Muutama vuosi taaksepäin sain joululahjaksi kirjan nimeltä Kiljukotka. Ihastuin teokseen kovasti. Kirja kertoi osin faktaa, osin fiktiota Isonvihan ajalta Järviseudulla. Nuo kovat ajat liippasivat aikoinaan isänpuoleista sukuani kovasti ja läheltä, joten aihe kiinnostaa. Ja hyvin kirjoitettu kirja on tietysti jo itsessään aina upea lukuelämys! Kirjailijan sukujuuret on Kortesjärvellä, mikä selittää osaltaan hänen kiinnostusta aiheeseen.
Niinpä odotin kuin kuuta nousevaa professori, kirjailija Kirsi Loukola-Ruskeeniemen, uutta kirjaa, joka on itsenäinen jatko-osa edelliselle kirjalle. Se ilmestyikin syyskuussa 2020. Kirjan nimi on Buharan satakieli.
Romaani perustuu historialliseen tutkimukseen ja sillä on yhtymäkohtia Isovihan aikana sieppattuihin lapsiin. Kortesjärven Purmojärvellä Isoviha oli todella karmivaa aikaa. Oma esiäitinikin poltettiin siellä tuolloin.
"Matti", Lauri veti ilmaa sisäänsä. "Luulin että kuolit, kun teiän talo paloi."
Matti katsoi hänen lävitseen. "Tappoivat äitin", hän sanoi.
"Teiän äitin?" Lauri kysyi.
Hätkähdin. "Mitä kotona tapahtui?" kysyin Matilta.
"Äiti riippui kurkihirressä ja sotilaat tökkivät häntä piikillä: Sano rahas", Matti sanoi ja veti ilmaa sisäänsä...
Moni varmaan on kuullut lukuina, kuinka paljon lapsia ja nuoria siepattiin Isovihan aikana. Lukuhan on pöyristyttävän iso - yli 20 000. Harvoin vain on tullut ajatelluksi, mitä heille tapahtui sieppauksen jälkeen.
Kirja kiehtoo minua myös sen vuoksi, että kirjailija on käyttänyt siinä todenperäisiä nimiä; Kontiainen, Skottari, Matoniemi, Försti, Jutila, Pellinen, Kärnä, Lummukka - nimiä, jotka myös liittyvät oman sukuni historiaan - ja onhan monella kokkolalaisellakin juuret Järviseudun pitäjissä. Moni lukijoista uskoakseni tunnistaa noita nimiä, ovathan ne säilyneet nykypäiviin saaka suku- ja paikanniminä.
"Purmojärven kylässä oli yli kymmenen pientä taloa.
Lappajärveltä tullessa oikealla olivat Kontiainen, Skottari ja Matoniemi.
Länsirannalla oli Försti, Purmojärven vanhin talo. Förstit olivat muuttaneet
rannikolta pari sataa vuotta aiemmin. Vilja huojui keltaisena ja
karja laidunsi rantaniityillä. Anna huiskutti iloisesti ja jatkoi Matoniemeen."
Kirjan päähenkilö on Kontiaisen kasvattityttö, Liisa. Tarina alkaa turvallisesta kotiympäristöstä, jonka pian hajoittaa kylään saapuvat viholliset. Sen seurauksena perheet hajoavat, elämä muuttuu. Osa pääsee pakenemaan piilopirtille metsiköihin, toisten kohtalona on kuolla vainoissa. Joidenkin osa on päätyä vangeiksi ja heidän tarinansa alkaa tästä. Nuorten vangittujen matka vie Vaasasta Hankoon, Pietariin ja sieltä jokireittiä myöten halki Venäjän. Sieltä matka jatkuu kamelikaravaanissa Hivan kaanin haaremiin ja sieltä vielä Buharaan. Kirjan taustatyönä Kirsti on muuten käynyt itse Uzbekistanissa tutkimassa ja eläytymässä romaanin tapahtumaseutuihin.
"Irrrota minut", Anna itki hysteerisesti kyljessäni.
Matti voi silminnähden huonosti. Matin vuoksi minun oli pakko ryhdistäytyä. Silmät kyynelissä vedin syvään henkeä.
"Matti", kuiskasin. Kun hän ei tuntunut kuulevan, toistin lujempaa, kerta toisensa jälkeen.
"Matti! Olen huutanut monta kertaa, muttet kuule yhtään mitään", huusin lopulta. "Kokeile, saatko kätes irti. Minut on köytetty liian tiukkaan."
"Kävelimme kärryjen perässä kahleet kaulassa satamaan,
jossa oli kaleerilaivoja ankkurissa rannan lähellä ja
kymmeniä laivaveneitä rannassa. Rannassa lojui pitkiä
kuusiairoja, monta kertaa pitempiä kuin Lappajärven kirkkoveneiden airot. "
"Miksi he hakevat vaaleita tyttöjä kaukaa Suomesta,
kun Volgalla ja Uralilla on metsäkylissä vaaleita tyttöjä,
jotka muistuttavat meitä?" kysyin Annalta.
"Minä ja sinä olemme synnyttäneet terveet poikavauvat ja
Ruotsin sotilailla on hyvä maine", Anna sanoi.
"Buharan haaremeissa kasvaa sen jälkeen kookkaita,
taitavia ja urhoollisia johtajia Buharan kaanin sotajoukoille."
Buharan satakielestä on tehty optiosopimus elokuvatuottaja Kaiho Republic Oy:n kanssa jo ennen kirjan julkaisua, tavoitteena on tehdä kirjan pohjalta vielä kansainvälinen TV-draamasarja. Wau!
Olen mielenkiinnolla seurannut Kirstin kirjoitustyön etenemistä. Jossain vaiheessa laitoin hänelle postia, että olisipa hienoa, jos hän ennättäisi tänne Kokkolaankin esittelemään kirjaansa. Ja tiedättekö - joskus toiveet oikeasti toteutuvat! Yhteistyössä saimme järjestettyä tilaisuuden Kokkolan kaupunginkirjastoon, mutta tämä koronakurimus sitten tuli ja lykkäsi sorkkansa soppaan ja tapahtuma täytyi peruuttaa. No, onneksi päiviä on edessäpäinkin ja uusi tilaisuus Kokkolaan on sovittu 24.4.2021. Olokaas kuulolla sillon! Täällä on Kokkolan seudulla aika lailla ihmisiä, joiden esipolvet tulee Järviseudun suunnasta. Ja tietysti kirja on kiinnostava tarina muutoinkin. Kirstin Pohjanmaan kiertueeseen kuuluu myös Lappajärvi-Kortesjärvi-akseli 26.-27.4.2021. Loistava juttu!
Sain ihanasti kutsun myös kirjan julkistamistilaisuuteen, joka oli mahdollista katsoa netin välityksellä livestreemauksena Helsingistä Tieteiden talolta. Oli mielenkiintoinen sekin ja hieno ohjelma muutoinkin! Tässä blogipäivityksessä oleva kuvamateriaali onkin otettu kuvakaappauksina julkistamistilaisuudesta.
Kirjassa on hienosti kuljetettu myös uskoa Jumalaan ja vuoden 1701 virsikirjan virsien tekstejä mukana. Pidä tästä erityisen paljon, koska voin kuvitella, kuinka keskeinen osuus virsillä ja uskolla on ollut tuon ajan ihmisten elämässä lohtua antavana tekijänä. Siepattujen kohtalona on ollut rakkaiden sukusiteiden katkeaminen, mutta muistoja, opittuja virsiä ja rukouksia kukaan ei ole voinut heidän mielistään riistää pois. Ainakin ajatuksena lohdullinen...
"Mun silmän`, käten nostan
Ain ylös mäkihin,
Jois`avun tiedän saavan
Ja valon kaunihin,
Sill`Herra avun lainaa
Kuin maan ja taivaan loi,
Hän kuulee huuton` aina,
Ja suojell`kyllä voi."
Kirjailija paljasti minulle, että kirjan myöhemmin ilmestyvässä jatko-osassa päähenkilö Liisa on Buharassa minäkertojan roolissa esimerkiksi taipaleesta lapsenlapselleen kertoessa. Liisa jättää kertomatta traumatisoivia asioita Suomenlahdelta ja Volgalta yrittäen niitä itsekin aktiivisesti unohtaa - ehkä hän on mielen prosesseissa ne jo unohtanutkin!
Kirjailija kertoo kirjan lopussa kirjoittamisprosessistaan, johon on ollut raskas eläytyä. Hän on syventynyt kirjaa tehdessään myös ihmiskaupan ja ISISin uhrien haastatteluihin, kirjalllisuuteen ja elokuviin, joissa on kuvattu uhrien kärsimyksiä. Jotta kirjasta ei olisi tullut aihepiireiltään liian rankka, hän joutui keventämään tarinan kulkua.
Faktaa kirjassa on esimerkiksi se, että noihin aikoihin Buharan kaani, jolla ei ollut miespuolista perillistä, rakennutti islamilaisen maailman ensimmäisen naisten moskeijan. On tiedossa, että Turkissa orjaksi kaapatun jalkavaimon poika pääsi seuraavaksi sulttaaniksi. Sen sijaan tietyn kaapatun tytön kohtaloa on mahdoton jäljittää, joten kirja on näiltä osin fiktiota. Kirjailija kertoo kuitenkin kirjassaan, että turkulaisessa sanomalehdessä on julkaistu aikanaan tieto, että Buharan kaanin lähettiläät kävivät vuonna 1718 tsaari Pietarin puheilla pyytäen saada tai ostaa suomalaisia ja ruotsalaisia talonpoikaistyttöjä, koska heidän tiedettiin synnyttävän erinomaisia sotilaita!
"Kumarruin maahan ja painoin otsani aulan laattalattiaan,
vaikka liike sattui. Nousin vaivalloisesti ylös.
"Menkäämme oleskeluhuoneeseen juomaan kahvia",
hymyilin kaanin äidille ystävällisesti. Hän oli lapseni isoäiti."
Kirja on helppo ja huokea hankkia ihan omaksi kotisohvalta tilaten Isoviha.fi - sivuston kautta. Sieltä sen saa ostettua kirjakauppoja huomattavasti edullisemmin ja upeasti suoraan kotiin toimitettuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti