Neljä nuoruutta, jotka jäivät kesken 1918

Tämänpäiväisen Kaatuneiden muistopäivän kunniaksi kirjoittelen vuoden 1918 Vapaussodan tiimoilta. Taas aivan hakuammuntana lähdin liikkeelle. Sanomalehtiarkiston näpyttelin vain hakusanaksi vuosirajauksella kaatunut ja ensimmäisenä eteeni pompsahtanut seutumme uutinen kirvoittikin jo kynän varteen. 

Tuossa 9.4.1918 julkaistussa Kokkola-lehdessä oli  näiden alla olevien lisäksi ainakin puolen tusinaa muutakin Vapaussodassa menehtynyttä. Koskettavista koskettavimpia  nuorukaisten kuolinilmoituksia. Valitsin tekstiini kuitenkin ainoastaan neljän kälviäläisen kohtalon. 

"Kaatuneita keskipohjalaisia sankareita.

Jälleen on saapunut suruviesti paikkakunnallemme, että neljä uljasta nuorukaistamme on kaatunut. Raskas on se koettelemus, joka on meitä kohdannut, mutta me kestämmeme sen lujalla mielellä tietäessämme, että he siten ovat täyttäneet velvollisuutensa kansaansa ja isänmaatansa kohtaan.

Kokkolasta on kaatunut Georg Räbb lauantain tienoissa ja niinikään sähköttäjä Armas Suominen, jonka kuolemasta on jo muutamia päiviä huhuiltu. Hän oli kotoisin Turusta, jossa hän kävi sikäläistä suom. klassillista lyseota 5 luokkaa antautuen sitten  lennätinlaitoksen palvelukseen. Vainaja oli tunnettu kaikin puolin kunnon nuorukaiseksi.

Samoin suruviesti tietää kertoa, että kaksi Kälviän parasta poikaa Fritiof Kippo ja  Jooseppi Tikkanen ovat Tampereen verisissä, mutta samalla myöskin kunniakkaissa taisteluissa kaatuneet. Kunnia kaatuneille, siunattu olkoon heidän muistonsa."

Tampereen taistelujen aikana keväällä 1918 hiljenivät nuorten miesten  äänet. He olivat vasta elämänsä alussa, mutta joutuivat keskelle tapahtumia, jotka muuttivat kaiken. Heidän muistonsa kulkee yhä kaupungin kaduilla, osana sen historiaa, vaikka meistä harva sitä  ehkä on osannut ajatellakaan...

He olivat nuoria, unelmia täynnä, tulevaisuus avoinna. Tuo tulevaisuus katkesi monelta. Heidän tarinansa muistuttaa siitä, ettei historia ole pelkkiä tapahtumia, vaan ihmisiä ja elämiä. Henkilötasolla kaiken mullistavia tapahtumia. 

Nuo kaksi kuolinilmoitusta löytyivät samaisen lehden numerosta. Tuntui, että nelisivuisesta lehdestä valtaosa käsitteli Tampereen taisteluita. Tuossa lehdessä oli myös muistokirjoitus Fritiof Kippolle. Googlailemalla sain selville, että hän oli ollut hyvin aktiivi nuorukainen esimerkiksi nuorisoseuratoiminnassa. 

"Fritiof Kipon muistoksi.

Suruwiesti toisensa perään saapuu meille. Nuoret, uhrautuvat sydämet ovat lakanneet sykkimästä. Suuria uhria on nuori wapautemme waatinut meiltä lunnaikseen. 

Sywästi surren otamme me wastaan tiedon, että Sinä, Fritiof Kippo, olet poistunut keskuudestamme. Kipeästi sinua kaipaamaan jäi kotisi. Suuren aukon jätti Sinun kesken taittunut elämäsi kotikyläsi Ruotsalon edistysrientoihin, joihin sinä nuoruutesi innolla otit osaa. Paljon menetimme me Sinun toverisi Sinusta, johon me aina woimme luottaa. 

Olkoon sinun hyvän welvollisuudentunteen elähyitämä työsi meille esimerkkinä siitä, että suuren ja jalon asian wuoksi on meidän jokaisen uhrattava kaikki mitä meillä on kalleinta. 

Siunaten me muistelemme Sinun jaloa elämäntyötäsi. Liput kunniaa! Paljastukoon päät sankarin paarien äärestä! 

Kälwiä 8/4 1918. "

"Kunniakentällä kaatuneet vapaussankarimme Ilmari Porri, Kalle Fritiof Kippo, Jalmari Korhonen ja Jooseppi Eemil Tikkanen kätketään synnyinmaansa poveen Kälviän Vanhalla hautausmaalla ensi perjantaina t.k. 12 p:nä klo 2 i.p.

Pitäjäläisemme katsovat tietysti  sydämenasiakseen ja kalliiksi velvollisuudeksi saapua saattamaan nämä kaatuneet sankarit viimeiseen leposijaansa. Jokainen meistä  on nimittäin syvässä kiitollisuuden velassa näitä miehiä kohtaan jotka omantuntonsa ääntä kuullen tarttuivat waaran hetkellä kalpaan synnyinmaansa onnen ja vapauen puolesta."

"Vapaussankarien Ilmari Porrin, Jooseppi Tikkasen, Fritiof Kipon ja Jalmari Korhosen  hautaus eilen muodostui suuremmoiseksi juhlahetkeksi, jollaista tuskin koskaan on pitäjämme historiassa ennen ollut. Ruumiinsiunaus tapahtui kirkossa suurin juhlallisuuksin. Tunnelmaa kohottivat  sotilassoittokunnan  ja kahden laulukuoron  esitykset. Sankarit haudattiin n.s. Wanhaan hautausmaahan. 

Lähemmin ensi numerossa. 

"

Näin päättyi neljän nuorukaiseen elämä. Tässä lainaus heidän kuolinkirjauksistaan Kälviän seurakunnan haudattujen luettelosta: 

-Talollisen poika, vapaustaistelun sankari , Antti Ilmari  Porri  (23 vuotta) kaatui Tampereen taisteluissa 28.3.1918

-Vapaustaistelun sankari, Jooseppi Eemeli Tikkanen (26v)  Kälviän Jokikylästä  kaatui Tampereen taisteluissa 28.3.1918. 

-Itsellinen, vapaustaistelun sankari,  Jalmari Korhonen Kälviän Välikylästä (27v)  haavoittui Tampereen taistelussa 28.3.1918 ja kuoli haavoihin Jyväskylässä 1.4.1918.

-Talollisenpoika, vapaustaistelun sankari, Kalle Fritiof Kippo (25v) Kälviän Ruotsalosta haavoittui ehkä punaroistojen rääkkäämänä Hauholla  ehkä 28.3.1918 tai myöhemmin. 

He kaikki olivat vielä naimattomia. 

Taistelut olivat ohi, mutta jäljet jäivät;  muistoina, niminä, tyhjinä paikkoina, kipeinä ajatuksina... Vähitellen alettiin jakaa kunniamerkkejä. Niitä annettiin niille, jotka palasivat, mutta myös niille, jotka eivät enää palanneet koteihinsa. Poikia ja nuorukaisia, joiden elämä oli jäänyt kesken ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan.

LÄHTEET: Kokkola. No 37. 9.4.1918. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1256053?term=kaatuneet&term=kaatuneille&term=kaatuneen&term=Kaatuneita&term=kaatunut&page=2] Luettu 17.5.2026. 

Kokkola No 39. 13.4.1918. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1256049?term=Punaisten%20uusimpia%20murhia&page=2] Luettu 17.5.2026. 

Kokkola  No 137. 4.12.1919. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1256179?term=Eino%20Kleemola&page=3] Luettu 17.5.2026. 

Kaarlelan kirkon seinä ja levottomuudet 1918

Moni varmaankin on nähnyt Kaarlelan kirkon sivuoven läheisyydessä, pohjoispuolella kirkkoa, ihmeellisen "lommon."

Tuo jälki on venäläisten Kansalaissodan aikana 1918 ampuman kranaatin aiheuttama lovi. Tarina lommon takana on seuraavanlainen:

Suomen sisällissota käynnistyi 27.1.1918, mutta merkkejä siitä oli olemassa jo edeltävän vuoden joulukuussa. Kokkolassa oli levotonta. Näkyi jo jako punaisiin ja valkoisiin oman väen keskuudessa. Esiintyi lakkoja, levottomuutta ja rötöstelyjä.

Kokkolan seudulla tiedetään oleskelleen noin 700 venäläistä noihin aikoihin. Rauhallinen olo loppui 21.1.1918. Venäläisillä oli asevarasto rautatieaseman läheisyydessä. Sieltä hävisi tuntemattomille teille sekä aseita että ammuksia. Kaupungin pormestari sai venäläisen varuskunnan päälliköltä uhkaavan kirjeen, jossa hän syytti kaupunkilaisia epäkunnioittavasta käytöksestä. Päällikkö mainitsi, että heillä olisi myös voimaa nujertaa tarvittaessa kaupunkilaisten vastarinta.

Venäläisten kaupungissaolo koettiin ahdistavana asiana. Ymmärrettiin, että aseellinen selkkaus olisi mahdollinen. Niinpä suojeluskuntalaiset harjoittelivat salassa taistelutaitoja. Heitä oli kaupungissa kuitenkin ainoastaan satakunta. Määrä ei riittäisi torjumaan venäläisten hyökkäyksiä. Siksi muista lähikunnista koottiin lisää suojeluskuntalaisia tueksi.

26.1.1918 kiiri läheisestä Pietarsaaresta kaupunkiin tieto, että heidän kaupunkinsa oli miehitetty ja taistelut alkamassa. Kokkolalainen suojeluskunnan ylilääkäri Ernst V. Knape vahvisti tiedon. Osa kaupungin naisista ja lapsista lähti tulevaa taistelua pakoon. Venäläiset julistivat kaupunkiimme ulkonaliikkumiskiellon.

Suojeluskuntalaiset saapuivat eri puolilta Keski-Pohjanmaata Kokkolaan ja kokoontuivat aluksi Kruunupyyhyn. Varhain aamulla 29.1.1918 he siirtyivät Kokkolan Kirkonmäelle Kaarlelan kirkon luokse.

Kaarlelan kirkossa pidettiin lyhyt kenttäjumalanpalvelus. Tilaisuus päättyi kirkkoherra Isidor Erikssonin siunaukseen ja tuttuun virteen "Jumala ompi linnamme."

Kun jumalanpalvelus oli ohi, tapahtui hyökkäys. Noin 250 suojeluskuntalaista hyökkäsi Hakalahdessa sijaitsevaan Jungsborgin tykkipatteriin. Rakennuksessa majaili venäläisiä.

Suojeluskuntalaisten tavoitteena oli tarkoitus päästä yllättämään heidät. Joku kuitenkin ampui ennenaikaisen laukauksen ja sen johdosta venäläiset havahtuivat hyökkäykseen nopeasti ja aloittivat kovan tulituksen konekivääreillä suojeluskuntalaisia vastaan.

Kun tulitus oli alkanut, yrittivät suojeluskuntalaiset vetäytyä Kokkolan keskustaan. He valtasivat Suomalaisen yhteiskoulun. Mutta kun ensimmäiset suojeluskuntalaiset olivat ylittämässä koulun läheistä Tehtaankatua, aloittivat venäläiset tulituksen myös Ruotsalaiselta lyseolta. Tässä vaiheessa hyökkäyksen johtaja, jääkäri Johan Karlsson menehtyi rautatiesillan lähellä käydyssä taistelussa. 

Venäläisten tykistö tulitti myös Jungsborgin rakennuksesta käsin Kirkonmäkeä, jossa suojeluskuntalaisilla oli koontumispaikka. Tässä yhteydessä tuli myös tuo jälki Kaarlelan kirkon seinään. Suojeluskuntalaisten ja venäläisten yhteenotto päättyi samana aamupäivänä kello 10, kun kaupunkia piirittäneet suojeluskuntalaiset perääntyivät Kruunupyyhyn.

Kaikkiaan taistelussa menehtyi kolme suojeluskuntalaista ja neljä venäläistä. Näiden kuolleiden lisäksi menehtyi vielä yksi suojeluskuntalainen iltapäivän aikana, kun venäläisten partio surmasi hänet.

Venäläiset allekirjoittivat seuraavana päivänä eli 30.1.1918 antautumissopimuksen. Samaan aikaan punakaartiin liittyneitä kaupunkilaisia vangittiin sadoittain, vaikkeivät olleetkaan osallistuneet sotatoimiin ja heitä koottiin ruotsinkieliseen lyseoon, johon oli perustettu vankileiri. Sinne kuljetettiin myös muualta Suomesta punaisia vangittavaksi. Enimmillään vankileitrillä oli noin 1000 vankia. Kokkolan vankileirillä tiedetään kuolleen ainakin 53 vankia, joista 47 teloitettiin.

Eräs näistä punaisista vangeiksi joutuneista oli Kaarlo Isomäki, joka oli joutunut Jämsässä vangiksi ja kuljetettu Kokkolaan. Todistusaineiston puuttuessa Isomäki laskettiin ehdonalaiseen vapauteen, jonka ehtona oli Kokkolassa pysyminen. Isomäki kuitenkin määrättiin suojeluskuntalaisten huiputuksen jälkeen ammuttavaksi Elisabethin metsään teloituspaikalle, josta hän kuitenkin onnistui pakenemaan. Isomäki eli yli kolme kuukautta Ykspihlajan metsissä, missä hän selviytyi 10-vuotiaan pojan, Arvon  ansiosta. Arvo löysi sattumalta metsissä piileskelleen Isomäen ja ryhtyi salakuljettamaan hänelle ruokaa. Isomäki maksoi myöhemmin pojan koulutuksen aina filosofian maisteriksi asti kiitollisuudenvelassaan.

LÄHTEET: Ihmiskohtalo Ykspihlajan metsässä - ojanrummusta asianajaksi. Ett Erikoistietotoimisto. [https://kokkola.navigo.fi/ett/ETT/ett_mediassa/juttupalsta_kokkolalehdessa/fi_FI/ojanrummusta/] Luettu 28.02.2021.

Kaarlelan kirkon historia. Kokklan suomalainen seurakunta. [https://www.kokkolansuomalainenseurakunta.fi/kirkot-ja-tilat/kaarlelan-kirkko/kaarlelan-kirkon-historia#] Luettu 31.12.2020.

Kokkolan valtaus. Wikipedia. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Kokkolan_valtaus] Luettu 31.12.2020.

Mitä tapahtui Kokkolassa 1918= Kp24. [https://www.keskipohjanmaa.fi/uutiset/527997/mita-tapahtui-kokkolassa-vuonna-1918] Luettu 28.02.2021.

Suomen sisällissota Keski- ja Pohjoispohjanmaalla. Wikipedia. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sis%C3%A4llissota_Keski-_ja_Pohjois-Pohjanmaalla] Luettu 28.02.2021.

Vuoden 1918 tapahtumia Kokkolassa

Kokkolan XX talviharmonikkaviikko polkaistiin tänään komeasti käyntiin. Olin mukana AjanKaiku- parivaljakon ja Kokkolan talviharmonikkaviikon kanssa yhteistyössä toteutetun "Suomi 1918 " opastetulla kierroksella. Itse sisällissotavuoden 1918 tapahtumia käsiteltiin melko lailla pintapuolisesti, joten pikkasen lihavoitan tarinoita kerrottua enemmän muutamista kohdin.

Sisällissota on asia, jonka sanotaan olevan hyvin arka edelleen - vielä sata vuotta tapahtumien jälkeen. Se on mielestäni jopa hämmentävää. Hämmentävyyden huomaa myös siitä, että sodasta käytetään lukuisia eri nimiä. Käytän tässä tekstissä nimeä Kansalaissota.  Kun olen lähtöisin hieman eri suunnalta, ei omassa lähipiirissäni ole  juurikaan puhuttu Kansalaissodasta. Sukuni ovat asuneet alueilla, joissa pääosa asukkaista on ollut enempi valkoista väkeä.  Vai onko asia suvussani sivuutettu, painettu villaisella? Toisaalta  siippani, joka on kokkolanseudulta kotoisin toteaa myös, ettei asiasta ole koskaan hänen kuulleen kotonansa puhuttu.  Eli - en tiedä.  Taustalla oli kuitenkin vielä tuoreena muistissa Ensimmäinen maailmansota, joten siltä kannalta katsottuna  Kansalaissota on ollut kova isku juuri itsenäistyneelle Suomelle. 

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen suomalaiset lienevät halunneet itsenäisyyttä enemmän kuin mitään muuta. Mutta kuten usein käy, eivät kaikki suinkaan ajatelleet yksimielisesti siitä, millainen uuden Suomen tulisi olla. Vain kuukausi itsenäisyyden julistamisen jälkeen Suomi ajautui sisällissotaan. Köyhänä sodanjälkeisenä aikana oli myös työttömyyttä, sairauksia, elintarvikepulaa, eriarvoisuutta. Maassa oli vielä runsaasti venäläissotilaita, muttei enää heillä johtajaa. Alettiin perustaa omia aseellisia joukkoja omia oloja turvaamaan. Loppuvuodesta 1917 alkoi myös yleislakko, jonka kautta työläiset halusivat turvata olojaan. Tammikuussa 1918 Suomen porvarillinen senaatti pyysi Mannerheimiä luomaan tiukan järjestyksen Suomeen. Tällöin nimettiin suojeluskunnat Suomen armeijan tueksi ja työläisten punakaarteista tuli näin ollen laittomia joukkoja heidän itse sitä hyväksymättä. 

Kierros alkoi Mannerheiminaukiolta, jossa sijaitsee myös vuonna 1920 kaatuneiden kaupunkilaisten muistolle pystytetty Vapaudenpatsas. John Munsterhjelmin tekemään Vapaudenpatsaaseen on kirjoitettu Kansalaissodassa menehtyneitä kokkolalaisia, kuten nuorimpana lähes sodan alussa, 29.1.1918, menehtynyt Jonas Jauckens, vain 16-vuotias suojeluskuntalainen, koululainen...Kyllä, tuntuu koskettavalta. 

Levottomuudet käynnistyivät 21.12.1917 Kokkolassa. Lienee ollut silloin kaikkea muuta kuin joulurauha päällimmäisenä mielissä...Kokkolan kaupungissa asui noihin aikoihin noin 4200 henkilöä, joista peräti 60 % oli ruotsinkielisiä. Venäläisiä sotilaita oli menneen sodan jäljiltä kaupungin seutuvilla vielä peräti 700. 

Kokkola oli jakaantunut jo aikaisemmin kantakaupungin ruotsinkieliseen yläluokkaan, kauppiasporvareihin ja ympäröivän maaseudun viljelijöihin sekä etenkin Ykspihlajan satamakaupungissa asuneisiin varattomampiin työläisiin. Myös kielikysymys korvensi tunteita muun vastakkainasettelun lisäksi. Sodan eri puolia kutsuttiin punaisiksi ja valkoisiksi. Punaiset saivat aseita lähinnä venäläisiltä, valkoiset puolestaan Saksan suunnalta.

Moottoritehtailija Juho Piirainen oli Kokkolassa ensimmäinen sodassa menehtynyt. Tehtaanomistaja Piirainen oli pitänyt aikaisemmin 22.12.1918 päivällä joulumarkkinoilla suojeluskunnan järjestämän kansankokouksen nimissä puheen Mannerheiminaukiolla. Oli ajateltu, että markkinat tavoittavat paljon ihmisiä myös ympäröivistä maaseutukunnista. Porvaristo oletti, että markkinoilla oli hyvä hetki informoida maalaisia siitä, että Kokkolan miliisilaitos oli nyt punaisten kaappaama.

Iltakymmeneltä Piirainen oli palaamassa kotiinsa ystäväperheen luota, jossa lienee käsitelty päivän tapahtumia. Piirainen aikoi oikaista kotiin pyöräillen Mannerheiminaukion poikki. Matkallaan Piirainen pysähtyi lukemaan lyhtypylvääseen kiinnitettyä venäläisotilaiden tiedonantoa. 

Ei tiedetä kuka ampui luodin, mutta Piirainen lyhistyi maahan Raatihuoneen nurkalle. Lähettyvillä olleet venäläissotilaat juoksivat paikalle ja toimittivat Piiraisen Mannerheiminaukiolla viereiseen Libeckin sairalaan. Piirainen menehtyi siellä muutamaa minuuttia myöhemmin. Murhaaja jäi arvoitukseksi. Lehdistö käsitteli ampumista lähinnä poliittisten kantojensa mukaisesti. Oululaislähtöisen Piiraisen tiedetään vaikuttaneen jo vastarintamiehenä vuonna 1905, joten hänellä oli leimansa. Hänen tiedettiin olleen keskeisenä henkilönä aselähetysten järjestelemisessä. Murha jäi tutkimatta sen tarkemmin, koska kansalaissodan jatkuessa menehtyneitä tuli lisää. 

Virallisesti kansalaissota alkoi 27.1.1918. Oli julistettu ulkonaliikkumiskielto ja venäläiset olivat katkaisseet teleyhteydet. Seuraavana aamuna joukko naisia ja lapsia lähti pakoon kaupungista maaseudulle. Suojeluskunnat hyökkäsivät 29.1.1918 vapauttaakseen Kokkolan ja jo seuraavana päivänä venäläiset allekirjoittivat antautumissopimuksen. 

                       

Opastetulla kierroksella teimme tunnin mittaisen kävelyretken pikkupakkasessa Vanhassakaupungissa eli Neristanissa. Alue ei ollut keskeisintä tapahtumapaikkaa Kansalaissodassa, mutta sieltäkin löytyi jutun juurta kierrokselle. Kierroksella oli muuten mukana enemmän kuulijoita kuin koskaan aikaisemmin vastaavilla historiakierroksilla. Monia kymmeniä, joista suurin osa hieman iäkkäämpää väkeä. 

Venäläisillä oli rautatieaseman lähellä asevarasto.Sieltä hävisi ammuksia ja aseita, eikä niiden anastajia saatu kiinni. Venäläisen varuskunnan päällikkö ärsyyntyi ja lähetti kaupungin pormestarille uhkaavan kirjeen, jossa hän syytti kaupunkilaisia epäkunnioittavasta käytöksestä ja uhitteli, että venäläisiltä loytyy tarvittaessa voimaa kukistaa kaupunkilaisten vastarinta. 

Jungsborgin aluella oli venäläisillä tykkipatteri. Sieltä heidän tiedetään ammuskelleen kohti Kirkonmäkeä. Kaarlelan kirkon kaupunginpuoleisessa päädyssä on edelleen nähtävillä yksi isohko kuoppa seinässä. Siihen osui ammuksia. Nykyisin nähtävissä on ainoastaan yksi kuulanjälki, muut on peitetty rappauksella ja maalaamalla. En tiedä miksi.

Pysähdyimme mm.Mercuriuksen talon luona. Kaunis rakennus, jossa kieltolain aikoina oli hyvä tanssipaikka. Rakennuksen matalassa osassa oli Kokkolan ensimmäinen elokuvateatteri. Kieltolaki astui voimaan muuten vasta Kansalaissodan jälkeen 1819, mutta asetus oli annettu jo pari vuotta aikaisemmin. 

Pysähdyimme myös pientenlastenkoulun nurkilla. Ryhmämme oli sen verran suuri, että äänen kuuleminen oli haasteellista. Mutta kun keskittyi, niin kuulikin myös...

Matka jatkui Knapen talon luokse. Ernst V. Knape, kaupunginlääkäri ja runoilija, oli tunnettu kultturelli persoona Kokkolassa. Sodan aikana Knape järjesteli venäläisten joukkojen antautumista ja työskenteli myös valkoisten läntisen armeijan ylilääkärinä. Vuonna 1919 Knape nimitettiin suojeluskuntain ylilääkäriksi lääkintäeverstiluutnantin arvoisena. Kerrotaan, että Knape muuttui sodan seurauksena eristäytyneeksi ja alakuloiseksi, Tämä näkyi myös myöhemmin syntyneiden runojen melankolisuutena.

Ilta hämärtyi kierroksellamme. Kauneinta oli juuri Knapen talon kohdalla. Kaupungin nostalgiset lyhdyt loivat sekä valoa että tunnelmaa ympäristöönsä. Pieni poika kuulijakunnasta viisoi ylöspäin "Ihania jääpuikkoja. " Niitä minäkin katselin. 

Vangittuja punaisia oli Kokkolassa sadoittain. Heitä oli kerätty vankileirille ruotsalaiselle lukiolle. Osa vangeista siirrettiin keväämmällä Tammisaareen suurelle leirille kohtaloaan odottamaan. 

Kokkolassa historiankirjoihin tallentui erityisesti 47 vangitun punaisen joukkoteloitus Normossenin alueella kaupungin eteläpuolella. Siitä voit lukea aikaisemmasta tekstistäni täältä. 1960-luvulla Norrmossenin joukkohautaan haudattuja vainajia siirrettiin myöhemmin Johannes Sillanpään aloitteesta Marian hautausmaalle. Pääosa Kokkolan venäläisen varuskunnan sotilaista toimitettiin Uusikaarlepyyhyn ja sodan jälkeen heidät palautettiin kotimaahansa.

Kansalaissota päättyi 16.5.1918 valkoisen armeijan eli Senaatin joukkojen voittoon. Oppaat kertoivat Tuomas Pohjanpalosta, joka toimi Vaasan läänin sotasaaliskonttorin Kokkolan piirin paikallisasiamiehenä sodan jälkeen. Sotasaaliiksi saatiin venäläisten ja punaisten omaisuutta- kirjoja, laskuja ja raportteja 750 kilon arvosta. Tämän lisäksi saaliina oli mm. rautalankaa, tupakkaa, rehua, sementtiä, konjakkia, moottoripyöriä, vaatteita ym. 

Kansalaissodan seurauksena 1,1 % silloisesta Suomen väestöstä menehtyi. Puolen vuoden mittaisen sodan jäljet olivat karua kuultavaa. 

Kansa kaipasi eheytymistä Kansalaissodan raakuuksien jäljiltä. Yksi eheytymisen merkkipaaluista oli senaattori (myöhemmin presidentti) Kyösti Kallion puhe 5.5.1918 Nivalan kirkossa:

"Meidän on luotava sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia eikä valkoisia, vaan ainoastaan isänmaataan rakastavia suomalaisia, Suomen tasavallan kansalaisia, jotka kaikki tuntevat olevansa yhteiskunnan jäseniä ja viihtyvät täällä." 

Voisiko puhettaan hienommin asetella? Tosin puhe sai ihmttelyjä aikaiseksi, koska tiedettiin, että Kallio oli piileskellyt Kansalaissotaa paossa Helsingissä henkensä puolesta.

LÄHTEET:

ETT erikoistietotoimisto. "Konjakki, rehukakkuja ja lennätinlankoja..." Vuoden 1818 sotasaalis Kokkolassa.[https://www.kokkola.fi/ett/ETT/ett_mediassa/juttupalsta_kokkolalehdessa/fi_FI/sotasaalis1918/} Luettu 11.2.2018.

Forssan uutiset. Sisällissodan uskomattomat tarinat: naiset aseissa, sankarilapsisotilas ja keikaripunapäällikkö[https://www.blogger.com/blogger.g?blogID=6439254843187024834#editor/target=post;postID=8355025078385438188] Luettu 11.2.2018. 

Kaleva. fi. Kyösti Kallion sanat ravistelivat kansaa. [http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/kyosti-kallion-sanat-ravistelivat-kansaa/310601/] Luettu 11.2.2018. 

Kokkola.fi. Punaisten kohtalo. [http://www.kokkola.fi/meresta_noussut_kaupunki/venajan_vallanaika/1900_luvun_alun_mullistukset/punaisten_kohtalo/fi_FI/punaisten_kohtalo/] Luettu 11.2.1018. 

KP24 uutiset. Kokkolan kuuma joulukuu 1917 - tehtailija Juho Piiraisen murha jäi ikuiseksi arvoitukseksi. [https://www.kp24.fi/uutiset/523049/kokkolan-kuuma-joulukuu-1917-tehtailija-juho-piiraisen-murha-jai-ikuiseksi-arvoitukseksi] Luettu 11.2.2018.