Kymmenkesäiset ja sitä vanhemmat nuorukaiset entisajan työelämässä

Entisaikoina siinä kymmenen korvilla lapset alkoivat tapailla täysikasvuisuutta ja ryhtyivät toimittamaan enempi talonpoikaiseen elämään liittyviä töitä ja arkiaskareita. 

Aluksi nuorukaisille annetut työt olivat tietystikin kevyemmästä päästä. Työtehtävät eivät vielä vaatineet suurta tietämystä, näppäryyttä tai voimaa. Tyypillisiä nuorten  töitä oli paimenessa olo, kalastus, sekä  lehdesmetsässä, kaskimailla ja sadonkorjuussa avustaminen. 

Vähitellen iän karttuessa tyttöjen ja poikien työt alkoivat erota toisistaan enemmän. Tytöille annettiin vastuulle karjan- ja kodinhoitotehtäviä. Myös lapsenlikkana olo oli yleistä. Tyttöjen kasvatuksesta naisten rooliin huolehti tietysti pääasiassa naiset. 

Talojen miesväen harteilla oli puolestaan poikien ottaminen mukaan puiden hankkimiseen ja vetoeläimistä huolehtimiseen. Pojat osallistuivat myös metsästykseen ja kalastukseen. Toki näillä riistaretkillä oli mukana myös aikuisia miehiä. Yksikseen verkoille ja yön yli kalastusretkelle lähteminen katsottiin  jo miehuuden merkkinä ja  aikuisuuteen astumisena. 

Etenkin käsityöläisten asemassa olevilla oli tärkeää seurata miesten opastusta töihin. Esimerkiksi seppä saattoi pitää reissuillaan mukana apupoikana jo 12-vuotiasta poikaansa, mutta vasta ymmärryksen ja voiman kasvettua mittoihinsa poika pääsi harjoittamaan varsinaisia sepäntaitoja noin 15-vuotiaana. Vasta 18-vuotiaana poika yleensä hallitsi taonnan, mutta silloinkin vasta osasi "jonkin verran", eikä vielä elättänyt näillä taidoilla itseään. Mies oli vasta se, joka kykeni tekemään kisällinäytteen ja  elättämään itse itsensä. Vaikka edellä kuvattiinkin käsityöläisammattiin kasvua, koski  sama menettelytapa kaikkia yhteiskuntaryhmiä.

Kahtakymmentä lähestyvät nuorukaiset saivat vastuulleen jo vaativampia tehtäviä, joista heidän tuli myös suoriutua itsenäisesti. Esimerkkeinä näistä kaupunki- ja markkinamatkat.

Nuoruus elämänvaiheena näkyy myös aikalaisten kuolinmerkinnöissä. Kun pikkulapsivaiheessa kuoltiin joko sairauksiin tai kodin piirissä sattuneissa onnettomuuksissa, menehtyivät nuoret usein  aikuisten elämäntapoihin totuteltaessa tapaturmissa, jotka liittyivät työntekoon. Tyypillisiä kuolemia pojilla oli kalastusreissuilla menehtymiset, kirkonkellojen tai myllynrattaiden alle menehtyessään tai murskaantuessaan kaatuvien puiden alle. Tytöillä tyypillisimpiä onnettomuuksia tapahtui laiduntaessa; esimerkiksi villieläinten uhriksi jääneenä. 

Talonpoikaisyhteisöissä nuoret olivat alimmillaan  11-12-vuotiaita mennessään toisen palvelukseen. Yksin ei tällöin jätetty, orpo lapsi saattoi joutua holhouksen alaiseksi.

Kokkolalainen  12-vuotias Yrjö -niminen poika ennätti saada pestin Daniel Holmin renkipojaksi ennen kuolemaansa, joka tapahtui joulukuussa 1695.

Yllä; Alimmaisella listalla vuonna 1695 Kokkolassa 12-vuotiaana menehtynyt "Yrjö."

LÄHTEET;

Kustaa H. J. Vilkuna. Katse menneisyyden ihmiseen. Valta ja aineettomat elinolot 1500-1850. Historiallisia tutkimuksia 253.  Suomalaisen kirjallisuuden seura.Helsinki.2010. [https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/182965/HT253_opt.pdf?sequence=1&isAllowed=y] Luettu 21.10.2023.

Sattumuksia viikon varrelta

Aurinkoista kevätpäiväntasauspäivää! Jepjep, ulkona on mitä täydellisin kevätsää. Kyllä nyt kelpaa!

Eilen oli Minna Canthin päivä. Koulussa viikolla olin välkkävalvojana. Tokaluokkalainen tyttö, viimevuotinen oppilaani, juoksi välkällä eteeni ja jäi tuijottamaan minua hyvin arvioivin katsein päästä varpaisiin. Sitten vielä toljotti kasvoihini pitkään. Käymämme keskustelu meni näin:

Tyttö: Sä näytit jotenkin paljon vanhemmalta siinä televisiossa. 

Minä: Häh, televisiossa, niin missä?

Tyttö: No siis, siinä kuvassa.

Minä: Nyt en kyllä tiedä mitä tarkoitat...siis mikä kuva?

Tyttö. No siis siinä meidän koulun aulassa, kun on se tv-ruutu, johon rehtori aina kirjoittaa viikon tapahtumia. 

Pakkohan se oli kurkata, mitä siellä ruudussa oikeen on näytillä...

Ja reps, Minnahan se sieltä kurkisteli!

Minna Canth muuten kuoli 53-vuotiaana, eli hänet on kaiketikin kuvattu minua nuorempana tuohon kuvaan. Että voikin tulla pienestä hyvä mieli. Kollegat naureskelivat, että vertaus osui monella lailla aika  nappiin...

Lapsen ajatusmaailma on muutoinkin niin kiinnostava. Pojanpojan kanssa ajeltiin yhtenä päivänä autolla ja tultiin liikennevaloihin. Minä muka välkkynä 3-vuotiaalle kerroin, että katsohan, kun on punainen valo, niin nyt täytyy meidän pysähtyä ja odottaa vuoroa. Poika siihen vänkäämään, että ei se niin mene. Riemastuttavan keskustelun päätteeksi minulle selkisi: punaisella pitää ajaa, kun se on niin iloinen väri ja vihreällä puolestaan  odotella kun se väri on niin viilee. Oi, kuka ikinä keksikään näin tyhmän säännön, että punaisella on topattava, silloin pitäisi antaa palaa!

Viikon varrella muutakin. Perjantaina tulin töistä kamalan nälkäisenä. Juuri kun sain ruokalautasen eteeni, puhelimeni soi. Vieras numero ja sanoin siipalle, että nyt en pysty vastata, pakko saada ruokaa. Iltakahdeksalta sama numero soittaa uudelleen. Vastaan erittäin tympeällä äänellä. Etenkin, kun nainen kertoo nimensä ja sanoo olevansa Hämeenkyröstä asti. Nainen tunnistaa nihkeyteni ja lisää kiireesti, että hän ei ole myymässä mitään, vaan on toimittaja. 

Toimittaja kertoo, kuinka on lähettänyt minulle jo aikaisemmin sähköpostia, "kun blogissasi lukee, että `jos tulee pakottava tarve ottaa yhteyttä`, niin nyt tuli." Vähän nolona totean, että sähköposti on sitten ohjautunut osoitteeseen, jota en lue ihan joka päivä. Toimittaja kertoo, kuinka on etsinyt haastateltavaa lehtijuttuun, jossa kerrottaisiin hautojen hoidosta. "Blogissasi on juttuja hautausmaista, olet viimeinen oljenkorteni. Hoidatko hautoja?"

Yllä: Kuva Annan hautausmaalta

Luurin laskettuani tajuan, että minusta juuri tehtiin haastattelu perennoiden hyödyntämisetä hautausmailla. En tajunnutkaan olevani tämän alan expertti, toki hoidan noin kymmenen edesmenneen hautoja. Teksti julkaistaan kuukauden päästä eräässä valtakunnan tason lehdessä. :) No, olen sen verran impulssiivinen ja suulas, että tuon verran juttua riittää aiheesta kuin aiheesta!

Mummomaisia juttuja

Onhan tässä taas melkoinen vipinäviikko takana. En ole oikein ennättänyt koneen äärelle. Jospa nyt pikaisesti....

Minusta kuoriutui  viime viikolla mummo. Tai kai olen fammo, kun mummoja on niin monta pikkuisen elämässä. Täytyy jotenkin erottautua.:)

Iso poika antoi odotuttaa itseään yli ajan. Viimeiseen viikkoon mahtui niin itkua kuin iloakin.

Laskettuna päivänä miniä joutui auto-onnettomuuteen. Takana tullut auto  ajaa survaisi 8-tieltä kotiin kääntymässä olleen miniän autoon. Esikoiseni soitti kotiin varovasti "Niin, tuota, auto tais mennä lunastukseen..." Tällä kertaa hän oli ekana kolaripaikalla, kun ihan kodin lähellä tapahtui....

Voisiko nyt sanoa, että onni onnettomuudessa. Auto tosiaan meni lunastukseen ja miniä piipaa-autolla sairaalaan. Oli toista vuorokautta tarkkailussa, mutta kuin ihmeen kautta molemmat säästyivät säikähdyksellä. Olihan siinä oma huvittavuutensakin, ettei synnytys käynnistynyt edes kolarin  ansiosta. Epeli antoi odotuttaa itseään vielä viikon. 

Mutta hyvää kannattaa odottaa. Suvun pisin mies (tässä vaiheessa) Isänsä oli 5,5 cm lyhyempi syntyessään...Hienoa saada uusi kansalainen maailmaan, kun syntyvyys huitoo kuulemma pohjalukemissa. 

Fammokin on osansa yrittänyt.  Kävin pesemässä  nuorenparin pyykkikopan tyhjäksi ja ostamassa kaapin täyteen ruokaa. Valmistinpa vielä ateriankin valmiiksi kotiinsa palaavia odottamaan. Omissa muistoissa on vuosienkin jälkeen lämpiminä hetket, kun itse palailin synnäriltä ja anoppi oli käynyt leipomassa  kaikkea ihanaa valmiiksi. Oli ihana palata kotiin ja aloitella uutta elämänvaihetta hyvillä mielin. Hyvää on kiva pistää eteenpäin kiertämään...

Nuttu ja junasukatkin valmistuivat syyslomalla junassa matkatessa. Vasuri on ylpeä itsestään:)))