Kokkolan tulipalot, osa 4, 1800-luvun tulipalot

1700-luvun palojen  jälkeen Kokkolassa saatiin huokaista helpotuksesta tulipalojen osalta monta vuosikymmentä. Vasta 40 vuotta edellisen suurpalon jälkeen, syttyi 1800-luvulla Kokkolassa suurpaloksi luokiteltava palo 3.5.1805, joka tosin olikin sitten mittava tuhoissaan. 

Tulipalo sai alkunsa torin varrelta kauppias J. J. Lithenin vajasta. Tulipalo vei mukanaan kaikkiaan 36 taloa. Lisäksi tuhoutui myös raatihuone torin pohjoispuolelta, tosin osa sen arkistosta ennätettiin pelastamaan. Palossa tuhoutui myös kauppias Lithenin talo ja kauppias Antti Riskan lesken talo omaisuuksineen, pormestari Keckmanin sekä G. Riskan ja Joakim Donnerin  talot sekä omaisuudet. Palossa tuhoutui yhteensä neljä korttelia. 

Kaupungilla ei tällöin ollut käytössä vielä paloruiskuja. Kaupunki ei liioin ollut vielä liittynyt mihinkään palovakuutuslaitokseen, josta olisi voinut saada korvauksia. Koska tulipalon tuhot olivat suuret, pyydettiin vahingonapua Pohjanmaan muista kaupungeista. 

Jo seuraavana vuonna alkoi Joakim Donner rakentaa uutta upeaa kivitaloa torin ja Rantakadun väliin   Myös apteekkari Libeck rakensi  palon jälkeen talon torin varrelle apteekin tontille. Nämä rakennuksethan ovat edelleen katukuvassamme.

Yllä apteekkari Libeckin talo nykyisellä Mannerheiminaukiolla. 

Myös uudelle raatihuoneelle laadittiin piirustukset 1806, mutta rakentaminen siirtyi varojen puutteessa. samoin siirtyi torin laajentamissuunnitelmat, katujen leventämisaikeet ja palaneiden korttelien jakaminen suuremmiksi tonteiksi. Raatihuone jälleenrakennettin vasta vuonna 1845  C.L. Engelin piirustusten mukaan.

Yllä Raatihuone Mannerheiminaukiolla. 

Toinen 1800-luvun tuhoisa  suurpaloista tapahtui  juuri ennen joulunaikaa eli 18.12. 1860.

Palo sai alkunsa Isokadun varrelta Teodor Wallinin talosta. Nykyään samalla paikalla on Halosen  (ent. Åström) liiketalo. Yläkerran tiloissa asui leskirouva Louise Donner. Rouvan palvelustyttö Kaisa Berglund oli silitellyt vaatteita huoneistossa. Sitten tyttönen oli lähtenyt pariksikymmeneksi minuutiksi huoneesta pois käymään kellarissa. Tyttösen tultua takaisin, huomasi hän salissa savua. Leskirouva Donner ei itse ollut paikalla, sillä hän oli kaupungilla. 

Koska oli talvi, oli sammutusvettä erittäin vaikea saada paikalle. Pakkasta oli jopa -21 astetta ja talot kaksikerroksisia. Vähäisenkin sammutusveden kerrotaan tuolloin jäätyneen. Tulipalossa tuhoutui kaksi korttelia ja yksi vaurioitui eli paloi 17  taloa kokonaan ja lisäksi 10 taloa vaurioitui. Taloista 17 oli vakuutettuja.

Yllä näkymä Chydeniuksen puistosta. 

Tulipalo vei mukanaan myös kadun vastakkaisella puolella -  nykyisen Chydeniuksen puiston kohdalla olleet rakennukset sekä  nykyisen Slotten talon kohdalla olleet talot.  Sieltä tuli levisi alaspäin tontin kaakkoiskulmaan  polttaen myös  Prestin talon kohdalla olleet silloiset talot. Pitkänsillankadun yli palo ei päässyt leviämään. Nykyään museona oleva Roosin hieno talo kärsi vaurioita, mutta säästyi tulelta, koska se oli rakennettu kivestä. Pihapiirissä ollut suolamakasiinin talon  puinen yläosa kuitenkin tuhoutui.

Lisäksi palossa  tuhoutui apteekkari Alftanin talo,  värjäri Möllerin verstas, Niemen talo, 2-kerroksinen favorinin talo (ent. Ermon kohdalla)  ja Vingen talo, joka oli Kirkkokadun toisella puolella (ns. Pohjanmaan tontti).  

Palon jälkiselvittely jatkui pitkään. Tulipalon jälkeen Kokkolaan tuli uusi asemakaavamuutos, jonka mukana syntyi  esimerkiksi  Chydeniuksenpuisto.

1800- luvulla Kokkolassa nähtiin vielä kolmaskin tulipalo. Sitä ei kuitenkaan lasketa varsinaiseksi suurpaloksi. Tällöin tuli palo sai alkunsa kultaseppä Chorinin talossa Kustaa Aadolfinkadun eteläpäässä kulmatontilla vasten metodistkirkkoa. 

Eräs  vanhempi nainen - muster Rosina Möller -_ oli sinä aamuna sytyttänyt tulta uuniin, mutta lähtiessään ulos unohtanut tuohia ja päreitä sisältävän korin uunin suuluukun alle, kun oli jäänyt juttelemaan toisen naisen kanssa pihalle.  Suuluukun alle lennähtänyt kipinä  sytytti sitten palon. Tulipalo on järkyttävä kokemus - niinpä tämän tulipalon yhteydessä  menehtyi  sydänhalvaukseen silloinen lennätinkonttorin johtaja. 

LÄHTEET:

Risto Suikkari. Paloturvallisuus ja kaupunkipalot Suomen puukaupungeissa - historiasta nykypäivään. Lisensiaattityö. Oulun yliopisto 2007. [http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789514286995.pdf] Luettu 13.7.2017. 

Annikki Wiirilinna. Kuusi kertaa on Kokkolassa riehunut suuri tulipalo. Keskipohjanmaa 8.6.1970. [http://www.kokkola.fi/palvelut/kirjasto/kotiseutuaineisto/wiirilinna/fi_FI/kuusi_kertaa_on_kokkolassa_riehunut_suuri_tulipalo/] Luettu 7.5.2017.

Puupökkelörouva Suntin liepeillä

Minun piti kuvata ja kirjoittaa tästä puurouvasta jo vuosia sitten, mutta aina kun satuin veistoksen lähelle, minulla ei ollut kameraa matkassa.

Sitten menneenä kesänä lähdin oikeen varta vasten rouvaa kuvaamaan. Heh, kiersin ja pyörin pitkin Suntin rannan viherikköä, mutta rouva oli kerrassaan kadonnut. En tiedä mihin ja kenen toimesta, mutta en sitä löytänyt.

Puurouva unohtui päällimmäisestä ajatuksistani, kunnes sain viestiä koskien toista puuveistosta, joka on Kokkolan Meripuistossa...

Sain myös  samalla viestiä, että tämä puurouva on Suntin varrella. Täh, ei muuta kuin työtä tehden sinne töllistelemään...

Ja tottahan se. Nyt puurouva töllisteli taas mäen harjalla. Vannon, ettei se ollut siellä kesällä...Olisikohan joku ohikulkija töhrinyt sitä ja olisiko rouva ollut huollon tarpeessa? Tanttu saanut uutta väriä tai jotain. 

Tämä rouva on siis saman tekijän, kuin Meripuistonkin puuveistos. Eli tanskalaisen kuvanveistäjä Flemming Kastanjegårdin veistämä Lienee siis tälläkin jotain tekemistä Kokkolan ystävyyskaupungin, tanskalaisen Frederician kanssa. 

Tässä puurouvassa on jotain mielettömän sympaattista. Ensinnäkin korkea kukkula, jolta hän maailman menoa katselee... ja sitten käsien kaino asento vartaloa vasten selän takana.

Kunnon muodotkin tällä naiseudella on. Joku voisi kasvoista todeta, että rouva on vähän kirveellä veistetyn näköinen...Ei ihan siroista siroin misis...Ja hiusmuoti on  - hmmm- ajaton. 

Mielenkiintoinen tuttavuus - kannattaa käydä katsastamassa!

Isokadun himmelivalaisimet

 Pomppasin autosta ohiajaessa sen verran pois, että kävin näppäämmässä muutaman pikaisen kuvan Kokkolan kaupunkikeskustan uusista valoista. Valitettavasti mukana oli vain kehnohko kännykamera ja ympärillä jo syvä pimeys. 

                      

                                

Kokkolaan ripustettiin viikko takaperin uudet, näyttävät valot. Niiden nimi on Himmelit. Kokonaisuus näyttää aika kivalta. Valoja on ripoteltu sekä Isokadulle, osin Tehtaankadun liepeille että myös Naakkapuistoon. 

                                

Kun kuvasin valoja, vieressäni seisoi nuori mies, joka tuli viereeni kuvaamaan samaisia valoja. Toisaalla iäkäs nainen jäi seisomaan viereeni ja katsomaan, mitä oikein puuhaan, kun kurkistelin patsaan takaa kännyineni. Hmm, joo, olen epäilyttävä,,,

                          

                              

Valot on Taito Keski-Pohjanmaan suunnittelemat, lähinnä siis himmeleiden muodot.  Toteutuksesta vastaa hyvällä yhteistyöllä KOSEK, City Kokkola, Kokkolan Energia sekä Kokkolan kaupungilta museotoimi, työllisyysyksikkö ja kaupunkiympäristön toimiala. Kokkolan kausityöntekijät ovat rakentaneet itse valot.

Yksi Kokkolan uusimmista veistoksista, Vladimir Vrolofin patsas, saa seurailla valoja aitiopaikalta. Minäkin kävin kurkkimässa patsaan selän takaa, miltä näyttää,,,

                         

                         

Moni on sanonut, että kivat jouluvalot. Itse ajattelen niitä ennemminkin pimeän kauden valon tuojana. Kivat joka tapauksessa!

                                        

                                 

Mummomaisia juttuja

Onhan tässä taas melkoinen vipinäviikko takana. En ole oikein ennättänyt koneen äärelle. Jospa nyt pikaisesti....

Minusta kuoriutui  viime viikolla mummo. Tai kai olen fammo, kun mummoja on niin monta pikkuisen elämässä. Täytyy jotenkin erottautua.:)

Iso poika antoi odotuttaa itseään yli ajan. Viimeiseen viikkoon mahtui niin itkua kuin iloakin.

Laskettuna päivänä miniä joutui auto-onnettomuuteen. Takana tullut auto  ajaa survaisi 8-tieltä kotiin kääntymässä olleen miniän autoon. Esikoiseni soitti kotiin varovasti "Niin, tuota, auto tais mennä lunastukseen..." Tällä kertaa hän oli ekana kolaripaikalla, kun ihan kodin lähellä tapahtui....

Voisiko nyt sanoa, että onni onnettomuudessa. Auto tosiaan meni lunastukseen ja miniä piipaa-autolla sairaalaan. Oli toista vuorokautta tarkkailussa, mutta kuin ihmeen kautta molemmat säästyivät säikähdyksellä. Olihan siinä oma huvittavuutensakin, ettei synnytys käynnistynyt edes kolarin  ansiosta. Epeli antoi odotuttaa itseään vielä viikon. 

Mutta hyvää kannattaa odottaa. Suvun pisin mies (tässä vaiheessa) Isänsä oli 5,5 cm lyhyempi syntyessään...Hienoa saada uusi kansalainen maailmaan, kun syntyvyys huitoo kuulemma pohjalukemissa. 

Fammokin on osansa yrittänyt.  Kävin pesemässä  nuorenparin pyykkikopan tyhjäksi ja ostamassa kaapin täyteen ruokaa. Valmistinpa vielä ateriankin valmiiksi kotiinsa palaavia odottamaan. Omissa muistoissa on vuosienkin jälkeen lämpiminä hetket, kun itse palailin synnäriltä ja anoppi oli käynyt leipomassa  kaikkea ihanaa valmiiksi. Oli ihana palata kotiin ja aloitella uutta elämänvaihetta hyvillä mielin. Hyvää on kiva pistää eteenpäin kiertämään...

Nuttu ja junasukatkin valmistuivat syyslomalla junassa matkatessa. Vasuri on ylpeä itsestään:)))

Loppusyksyä

Lokakuun loppu on käsillä. Tänään siirrettiin kellot kohti talvea. Nuorimmaisen kanssa ollaan naureskeltu pitkin päivää hänen lapsuuden fanaattisuudelle.  Poika taisi olla kolme tai neljä, kun oli  se aika vuodesta, että kellonaikaa piti siirtää kohti talvea. 

Tarhan tädit olivat kertoneet lapsille, että kelloja pitää siirtää. Poika mainitsi tästä kotonakin ja siipan kanssa todettiin että joo tottakai siirretään. 

Viikonloppu meni ohi ja poika taas tarhaan. Illalla kotiin tultua  poika käväisi kierroksen olohuoneessa, missä meillä on seinällä vanha  ja iso, raksuttava perintökello. Sai saman tien  kamalan itkukohtauksen ja minä ihmeissäni, että mitäs nyt. "No kun dagiksessa sanottiin, että kellot pitää siirtää - ja isi ei oo siirtäny. Byäää... Meidän kello on aina vaan samalla paikalla..Byäää."

13 vuotta myöhemmin kello raksutteloo edelleen samalla seinällä. Niinpä niin:)))

Tänään laitan kuvia viime päivien ajalta. Vaikken ole syksyihminen, on syksyn luonto tavattoman kaunis ja kuvauksellinen. 

Joutsenia on ollut naapuruston pelloilla paljon. Tuntuu hassulta, että jotkut käyvät varta vasten kylätiellämme kuvaamassa niitä. Omaa lähiluontoa ei  osaa arvostaa tarpeeksi. Kumpaan suuntaan muuten nokan pitäisi näyttää? Yksi ei osaa päättää. 

Syksy ja utuisuus. Linnut lähtevät - minne?

                                                      Metsässä. Syksyn metsä tuoksuu ihanalta.



Jäkälät  nousevat esiin  kuin hattivatit. Upeaa!



Miksi toinen kuolee pystyyn...




...kun taas  toinen sinnittelee viimeisenä, vaikka kaikki muut ovat jo luovuttaneet.



Kolmas pistää kaikki värinsä peliin.



Joku taas sotkee kaikki lankansa.

                    

Ennen puhureita voi vielä hetken aistia kesän.



Tänään meren rannalla on kaunista. Rantaviivan tuntuma on lumessa, vesi keinuu vielä  hetken tuulen  mukana ilman jäätymistä.  Ilta saapuu - ja pakkaset.

Läheisen pienen järven pinta on jo kuorrutettu  jäällä.

 

 Tervetuloa, talvi!

Mahtisonni

Syyslomaviikon kiireissä toinen hirviaiheinen päivitys perätysten...

Heräsin aamulla aikaisin siihen, kun Whatsup-viestiä sateli. Esikoinen lähetteli innosta pinkeänä kuvia suuresta saaliistaan. Poika otti ja ampui 11-piikkisen hirven. 

Pojan passipaikka oli ison peltoaukean reunassa. Voi sitä ilon päivää, kun  pellon halki säntäili koiraa pakoon kaksi sonnia. Tämä 11-piikkinen ja toinen 4-piikkinen. 

Hirvilläkin on järki liikkumisessa joskus mukana, sillä kuulemma pienemmän sonnin tehtävä on turvata isomman liikkumista. Jos hirvet olisivat ennättäneet aukealta suojaan metsikköön, olisi isompi sonni todennäköisesti "piiloutunut" ja pienempi sonni jäänyt suosista koiran ajettavaksi. Nyt aukea vain oli sen verran iso, että poikani oli sonnien ajatuksia edellä. 

Poika kertoo läaskeskelleensa ensin kiikaritähtäimen läpi tarkasti sarven piikkien määrää. Seurassa kun on sovittu, että 5-10-piikkinen on "sakkohirvi", eli joutuu maksamaan rangaistussakon, jos sellaisen ampuu. Näin yritetään säilyttää hyvä geeniperimä hirvillä. 

Poika kertoi, että kun pääsi laskuissaan yli kymmeneen piikkiin, hän antoi kiväärin laulaa. Neljä laukausta, joista ainakin kolme osui. neljäs ehkä meni  hieman hipaisten ohi, kun hirvi hyppäsi ojan yli. 

Poika oli tyytyväinen osumiinsa - kuulemma hyvin ammuttu. Joku seuran äijistä vitsaili, että poika ampui pari laukausta hirven näkyvissä olleeseen rintakehään, kävi sitten maltillisesti kääntämässä hirven toisen kyljen esiin ja laukaisi sitten vielä varmistukseksi toiselle kyljelle..)

Kävin teurastamolla katselemassa hirveä. Oli se melkoisen iso! Vaikea uskoa, että tuo vielä vähän aikaa sitten halkoi pitkin maita ja mantuja...

Nylkymiehillä oli kova urakka. Sarvia piti varoa, sillä poika aikoo tehdä niistä itselleen sarvitrofeen.
Tai heh, siippa taitaa joutua hommiin...Kallohan pitää keittää, eikä tuohon ihan pieni astia sovi...

Tässä on nahan nylky päähän asti jo valmis.Sitten pää sahataan irti.

Kun nahka on irti, siihen paiskotaan puoli säkillistä suolaa, jotta nahka säilyy.

Siinä on koko irtonainen pää nurinpäin kuvattuna...

Se mahtisonni -en tiedä oliko hirvi vai poika  - vai molemmat...:)))

Hirvijahdissa

Se aika vuodesta, että hirvijahti käy kuumimillaan. Tänä vuonna jopa sään puolesta. Kruunupyyssä mitattiin lämpöennätys + 21 astetta, ja tuskinpa täälläkään kauaksi siitä jäätiin. 

Yleensä sitä on tottunut siihen, että hirvihjahtiin sonnustaudutaan oranssin lisäksi valtaisalla määrällä lämpöisiä vaatteita;   villasukkia, villapaitoja  ja välihousuja. Painetaan pipo syvään korviin ja etsitään karvavuoriset pussihanskat käsiin...

Vaan toista oli nyt! Meidän perheestä siippa ja esikoinen ovat jo vuosia jakaneet hirvilisenssinsä, joten molemmille jää vähän vapaatakin. Vähän tässä nyt jännätään, miten metsästys luonnistuu, kun pojan perheessään on ihan pian seuraavan sukupolven metsästäjäkin (tai jotain sinnepäin) tulossa...Poika totesi eilen, että aukeilla paikoilla vähän tuuli puri, kun oli useamman tunnin passissa seisoskellut, mutta tänään siipan mukaan ei.

Pyysin muutaman kuvan lähettämään kotihengettärelle, että pääsen kirjaamaan metsästysviettiä blogiin. Tyypillistä, että siippa sanoi jälkikäteen "olisi ollut upeita kuvauskohteita, mutta unohdin silloin aina kuvata.  Kuten se, kun hirveä ajanut koira jahdin päätteeksi meni makaamaan autuaan tyytyväisenä hirven kylkeen..."" No, tyydytään näihin...

Metsästysseuramme  lähtee aamukasilta lahtivajalle päättääkseen, kuka menee minnekin. Koiria käytetään ajajina ja metsästäjät odottelevat passissa torneissa, josko hirvi lähestyisi. Tämä on kuulkaa nykyään tekniikkalaji tämäkin. Koirien kaulassa riippuu tutkapannat ja jokaisella metsästäjällä on kännykässään tilattuna   ohjelmat, joista voi tarkalta  karttapohjalta seurata koiran etenemistä ja haukkujen määrää. Omassa kotona tämä näkyy niin, että silloinkin, kun ei itse olla jahdissa, seurataan pakkomielteisesti muiden jahtia ja koiran etenemistä... Voitte vain kuvitella.

Siippa sai omasta mielestään tällä kertaa kelvollisen passipaikan  aukean linjan äärestä. Seuramme on erittäin tarkka turvallisuusasioista, sillä muutama vuosikymmen sitten seurassa sattui vakava ampumaonnettomuus, joka opetti paljon. Nykyään saa ampua ainoastaan ylhäältä  tornista, jolloin luoti lähtee alaspäin ja   jos se ei osu hirveen, niin se  osuu maahan, eikä jatka  summittaisesti eteenpäin vaaraa aiheuttaen. 

Torneissa on monenlaista metsästäjää. Osa keskittyy hommaan täysillä, osa  ei niin jaksaisi loputtomasti samassa tornissa notkua. Tarkkaavaisuutta jahti vaatii, sillä yleensä hirvi kuitenkin tulee hyvin yllättäen  pusikosta esiin ja metsästäjän on ennätettävä suht nopeassa ajassa tunnistaa, minkälaisesta hirvestä on kyse.

Seura tekee yleensä rajauksia ammuttaviin hirviin. Joinakin kertoina saatetaan jahdata erityisesti vasoja, samoin  uroshirvien  sarvien koko rajoittaa, voiko esiin tulevaa hirveä ampua. Hyvä, iso sonni pyritään säästämään ja ammutaan mieluummin pieniä sarvipäitä. Näin kanta pysyy hyvänä. Tänä vuonna seurassa on 14 vasaa ja 11 aikuista ammuttavana. Vasat lienevät ne haasteellisemmt. Tänä vuonna niitä on näkynyt seuran alueella aika vähän.

Tornissa on jahtimiehellä aseen lisäksi reppu Sieltä on kiva kaivella evästä, jos nälkä yllättää, Hirvitornit huolehditaan kuntoon ennen metsästyksen alkua joka vuosi. Jokaisen luvallisen täytyy osallistua vähintään kolmiin harjoitusammuntoihin ja  kaksiin talkoisiin. Viime vuonna oli tosin jokin mennyt pieleen ainakin yhden tornin osalta. Siippa kun kiipesi torniin, antoi tikas alta periksi. Siippa tippu aseineen ja reppuineen kivikkoon pää edellä. (Jos kissalla on  9 henkeä, en tiedä kuinka monta siipalla on, tässä on koettu monenmoista hengenuhkaa muutaman vuoden varrella). 

Kerrankin sattui onni onnettomuudessa. Siippa totesi, että olisi pahimmillaan voinut menä henki-kulta. Tarkempi analyysi osoitti, että tikas oli naulattu liian lyhyillä nauloilla ja antoi nauloineen päivineen periksi kiivetetssä. 

Tällä kertaa sähkölinjan passipaikka oli siitä kiva, että näkyi viereiset passimiehet omissa torneissaan. Usein homma on aika yksinäistä touhua. 

 Lopulta - monen tuhauttavan jahtitunnin jälkeen koiraa saa vainuunsa hirven, ajaa sitä takaa. Ja monen vuoden tauon jälkeen tuuri sattuu siipalle. Hirvi juoksee juuri hänen torniaan kohti. Se on lehmä. Vasoja ei näy.  Tähtäysmatkakin on sopivan lyhyt. Yksinäinen lehmä halkoo risukkoista linjaa koira perässään. 

PAM PAM!

Kaksi laukausta ammutaan ja molemmat osuvat. Hirvi juoksee tyypilliseen tapaan vielä jonkin aikaa osumat saatuaan, sitten se lyhistyy. 

Viereisestä tornista metsästäjä saapuu avuksi. Veret pistetään ulos ja hirvi suolistetaan nopeasti. 

Siippa toteaa, että lehmä on isompi kuin alun perin näytti. 

Siippa kertoo, että ensimmäiseksi naaraan luokse saavuttuaan hän tarkistaa hirven nisät ja toteaa, että lehmällä ei ollut vasoja. Siippa epäili ensin, että hirvi on edellisvuoden vasa, mutta paikan päällä toteaakin hirven vanhemmaksi. Täysi mysteeri, miksi sillä ei ole vasoja ...

Kun hirvi on käsivoimin saatu vedettyä lähimmälle metsäautotielle, saapuu paikalle traktori. Hirvi  nostetaan lavalle. 

Jahtivajalla teurastamaan pääsee osa metsästäjistä. Etukäteen on arvottu teurastusvuorot. Näin homma sujuu luontevasti loppuun saakka, eikä homma jää muutaman harteille. 

Nahka irrotetaan ja se suolataan ja myydään eteenpäin.

Tänne se hirvi sitten saatellaan. Riippumaan muutamaksi päiväksi kylmiöön. Lihojen jatkokäsittely - paloitus -  tapahtuu kolmen yön päästä...

Tässä vielä näyte, miten luoti matkalla muuttuu. Yllä kiväärin luoti alkuperäisessä muodossaan. Tuo alapuolen möykky löytyi hirveä  nylkiessä...