Aurinkoista kevätpäiväntasauspäivää! Jepjep, ulkona on mitä täydellisin kevätsää. Kyllä nyt kelpaa!
Eilen oli Minna Canthin päivä. Koulussa viikolla olin välkkävalvojana. Tokaluokkalainen tyttö, viimevuotinen oppilaani, juoksi välkällä eteeni ja jäi tuijottamaan minua hyvin arvioivin katsein päästä varpaisiin. Sitten vielä toljotti kasvoihini pitkään. Käymämme keskustelu meni näin:
Tyttö: Sä näytit jotenkin paljon vanhemmalta siinä televisiossa.
Minä: Häh, televisiossa, niin missä?
Tyttö: No siis, siinä kuvassa.
Minä: Nyt en kyllä tiedä mitä tarkoitat...siis mikä kuva?
Tyttö. No siis siinä meidän koulun aulassa, kun on se tv-ruutu, johon rehtori aina kirjoittaa viikon tapahtumia.
Pakkohan se oli kurkata, mitä siellä ruudussa oikeen on näytillä...
Ja reps, Minnahan se sieltä kurkisteli!
Minna Canth muuten kuoli 53-vuotiaana, eli hänet on kaiketikin kuvattu minua nuorempana tuohon kuvaan. Että voikin tulla pienestä hyvä mieli. Kollegat naureskelivat, että vertaus osui monella lailla aika nappiin...
Lapsen ajatusmaailma on muutoinkin niin kiinnostava. Pojanpojan kanssa ajeltiin yhtenä päivänä autolla ja tultiin liikennevaloihin. Minä muka välkkynä 3-vuotiaalle kerroin, että katsohan, kun on punainen valo, niin nyt täytyy meidän pysähtyä ja odottaa vuoroa. Poika siihen vänkäämään, että ei se niin mene. Riemastuttavan keskustelun päätteeksi minulle selkisi: punaisella pitää ajaa, kun se on niin iloinen väri ja vihreällä puolestaan odotella kun se väri on niin viilee. Oi, kuka ikinä keksikään näin tyhmän säännön, että punaisella on topattava, silloin pitäisi antaa palaa!
Viikon varrella muutakin. Perjantaina tulin töistä kamalan nälkäisenä. Juuri kun sain ruokalautasen eteeni, puhelimeni soi. Vieras numero ja sanoin siipalle, että nyt en pysty vastata, pakko saada ruokaa. Iltakahdeksalta sama numero soittaa uudelleen. Vastaan erittäin tympeällä äänellä. Etenkin, kun nainen kertoo nimensä ja sanoo olevansa Hämeenkyröstä asti. Nainen tunnistaa nihkeyteni ja lisää kiireesti, että hän ei ole myymässä mitään, vaan on toimittaja.
Toimittaja kertoo, kuinka on lähettänyt minulle jo aikaisemmin sähköpostia, "kun blogissasi lukee, että `jos tulee pakottava tarve ottaa yhteyttä`, niin nyt tuli." Vähän nolona totean, että sähköposti on sitten ohjautunut osoitteeseen, jota en lue ihan joka päivä. Toimittaja kertoo, kuinka on etsinyt haastateltavaa lehtijuttuun, jossa kerrottaisiin hautojen hoidosta. "Blogissasi on juttuja hautausmaista, olet viimeinen oljenkorteni. Hoidatko hautoja?"
Luurin laskettuani tajuan, että minusta juuri tehtiin haastattelu perennoiden hyödyntämisetä hautausmailla. En tajunnutkaan olevani tämän alan expertti, toki hoidan noin kymmenen edesmenneen hautoja. Teksti julkaistaan kuukauden päästä eräässä valtakunnan tason lehdessä. :) No, olen sen verran impulssiivinen ja suulas, että tuon verran juttua riittää aiheesta kuin aiheesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti