät sitoutuivat tilanteen niin vaatiessa sotaan, määriteltiin alaikärajaksi 17 vuotta. Varsinaista yläikärajaa ei ollut, mutta 40 vuotta täyttäneet siirrettiin kannatusjäseniksi tai  myöhemmin perustettuun  suojeluskutareserviin tai veteraaniluokkaan. Nuorille pojille annettiin myös mahdollisiis liittyä poikaosastoihin. 

Liityttäessä suojeluskuntaan, tuli vannoa seuraavanlainen vala:

”Minä lupaan ja vannon taistelevani henkeen ja vereen saakka Suomen itsenäisyyden ja sen laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolesta, kunnes lailliset olot on maassa jälleen palautettu ja lujitettu. Minä vannon pysyväni uskollisena maan lailliselle hallitusmuodolle ja sen tämän mukaisesti valitulle hallitukselle sekä ehdottomasti tottelevani sotilaspäällystöäni. Kaiken tämän lupaan ja vannon Jumalan ja kaiken sen nimessä, mikä on minulle korkeata ja pyhää.”

                                         

Lotta-patsas ja Suojeluskuntalainen - patsas, molemmat saman kuvataiteilijan tekemiä. Taustalla näkyy Kokkolan kaupunginteatteri, joka alkujaan  on keski-Pohjanmaan Suojeluskuntajärjestön  vuonna 1927 rakennuttama  maakunnallinen keskustalo, "Vartiolinna."

Sitoutuminen tehtiin kirjallisesti lomakkeelle:

"Allekirjoittautunut  ilmoittautuu täten XXX suojeluskuntaan jäseneksi ja vakuutan kunniasanallani, etten  ole kuulunut niin kutsuttuun työväen järjestys- eli punakaartiin tahi  tätä liikettä kannattanut enkä muullakaan  tavalla ottanut osaa vehkeilyyn maan eduskuntaa ja hallitusta vastaan; sitoudun myös vaadittaessa vannomaan sotilasvalan. 

__________XXX______________päivänä ____XXX________kuuta 1918

Nimi:XXX

Syntymävuosi, -kuukausi ja -päivä:XXX

Ammatti:XXX

Asuntopaikka:XXX

Kenen suositus:XXX

Perhesuhteet:XXX

                                       

LÄHTEET:

Jäsenyyskriteerit ja  sosiaalinen kerrostuneisuus. Suojeluskunnat ja Lotta Svärd. [https://perinne.fi/suojeluskuntajaerjestoe/organisaatio-ja-jasenet/jasenyyskriteerit-ja-luokkatausta/] Luettu 7.3.2021. 

Sata vuotta sitten perustettiin hurjapäinen ryhmä - näin toimivat valkoisten erikoisjoukot talvella 1918. [https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005558231.html] Luettu 28.02.2021.

Vapaussodan muistomerkki Lohtajalla - mitä on patsaan tarinan takana?

Sattuma on hämmästyttävää. Kuskaan nuorimmaista ja minulle jää  odotteluaikaa. Hetken mielijohteesta ajelen lauantai-iltana Lohtajalle. Lumet ovat lähes sulaneet ja se taas mahdollistaa paremmin blogikuvausten tekemisen. 

Illan lopuksi ajaudun Lohtajan kirkon pihalle. Pidän kirkkomaan pihapiiristä. Käveleskelen kevätillassa. On hiljaista. Vain pari kävelijää etäämpänä tiellä. Mutta kirkkomaalla saan olla omassa rauhassa. Kuvailen  vanhoja muistomerkkejä. Huomion kiinnittää iso muistopatsas, jossa on seitsemän  miehen nimet. Huomaan, että heidän kuolinvuosi on 1918. Kuvan patsaan ja kotona lähden tutkimaan asiaa lisää. Muistan toki, että olen sivunnut aihetta aikaisemminkin.Patsaan nimistä viisi on kuollut Hauholla, kaksi muualla;  Sanfrid Kluukeri on menehtynyt Kämärällä ja Antti Vuolle Mouhijärvellä. 

Tässä kirjoituksessa keskityn muistokiveen ja viiden miehen kohtaloon Hauholla. Sata vuotta sitten. Hauhon taistelussa 28.4.1918 kaatuivat lohtajalaiset Elias Hanhisalo, Herman Kivistö, Rikaarti Pentinmikko, Juho Puutio ja Eino Vähä-Erkkilä.

Muistokivessä mainitaan viiden miehen kuolinpaikkana Hauho vuonna 1918. Googlaamalla selviää, että Hämeenlinnan kupeessa oleva Hauho kuului Suomen punaisimpiin alueisiin Kansalaissodan aikana.

Niin kutsuttu Hauhon taistelu oli yhden päivän aikana käyty taistelu Suomen sisällissodassa. Osapuolina oli punaiset vastaan valkoiset, joita tuki Saksan Itämeren-divisioona. Määrällisesti punaisia tiedetään taistelussa olleen noin 5000-6000, kun valkoisia oli 300 ja heidän tukenaan 60 saksalaista. Valkoisten ja saksalaisten tavoitteena oli yrittää vallata Hauhon kirkonkylä. 

Hauholle oli saapunut Länsi-Suomesta paennut useita tuhansia käsittävä punaisten kolonna, jonka kulkureitti eteni Lahden kautta kohti Itä-Suomea. Keski-Pohjanmaan II reservipataljoona oli ennen Hauhon taistelua kulkenut kapteeni Hjalmar Södermanin komentamana Etelä-Hämeessä. Lauantaina 27.4.1918 pataljoonalle tuli käsky hyökätä aikaisin sunnuntaiaamuna Hauhon kirkonkylään. Tavoitteena oli lyödä siellä olevat punakaartilaisjoukot. Nämä punaisten joukot olivat vetäytymässä idän suuntaan hävittyään edeltävän taistelu Hämeessä. Vaikka voi kuvitella osapuolien määrällisen epäsuhdan ja hyökkäyksen mielettömyyden, ei sotilaalla ole juurikaan muuta vaihtoehtoa kuin noudattaa saamaansa käskyä.

Valkoisten pataljoona saapui iltayöllä Hovinkartano -nimisen maatilan pihaan muutaman kilometrin etäisyydelle Hauhon kirkonkylästä. He majoittuivat tilan sivurakennuksiin yöksi. Tilalla he tapasivat sinne jo aikaisemmin majoittuneen saksalaisosaston. Saksalaisia johti kenraalimajuri Wolf. Tällä prikaatin 11. polkupyöräkompanialla oli mukanaan kevytvetoinen vuoristotykki.

Punaisten joukkojen oli määrä jatkaa Hauholta matkaa itään päin. Mutta he kohtasivatkin sunnuntai-aamun alkajaisiksi polkupyöräkompanian, jossa oli sekä saksalaisia että valkoisia, jotka saman tien aloittivat tykkitulen. Punaisten varmistusketju reagoi tulitukseen rynnäköllä. Koska punaisia oli määrällisesti tuhansia enemmän, onnistuivat he ajamaan valkoisten joukot lähitaistelussa taaksepäin. 

Punaiset saivat hallintaansa valkoisten tykin ja konekiväärin. Tässä yhteydessä joko haavottui tai kaatui yli sata valkoista. Punaisten pääjoukko eteni kohti Syrjantakaa pitkin pikkutietä. Siellä sakasalaisten eskadroona (=ratsuväen perusyksikkö)  yllätti punaiset kahdella konekiväärillä sekä tykillä. Mutta myös saksalaisten kohtalona lopulta oli väistyminen punaisten tieltä. 

Valkoisten joukkuepäällikkö Jukka Melender oli kotoisin Ylivieskasta. Hän oli apealla mielellä kuten koko valkoisten joukkio. Pelko kuoleman uhasta oli todellinen. Miehet veisasivat Melenderin toiveesta virren "Jumala ompi linnamme. " Ahdistuneen yön jälkeen Keski-Pohjanmaan II reservipataljoona seisoi avoneliössä yösijansa pihamaalla kapteeni Södermanin kertoessa alkavasta hyökkäyksestä, sen tavoitteista. Söderman vetosi puheellaan valkoisiin ja kertoi odottavansa, että jokainen täyttää velvollisuutensa tulevissa taisteluissa.

                              

Hauhon sunnuntaiaamu poikkesi normaalista. Nyt eivät kivikirkon kirkonkellot kutsuneet tavalliseen tapaansa sanankuulijoita jumalanpalvelukseen. Kellon sijasta kuului  vain taistelun ääniä. 

Taistelu alkoi aamukuudelta. Käytiin kiivaita lähitaisteluita ja jo alkuvaiheessa kaatui muutamia valkoisia sekä komppanian päällikkö. Saksalaiset perääntyivät ja menettivät myös vuoristotykkinsä punaisille.

Saksalaisten vetäytyessä oli puolustukseen tullut aukkoja. Punaisten joukot vyöryivät voimalla eteenpäin. Pohjalaiset taistelivat valtavaa ylivoimaa vastaan. Punaiset onnistuivat eristämään valkoisten 2. komppanian asemat pataljoonasta. Kiivaiden lähitaisteluiden jälkeen valkoisten pataljoona sai käskyn vetäytyä.

Komppanian päällikön kuoltua otti pataljoonan adjutantti, luutnantti Aleksi Vuolle-Apiala 2. komppanian haltuunsa. Kun vetäytymiskäsky oli tullut, lähetti Vuolle-Apiala yhden miehistään viemään viestiä muulle komppanialle tilanteesta. Sotamies kuitenkin menehtyi luotien lävistämänä jo  parinkymmenen metrin päähän. Vuolle-Apiala päätti tällöin itse lähteä antamaan vetäytymiskäskyä komppanialle. Adjutantti pääsikin tulituksen läpi yli taistelukentän ja ennätti antaa vetäytymiskäskyn. Heti tämän jälkeen adjutantti lyhistyi maahan kolmen luodin lävistämänä hautausmaan vierustalle. 

                              

Myös 22-vuotiaan ylivieskalaisen  joukkuepäällikkö Jukka Melenderin kohtalona oli menehtyä Hauhon taistelussa. Kerrotaan, että hänen äitinsä näki enneunena miehen kertomassa kuolemasta  jo ennen tapahtunutta. Harmaapukuinen sotilas oli seisonut  yöllä äidin sängyn päädyssä ja pyörittänyt  rautapäädyn messinkinuppia samaan tapaan kuin pojallaan oli tapana ja  lausahtanut "Minä kuljetan kuolleita ja käyn heistä ilmoittamassa. " Kun aikanaan sana pojan kuolemasta saapui taloon, viestin toi Jukan tuttava, rautatievirkalija Ragnar Köhne. Hän oli sattumalta nähnyt tiedot tapahtuneesta työpaikkansa lennättimestä.  Äidin ensimmäiset sanat olivat olleet  "Sinä tulit ilmoittamaan Jukan kuolemasta."

Taistelu kesti kaikkiaan vain tunnin verran ja päättyi siis punaisten voittoon. Kaikkiaan valkoisilta menehtyi 60 miestä. Lisäksi kymmenia haavottui ja osa miehistä otettiin myös sotavangeiksi. Saksalaisista sai surmansa yhdeksän ja punaisiakin menehtyi 74. Kevään rapaamilla teillä kiirehti valkoisten lisäksi kodeistaan pakoon lähteneitä kokonaisia perheitä. 

Lohtajalaisia menehtyi siis viisi. Heistä Eino oli 23-vuotias maanviljelijä ja ryhmäpäällikkö, talokkaan poika Juho 26-vuotias sotilas, talokkaan poika Elias oli 19-vuotias ryhmäpäällikkö ja talokkaan poika Rikaartti 30-vuotias sotilas. Ainut naimisissa ollut oli suutari ja sotilas Herman, joka oli kuollessaan 26-vuotias. 

Muistomerkki Lohtajan kirkkomaalla on julkaistu 1921. Sen on suunnitellut Germund Paaer. Hän valmistui ylioppilaaksi 1905 opiskellen myöhemmin Teknillisessä korkeakoulussa ja Helsingin yliopistossa. Paaer toimi Taideteollisen keskuskoulun opettajana. Hän oli myös Kalevala Korun ensimmäinen pääsuunnittelija. Paaer tunnetaan mm. pilapiirroksistaan sekä Kihniön kirkon alttaritaulun maalauksesta. Teoksen nimi on "Minä seison ovella ja kolkutan."

Huhtikuinen ilta on kaunis. Linnut visertävät  kevään toiveikkuutta läheisissä puissa. Auringon kulta laskeutuu kirkkomaan ylle.  Sata vuotta sitten sinne laskeutui vain surun säteitä.



Graniittisen ja jykevän muistokiven keskiössä on sotilasasuinen mies kumartuneena rukousasennossa, ase selässään ja yllä teksti "Lepäämme kuuliaisina isänmaamme laeilla."

Muistomerkille on varmaankin aikaisemmin päivällä tuotu havuseppele. Kivijalustan päällä olevassa lyhdyssä palaa kynttilä. Valkean ruusukimpuun mukana on saateteksti "Eino-enomme muistoa kunnioittaen."  Hienoa, että vielä muistetaan!

LÄHTEET:


Germund Paaer. [https://www.tietaa.ovh/Osata/fi/Germund_Paaer] Luettu 29.4.2018.


Hauhon 1918 kulttuuripolku. [http://www.hamewiki.fi/wiki/Hauhon_1918_kulttuuripolku] Luettu 28.4.2018.


Hauhon taistelu. WikiVisionally. [https://wikivisually.com/lang-fi/wiki/Hauhon_taistelu] Luettu 29.4.2018.


Kapinanaikaan Hauholla, 28. huhtikuuta 1918.[ https://hauho1918.blogspot.fi/2018/04/kapinanaikaan-hauholla-28-huhtikuuta.html?m=1] Luettu 28.4.2018.


Sanansaattaja. Hauhon taisteluun liittyvä sukutarina vuodelta 1918. Kirjastovirma. [http://www.kirjastovirma.fi/ylivieska/juurikosken_partaalla/sanansaattaja] Luettu 28.4. 2018.

Vuoden 1918 tapahtumia Kokkolassa

Kokkolan XX talviharmonikkaviikko polkaistiin tänään komeasti käyntiin. Olin mukana AjanKaiku- parivaljakon ja Kokkolan talviharmonikkaviikon kanssa yhteistyössä toteutetun "Suomi 1918 " opastetulla kierroksella. Itse sisällissotavuoden 1918 tapahtumia käsiteltiin melko lailla pintapuolisesti, joten pikkasen lihavoitan tarinoita kerrottua enemmän muutamista kohdin.

Sisällissota on asia, jonka sanotaan olevan hyvin arka edelleen - vielä sata vuotta tapahtumien jälkeen. Se on mielestäni jopa hämmentävää. Hämmentävyyden huomaa myös siitä, että sodasta käytetään lukuisia eri nimiä. Käytän tässä tekstissä nimeä Kansalaissota.  Kun olen lähtöisin hieman eri suunnalta, ei omassa lähipiirissäni ole  juurikaan puhuttu Kansalaissodasta. Sukuni ovat asuneet alueilla, joissa pääosa asukkaista on ollut enempi valkoista väkeä.  Vai onko asia suvussani sivuutettu, painettu villaisella? Toisaalta  siippani, joka on kokkolanseudulta kotoisin toteaa myös, ettei asiasta ole koskaan hänen kuulleen kotonansa puhuttu.  Eli - en tiedä.  Taustalla oli kuitenkin vielä tuoreena muistissa Ensimmäinen maailmansota, joten siltä kannalta katsottuna  Kansalaissota on ollut kova isku juuri itsenäistyneelle Suomelle. 

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen suomalaiset lienevät halunneet itsenäisyyttä enemmän kuin mitään muuta. Mutta kuten usein käy, eivät kaikki suinkaan ajatelleet yksimielisesti siitä, millainen uuden Suomen tulisi olla. Vain kuukausi itsenäisyyden julistamisen jälkeen Suomi ajautui sisällissotaan. Köyhänä sodanjälkeisenä aikana oli myös työttömyyttä, sairauksia, elintarvikepulaa, eriarvoisuutta. Maassa oli vielä runsaasti venäläissotilaita, muttei enää heillä johtajaa. Alettiin perustaa omia aseellisia joukkoja omia oloja turvaamaan. Loppuvuodesta 1917 alkoi myös yleislakko, jonka kautta työläiset halusivat turvata olojaan. Tammikuussa 1918 Suomen porvarillinen senaatti pyysi Mannerheimiä luomaan tiukan järjestyksen Suomeen. Tällöin nimettiin suojeluskunnat Suomen armeijan tueksi ja työläisten punakaarteista tuli näin ollen laittomia joukkoja heidän itse sitä hyväksymättä. 

Kierros alkoi Mannerheiminaukiolta, jossa sijaitsee myös vuonna 1920 kaatuneiden kaupunkilaisten muistolle pystytetty Vapaudenpatsas. John Munsterhjelmin tekemään Vapaudenpatsaaseen on kirjoitettu Kansalaissodassa menehtyneitä kokkolalaisia, kuten nuorimpana lähes sodan alussa, 29.1.1918, menehtynyt Jonas Jauckens, vain 16-vuotias suojeluskuntalainen, koululainen...Kyllä, tuntuu koskettavalta. 

Levottomuudet käynnistyivät 21.12.1917 Kokkolassa. Lienee ollut silloin kaikkea muuta kuin joulurauha päällimmäisenä mielissä...Kokkolan kaupungissa asui noihin aikoihin noin 4200 henkilöä, joista peräti 60 % oli ruotsinkielisiä. Venäläisiä sotilaita oli menneen sodan jäljiltä kaupungin seutuvilla vielä peräti 700. 

Kokkola oli jakaantunut jo aikaisemmin kantakaupungin ruotsinkieliseen yläluokkaan, kauppiasporvareihin ja ympäröivän maaseudun viljelijöihin sekä etenkin Ykspihlajan satamakaupungissa asuneisiin varattomampiin työläisiin. Myös kielikysymys korvensi tunteita muun vastakkainasettelun lisäksi. Sodan eri puolia kutsuttiin punaisiksi ja valkoisiksi. Punaiset saivat aseita lähinnä venäläisiltä, valkoiset puolestaan Saksan suunnalta.

Moottoritehtailija Juho Piirainen oli Kokkolassa ensimmäinen sodassa menehtynyt. Tehtaanomistaja Piirainen oli pitänyt aikaisemmin 22.12.1918 päivällä joulumarkkinoilla suojeluskunnan järjestämän kansankokouksen nimissä puheen Mannerheiminaukiolla. Oli ajateltu, että markkinat tavoittavat paljon ihmisiä myös ympäröivistä maaseutukunnista. Porvaristo oletti, että markkinoilla oli hyvä hetki informoida maalaisia siitä, että Kokkolan miliisilaitos oli nyt punaisten kaappaama.

Iltakymmeneltä Piirainen oli palaamassa kotiinsa ystäväperheen luota, jossa lienee käsitelty päivän tapahtumia. Piirainen aikoi oikaista kotiin pyöräillen Mannerheiminaukion poikki. Matkallaan Piirainen pysähtyi lukemaan lyhtypylvääseen kiinnitettyä venäläisotilaiden tiedonantoa. 

Ei tiedetä kuka ampui luodin, mutta Piirainen lyhistyi maahan Raatihuoneen nurkalle. Lähettyvillä olleet venäläissotilaat juoksivat paikalle ja toimittivat Piiraisen Mannerheiminaukiolla viereiseen Libeckin sairalaan. Piirainen menehtyi siellä muutamaa minuuttia myöhemmin. Murhaaja jäi arvoitukseksi. Lehdistö käsitteli ampumista lähinnä poliittisten kantojensa mukaisesti. Oululaislähtöisen Piiraisen tiedetään vaikuttaneen jo vastarintamiehenä vuonna 1905, joten hänellä oli leimansa. Hänen tiedettiin olleen keskeisenä henkilönä aselähetysten järjestelemisessä. Murha jäi tutkimatta sen tarkemmin, koska kansalaissodan jatkuessa menehtyneitä tuli lisää. 

Virallisesti kansalaissota alkoi 27.1.1918. Oli julistettu ulkonaliikkumiskielto ja venäläiset olivat katkaisseet teleyhteydet. Seuraavana aamuna joukko naisia ja lapsia lähti pakoon kaupungista maaseudulle. Suojeluskunnat hyökkäsivät 29.1.1918 vapauttaakseen Kokkolan ja jo seuraavana päivänä venäläiset allekirjoittivat antautumissopimuksen. 

                       

Opastetulla kierroksella teimme tunnin mittaisen kävelyretken pikkupakkasessa Vanhassakaupungissa eli Neristanissa. Alue ei ollut keskeisintä tapahtumapaikkaa Kansalaissodassa, mutta sieltäkin löytyi jutun juurta kierrokselle. Kierroksella oli muuten mukana enemmän kuulijoita kuin koskaan aikaisemmin vastaavilla historiakierroksilla. Monia kymmeniä, joista suurin osa hieman iäkkäämpää väkeä. 

Venäläisillä oli rautatieaseman lähellä asevarasto.Sieltä hävisi ammuksia ja aseita, eikä niiden anastajia saatu kiinni. Venäläisen varuskunnan päällikkö ärsyyntyi ja lähetti kaupungin pormestarille uhkaavan kirjeen, jossa hän syytti kaupunkilaisia epäkunnioittavasta käytöksestä ja uhitteli, että venäläisiltä loytyy tarvittaessa voimaa kukistaa kaupunkilaisten vastarinta. 

Jungsborgin aluella oli venäläisillä tykkipatteri. Sieltä heidän tiedetään ammuskelleen kohti Kirkonmäkeä. Kaarlelan kirkon kaupunginpuoleisessa päädyssä on edelleen nähtävillä yksi isohko kuoppa seinässä. Siihen osui ammuksia. Nykyisin nähtävissä on ainoastaan yksi kuulanjälki, muut on peitetty rappauksella ja maalaamalla. En tiedä miksi.

Pysähdyimme mm.Mercuriuksen talon luona. Kaunis rakennus, jossa kieltolain aikoina oli hyvä tanssipaikka. Rakennuksen matalassa osassa oli Kokkolan ensimmäinen elokuvateatteri. Kieltolaki astui voimaan muuten vasta Kansalaissodan jälkeen 1819, mutta asetus oli annettu jo pari vuotta aikaisemmin. 

Pysähdyimme myös pientenlastenkoulun nurkilla. Ryhmämme oli sen verran suuri, että äänen kuuleminen oli haasteellista. Mutta kun keskittyi, niin kuulikin myös...

Matka jatkui Knapen talon luokse. Ernst V. Knape, kaupunginlääkäri ja runoilija, oli tunnettu kultturelli persoona Kokkolassa. Sodan aikana Knape järjesteli venäläisten joukkojen antautumista ja työskenteli myös valkoisten läntisen armeijan ylilääkärinä. Vuonna 1919 Knape nimitettiin suojeluskuntain ylilääkäriksi lääkintäeverstiluutnantin arvoisena. Kerrotaan, että Knape muuttui sodan seurauksena eristäytyneeksi ja alakuloiseksi, Tämä näkyi myös myöhemmin syntyneiden runojen melankolisuutena.

Ilta hämärtyi kierroksellamme. Kauneinta oli juuri Knapen talon kohdalla. Kaupungin nostalgiset lyhdyt loivat sekä valoa että tunnelmaa ympäristöönsä. Pieni poika kuulijakunnasta viisoi ylöspäin "Ihania jääpuikkoja. " Niitä minäkin katselin. 

Vangittuja punaisia oli Kokkolassa sadoittain. Heitä oli kerätty vankileirille ruotsalaiselle lukiolle. Osa vangeista siirrettiin keväämmällä Tammisaareen suurelle leirille kohtaloaan odottamaan. 

Kokkolassa historiankirjoihin tallentui erityisesti 47 vangitun punaisen joukkoteloitus Normossenin alueella kaupungin eteläpuolella. Siitä voit lukea aikaisemmasta tekstistäni täältä. 1960-luvulla Norrmossenin joukkohautaan haudattuja vainajia siirrettiin myöhemmin Johannes Sillanpään aloitteesta Marian hautausmaalle. Pääosa Kokkolan venäläisen varuskunnan sotilaista toimitettiin Uusikaarlepyyhyn ja sodan jälkeen heidät palautettiin kotimaahansa.

Kansalaissota päättyi 16.5.1918 valkoisen armeijan eli Senaatin joukkojen voittoon. Oppaat kertoivat Tuomas Pohjanpalosta, joka toimi Vaasan läänin sotasaaliskonttorin Kokkolan piirin paikallisasiamiehenä sodan jälkeen. Sotasaaliiksi saatiin venäläisten ja punaisten omaisuutta- kirjoja, laskuja ja raportteja 750 kilon arvosta. Tämän lisäksi saaliina oli mm. rautalankaa, tupakkaa, rehua, sementtiä, konjakkia, moottoripyöriä, vaatteita ym. 

Kansalaissodan seurauksena 1,1 % silloisesta Suomen väestöstä menehtyi. Puolen vuoden mittaisen sodan jäljet olivat karua kuultavaa. 

Kansa kaipasi eheytymistä Kansalaissodan raakuuksien jäljiltä. Yksi eheytymisen merkkipaaluista oli senaattori (myöhemmin presidentti) Kyösti Kallion puhe 5.5.1918 Nivalan kirkossa:

"Meidän on luotava sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia eikä valkoisia, vaan ainoastaan isänmaataan rakastavia suomalaisia, Suomen tasavallan kansalaisia, jotka kaikki tuntevat olevansa yhteiskunnan jäseniä ja viihtyvät täällä." 

Voisiko puhettaan hienommin asetella? Tosin puhe sai ihmttelyjä aikaiseksi, koska tiedettiin, että Kallio oli piileskellyt Kansalaissotaa paossa Helsingissä henkensä puolesta.

LÄHTEET:

ETT erikoistietotoimisto. "Konjakki, rehukakkuja ja lennätinlankoja..." Vuoden 1818 sotasaalis Kokkolassa.[https://www.kokkola.fi/ett/ETT/ett_mediassa/juttupalsta_kokkolalehdessa/fi_FI/sotasaalis1918/} Luettu 11.2.2018.

Forssan uutiset. Sisällissodan uskomattomat tarinat: naiset aseissa, sankarilapsisotilas ja keikaripunapäällikkö[https://www.blogger.com/blogger.g?blogID=6439254843187024834#editor/target=post;postID=8355025078385438188] Luettu 11.2.2018. 

Kaleva. fi. Kyösti Kallion sanat ravistelivat kansaa. [http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/kyosti-kallion-sanat-ravistelivat-kansaa/310601/] Luettu 11.2.2018. 

Kokkola.fi. Punaisten kohtalo. [http://www.kokkola.fi/meresta_noussut_kaupunki/venajan_vallanaika/1900_luvun_alun_mullistukset/punaisten_kohtalo/fi_FI/punaisten_kohtalo/] Luettu 11.2.1018. 

KP24 uutiset. Kokkolan kuuma joulukuu 1917 - tehtailija Juho Piiraisen murha jäi ikuiseksi arvoitukseksi. [https://www.kp24.fi/uutiset/523049/kokkolan-kuuma-joulukuu-1917-tehtailija-juho-piiraisen-murha-jai-ikuiseksi-arvoitukseksi] Luettu 11.2.2018.

Kansalaissodan muistomerkki Kokkolassa

Pitkäaikainen suunnitelmani käydä Kansalaissodan muistomerkillä toteutui lopultakin!

 Tehdasalueen  vierestä  erkani hiekkatiessä  risteys muutaman sadan  metrin päästä. Esiin tuli uusi opastekyltti. Tässä on myös virallinen pysäköintipaikka muistokivelle matkatessa.

Viimeiset  400 metriä oli käveltävä tasaista metsämaata. Jos olosuhteet olisivat olleet lumisemmat, olisi kävelymatkaa tullut vajaat pari kilometriä ampumaradan ja muistomerkin tienhaarasta jossa on virallinen parkkipaikka. ...

Lumettomaan aikaan autolla pääsee ns. kesäparkkiin 400 metrin päähän muistokivestä. Kesäparkin kohdalla tiessä on levennys, jossa auton pystyy kääntämään. Kylteistäkin huomaa, että tämä reitti käy myös patikointireitistä!

Suomen sisällissodan taustalla oli I maailmansota, joka johti 1917 Venäjän keisarikunnan hajoamiseen sekä eri ryhmittymien väliseen valtataisteluun. Lokakuun vallankumouksessa nousivat valtaan bolševikit, joita johti Vladimir Iljitš Lenin. Tämän jälkeen Suomi julistautui 6.12.1917 itsenäiseksi. Suomessa ajauduttiin kuitenkin levottomuuksiin, jonka seurauksena muodostui kaksi osapuolta, jotka olivat molemmat varustautuneet aseistuksin. Kriisi kulminoitui 27.1.1918- 16.5.1918 välisenä aikana Suomen sisällissodaksi.

 Sotaa käytiin hallituksen eli Suomen senaatin ja Suomen kansanvaltuuskunnan välillä. Hallituksen joukot saivat nimekseen valkoiset ja kansanvaltuuskunnan joukkoa kutsuttiin Suomen punaiseksi kaartiksi eli lyhemmin  nimellä punaiset.

Punaisia tuettiin Venäjän neuvostotasavallan toimesta ase- ja ammustoimituksin ja valkoisia puolestaan Saksan keisarikunnan järjestämällä sotilaskoulutuksella. Valkoisten rinnalla taisteli myös 2 pataljoonaa Saksan Itämerendivisioonasta sekä vapaaehtoinen Ruotsalainen prikaati.

Molempien osapuolten taholta syyllistyttiin julmuuksiin. Punaisia tai sellaisiksi epäiltyjä vangittiin kaiken kaikkiaan lähes 76000. Tähän lukuun mahtuu myös lapsia ja naisia. Yhteensä sisällissodassa menehtyi noin 37000 ihmistä, joista 75 prosenttia oli punaisia.

Sisällissodan julmuudet ulottuivat myös Kokkolaan. 29.1.1918 käytiin Kokkolassa taistelu, johon liittyi kaupungissa oleilleen venäläisen varuskunnan aseista riisuminen. Taisteluun osallistui valkoisten joukkoja  Kokkolasta sekä naapurikuntien suojeluskunnista.

Taistelun jälkeen venäläiset allekirjoittivat 30.1.1918 antautumissopimuksen, jonka kaupungin pormestari vahvisti sinetillään.

Samana päivänä valkoiset marssivat vastarintaa kohtaamatta kaupunkiin. Punakaartiin liittyneitä kokkolalaisia vangittiin ja heidät kerättiin ruotsinkieliselle lukiolle perustettuun vankileiriin jo ennen varsinaisia kahakkoja. Kokkolan leirillä oli vankeja lähes tuhat. Joillekin vangeille puollettiin vapauttamista, etenkin jos kotiseudun suojeluskunta puolsi sitä.

Sodan jatkuessa tuotiin  punaisia vankeja myös muualta Kokkolan vankileirille. Osa heistä teloitettiin, osa vietiin Tammisaareen vankileirille.

Kokkolassa teloitettujen määrä vaihtelee eri lähteissä. Esimerkiksi  seurakunnan pitämässä kuolleiden ja haudattujen luettelossa  mainitaan vuonna 1918 ainoastaan 3 teloitettua.

Kokkolan  kaupungin historia, osa IV kertoo 1918 sisällissodan  kuolleista ja kadonneista tehdystä selvityksestä. Sen mukaan kaatuneita, ideologiselta vakaumukseltaan valkoisia, oli 11. Yhden valkoisen kohtalosta ei ole tietoa. Punaisista ketään ei laskettu kaatuneeksi, mutta 8 arvioidaan tulleen teloitetuksi, 5 joutuneen teloitettavaksi ja 1 kadonneen...

Kerrotaan, että iso osa teloitettavia oli muilta paikkakunnilta kotoisin, esimerkiksi 5  Harlun pitäjästä Karjalasta. Otaksutaan että tuntemattomien ihmisten teloituksista oli helpompi päättää...

Noin sadan metrin päässä kilometripylväästä 545 suoritettiin 47 vangitun punaisen  joukkoteloitus konsuli Rodenin johdolla. Vangit oli kuljetettu  junalla ampumapaikalle. Valkoiset ampuivat  vangit Norrmossenin alueella Kokkolan kaupungin eteläpuolella.

Uhrit peiteltiin ampumapaikalle noin 10 metrin pituiseen joukkohautaan.

Vuonna 1932 punaisen haudalla paljastettiin muistopatsas, ns. kansalaissodan muistokivi, Patsaan on valmistanut Taavetti Halonen mallin mukaan, jonka tekijä oli  Kustaa Hakala. Hakala ja Halonen olivat molemmat kaupungin suomenkielisen työväenyhdistyksen jäseniä.

Vasta 1960-luvun lopulla Kokkolan kirkkoherra Johannes Sillanpään aloitteesta punaiset vainajat siirrettiin ja uudelleenhaudattiin Marian hautausmaalle siunattuun multaan. Vaasan lääninhallitus myönsi kaupungille oikeuden siirtää 56 surmatun henkilön jäännökset Marian hautausmaalle 27.12.1967.

Kaarlelan  pitäjän historiassa kerrotaan, että paikalta siirrettiin 56  surmansa saaneen jäännökset. Näistä vainajista 23 oli Kokkolan kaupungin ja maalaiskunnan miehiä. Muut vainajat olivat muilta paikkakunnilta kotoisin olleita punaisia.  Kokkolan kaupungin historia, osa IV taas kertoo, että varmuudella hautojen avaamisen yhteydessä löytyi 46 vainajaa.

 Vakaumuksena puolesta kaatuneiden haudalle pystytettiin lisäksi muistomerkki.

Sisällissota päätyi valkoisten voittoon ja se on edelleen Suomen historian riitaisin tapahtuma. Sodan vaikutukset ovat  vaikuttaneet pitkäkestoisesti suomalaisiin sekä suomalaiseen yhteiskuntaan.

LÄHTEET: Geogaching. Teloituspaikka v. 1918. [http://www.geocaching.com/geocache/GC4QQQY_teloituspaikka-v-1918-avrattningsplats-1918] Luettu 9.3.2014.

Kaarlelan pitäjän historia III. 2002. S. 570-571.

Kokkolan kaupungin historia, osa 4. 1994. S. 338-339.

Merestä noussut kaupunki. Punaisten kohtalo. [http://www3.kokkola.fi/historia/meresta_noussut_kaupunki/punkohta.htm] Luettu 9.3.2014.