Haltiain nostaminen

Tällä kertaa käsittelyssä  loitsurunot ja haltijat. Loitsuja ei mielletä kovinkaan varhaiseen aikakauteen. Pidetään kuitenkin  mahdollisena,, että levitessään ne ovat joutuneet kosketuksiin  vanhempien aikojen uskontojen kanssa, ts. pakanuuden. Ne on kuitenkin oletettavasti saaneet vaikutteita myös kristinuskosta.

  

Vuonna 1678 Kokkolan käräjillä käsiteltiin noita-akka-asiaa. 

Oli tapahtunut seuraavia:

Oli ilmennyt, että oli ollut eräs noita-akka, joka oli ottanut  vihdan ja heilutellut sitä.  Olipa sitten vielä vetänyt vihdan jalkojensa välistä ja  huutanut hyvin äänekkäästi. Noita-akka oli samalla tehnyt rumia eleitä juosten ulos saunasta. Noita-akka oli sitten kääntynyt selin taloon ja viskannut vihdan vasemman olkapäänsä yli. 

Sitten noita-akka oli sanonut:

"Joudu, Joudu, Pärkälä Isännällä Illallisäx,  ämändälä Hie Äxi. "

Oli tunnettua, että  noidat nostivat haltijavoimia  usein kirkossa tai kalmistossa noitumalla. 

Käräjäkirjoista löytyneen tiedon mukaan lohtajalainen  noita nimeltään Antti Tokoi taas  turvasi vuonna 1680 kirkonväkeen. Kun pappi ahdisti häntä noituusasioista, Antti meni kirkon taakse nurkkia nostellen ja sanoi:

"Dhe Synlige  och osynlige tahle för migh och försware migh der som Presterne Skrija och medh Book i handh ."

Antti Antinpoika Tokoi (Anders Andersson Tåckoi) oli  muutoinkin laajasti tunnettu noituuksistaan. Hän oli pohjoispohjanmaalainen talonpoika ja tervanpolttaja. Hänethän tunnetusti tuomittiin noituuteen vuonna 1681. Säilyneistä käräjäpöytäkirjoista voi tulkita, että välit jopa lähimpiin sukulaisiin ja naapureihin olivat kehnot.  Myös Antin isä tunnettiin parannustaidoistaan, mutta erotuksenaan poika-Antti teki enemmän vahingoittavia taikoja ja oli yleisen käsityksen mukaan liittoutunut noitana paholaisen kanssa.

Lohtajan kesäkäräjillä 25.7.1663 Antti Tokoin langonpoika, Juho Ollinpoika Luoma, kertoi seitsemän vuotta aikaisemmin tapahtuneesta tervahautapaikan etsinnästä Antin kanssa. Antti oli väittänyt Juholle, että hän pystyi ennustamaan saatavan tervan määrän tarkkailemalla haltijoita. Kävikin niin, että Antin ennustus keskinkertaisesta tervan tuotosta toteutui. Se oli selkeä osoitus Antin  seurustelusta pikkuväen kanssa. 

Juho myös kertoi, että toisellakin kerralla  tervanpoltossa haltijat olivat puuttuneet työhön. Antti oli silloin hakannut tervaksia ja osunut kirveellä jalkaansa. Kuinka ollakaan, Antti ei ollut saanut kuitenkaan tapahtuneesta haavaa jalkaansa ja oli selittänyt Juholle, kuinka haltija oli kääntänyt terän pois hänen jalastaan. Antti oli kertonut olevansa vakuuttunut, ettei teräs pystyisi häneen ja vaikka jostain syystä pystyisikin,  Antti kyllä selviäisi  noitarumpunsa avulla helposti mahdollisesta vammasta. Käräjillä Juho kertoi Antin selityksiin vastanneensa "huonå tietå."

Antti määrättiin puhdistusvalalle, jossa olisi pitänyt hankkia kaksitoista todistajaa. Antti oli kuitenkin onnistunut seuraaviin käräjiin mennessä (tammikuu 1664) hankkimaan ainoastaan kaksi puolestapuhujaa. Niinpä oikeus langetti hänelle 40 markan sakon noituudesta. Ilman riittävää  todistajien määrä syytetystä viimeistään kuoriutui syyllinen. 

Elokuussa 1680 Antti oli uudelleen käräjillä syytettynä noituudesta. Tuolloin hänen vävynsä, Kalle Jaakonpoika, Liisa-tyttären puoliso ja syytinkimies Antin talossa, esitti todisteiksi Antin lappalaistaidoista loitsun, jonka Kalle oli Antin kuullut lausuvan:

”Jämäkä jerfwen rauda, kumajaki kusen alus, tämän noidan noitaus, lappalaisen laskeisa”.

Kun Kalle oli kysynyt Antilta, mitä lausahdus tarkoitti, oli Antti selittänyt sanoen, että noin lappalaiset aloittivat loitsunsa. Syytettä ei tuolloin nostettu, mutta Antti vietiin Ouluun varmuuden vuoksi vangiksi joksikin aikaa. 

Mutta niin kävi, että vuoden 1681 kesäkäräjillä Antti kertoi nostaneensa hiiden väen (hiden wäki)  piinaamaan Mikko Roikoa niin, että tämä sairastuisi punatautiin. Antti oli kutsuttukin  auttamaan sairastunutta Mikkoa, mutta vasta siinä vaiheessa, kun Mikko oli jo kuolemaisillaan, Antti suostui  ajamaan naapuriansa kiusanneet pahat henget Toholampeen. 

Haltioita on pelätty ja varottu menneinä vuosisatoina. Haltioilla oli  useita nimiä ja muotoja.  Ne varoittelivat vaaroista ja suojelivat ihmistä hyvällä tuulella ollessaan, mutta aiheuttivat paljon vahinkoa ollessaan suuttuneita. 

Näin jälkikäteen on hyvä olla viisas ja todeta, että   parannuskeinot  olivat noihin aikoihin vähäisiä. Veikkaan, että moni halusi uskoa ehdotettuihin taikuuksiin, kun lähipiirissä joku oli sairas. Jos henkilö parani, haluttiin uskoa hyvien henkien parantaneen ja tällöin varmaan myös  loitsujen tekijä lunasti paikkansa. Toinen  tilanne oli tietystikin, jos usko laitettiin loitsujentekijään ja  loitsuttu menehtyi. Silloin nähtiin loitsujen tekijä herkästi  pahojen henkien välikappaleena. 

LÄHTEET: Pakanuutta loitsuissamme?  J. Lukkarinen. Suomi no 16. 1.1.1913. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/498420?term=Kokkolan&term=perij%C3%A4n%C3%A4] Luettu 8.6.2024. 

Sarjanoja, Katinka. Maine, myötävannominen ja shamanismi : Antti Tokoin noitaoikeudenkäynnit 1663–1682. Pro gradu 2017. Tampereen yliiopisto. [https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201712072877] Luettu 13.6.2024.