Entisaikoina siinä kymmenen korvilla lapset alkoivat tapailla täysikasvuisuutta ja ryhtyivät toimittamaan enempi talonpoikaiseen elämään liittyviä töitä ja arkiaskareita.
Aluksi nuorukaisille annetut työt olivat tietystikin kevyemmästä päästä. Työtehtävät eivät vielä vaatineet suurta tietämystä, näppäryyttä tai voimaa. Tyypillisiä nuorten töitä oli paimenessa olo, kalastus, sekä lehdesmetsässä, kaskimailla ja sadonkorjuussa avustaminen.
Vähitellen iän karttuessa tyttöjen ja poikien työt alkoivat erota toisistaan enemmän. Tytöille annettiin vastuulle karjan- ja kodinhoitotehtäviä. Myös lapsenlikkana olo oli yleistä. Tyttöjen kasvatuksesta naisten rooliin huolehti tietysti pääasiassa naiset.
Talojen miesväen harteilla oli puolestaan poikien ottaminen mukaan puiden hankkimiseen ja vetoeläimistä huolehtimiseen. Pojat osallistuivat myös metsästykseen ja kalastukseen. Toki näillä riistaretkillä oli mukana myös aikuisia miehiä. Yksikseen verkoille ja yön yli kalastusretkelle lähteminen katsottiin jo miehuuden merkkinä ja aikuisuuteen astumisena.
Etenkin käsityöläisten asemassa olevilla oli tärkeää seurata miesten opastusta töihin. Esimerkiksi seppä saattoi pitää reissuillaan mukana apupoikana jo 12-vuotiasta poikaansa, mutta vasta ymmärryksen ja voiman kasvettua mittoihinsa poika pääsi harjoittamaan varsinaisia sepäntaitoja noin 15-vuotiaana. Vasta 18-vuotiaana poika yleensä hallitsi taonnan, mutta silloinkin vasta osasi "jonkin verran", eikä vielä elättänyt näillä taidoilla itseään. Mies oli vasta se, joka kykeni tekemään kisällinäytteen ja elättämään itse itsensä. Vaikka edellä kuvattiinkin käsityöläisammattiin kasvua, koski sama menettelytapa kaikkia yhteiskuntaryhmiä.
Kahtakymmentä lähestyvät nuorukaiset saivat vastuulleen jo vaativampia tehtäviä, joista heidän tuli myös suoriutua itsenäisesti. Esimerkkeinä näistä kaupunki- ja markkinamatkat.
Nuoruus elämänvaiheena näkyy myös aikalaisten kuolinmerkinnöissä. Kun pikkulapsivaiheessa kuoltiin joko sairauksiin tai kodin piirissä sattuneissa onnettomuuksissa, menehtyivät nuoret usein aikuisten elämäntapoihin totuteltaessa tapaturmissa, jotka liittyivät työntekoon. Tyypillisiä kuolemia pojilla oli kalastusreissuilla menehtymiset, kirkonkellojen tai myllynrattaiden alle menehtyessään tai murskaantuessaan kaatuvien puiden alle. Tytöillä tyypillisimpiä onnettomuuksia tapahtui laiduntaessa; esimerkiksi villieläinten uhriksi jääneenä.
Talonpoikaisyhteisöissä nuoret olivat alimmillaan 11-12-vuotiaita mennessään toisen palvelukseen. Yksin ei tällöin jätetty, orpo lapsi saattoi joutua holhouksen alaiseksi.
Kokkolalainen 12-vuotias Yrjö -niminen poika ennätti saada pestin Daniel Holmin renkipojaksi ennen kuolemaansa, joka tapahtui joulukuussa 1695.
Yllä; Alimmaisella listalla vuonna 1695 Kokkolassa 12-vuotiaana menehtynyt "Yrjö."
LÄHTEET;
Kustaa H. J. Vilkuna. Katse menneisyyden ihmiseen. Valta ja aineettomat elinolot 1500-1850. Historiallisia tutkimuksia 253. Suomalaisen kirjallisuuden seura.Helsinki.2010. [https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/182965/HT253_opt.pdf?sequence=1&isAllowed=y] Luettu 21.10.2023.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti