Haltiain nostaminen

Tällä kertaa käsittelyssä  loitsurunot ja haltijat. Loitsuja ei mielletä kovinkaan varhaiseen aikakauteen. Pidetään kuitenkin  mahdollisena,, että levitessään ne ovat joutuneet kosketuksiin  vanhempien aikojen uskontojen kanssa, ts. pakanuuden. Ne on kuitenkin oletettavasti saaneet vaikutteita myös kristinuskosta.

  

Vuonna 1678 Kokkolan käräjillä käsiteltiin noita-akka-asiaa. 

Oli tapahtunut seuraavia:

Oli ilmennyt, että oli ollut eräs noita-akka, joka oli ottanut  vihdan ja heilutellut sitä.  Olipa sitten vielä vetänyt vihdan jalkojensa välistä ja  huutanut hyvin äänekkäästi. Noita-akka oli samalla tehnyt rumia eleitä juosten ulos saunasta. Noita-akka oli sitten kääntynyt selin taloon ja viskannut vihdan vasemman olkapäänsä yli. 

Sitten noita-akka oli sanonut:

"Joudu, Joudu, Pärkälä Isännällä Illallisäx,  ämändälä Hie Äxi. "

Oli tunnettua, että  noidat nostivat haltijavoimia  usein kirkossa tai kalmistossa noitumalla. 

Käräjäkirjoista löytyneen tiedon mukaan lohtajalainen  noita nimeltään Antti Tokoi taas  turvasi vuonna 1680 kirkonväkeen. Kun pappi ahdisti häntä noituusasioista, Antti meni kirkon taakse nurkkia nostellen ja sanoi:

"Dhe Synlige  och osynlige tahle för migh och försware migh der som Presterne Skrija och medh Book i handh ."

Antti Antinpoika Tokoi (Anders Andersson Tåckoi) oli  muutoinkin laajasti tunnettu noituuksistaan. Hän oli pohjoispohjanmaalainen talonpoika ja tervanpolttaja. Hänethän tunnetusti tuomittiin noituuteen vuonna 1681. Säilyneistä käräjäpöytäkirjoista voi tulkita, että välit jopa lähimpiin sukulaisiin ja naapureihin olivat kehnot.  Myös Antin isä tunnettiin parannustaidoistaan, mutta erotuksenaan poika-Antti teki enemmän vahingoittavia taikoja ja oli yleisen käsityksen mukaan liittoutunut noitana paholaisen kanssa.

Lohtajan kesäkäräjillä 25.7.1663 Antti Tokoin langonpoika, Juho Ollinpoika Luoma, kertoi seitsemän vuotta aikaisemmin tapahtuneesta tervahautapaikan etsinnästä Antin kanssa. Antti oli väittänyt Juholle, että hän pystyi ennustamaan saatavan tervan määrän tarkkailemalla haltijoita. Kävikin niin, että Antin ennustus keskinkertaisesta tervan tuotosta toteutui. Se oli selkeä osoitus Antin  seurustelusta pikkuväen kanssa. 

Juho myös kertoi, että toisellakin kerralla  tervanpoltossa haltijat olivat puuttuneet työhön. Antti oli silloin hakannut tervaksia ja osunut kirveellä jalkaansa. Kuinka ollakaan, Antti ei ollut saanut kuitenkaan tapahtuneesta haavaa jalkaansa ja oli selittänyt Juholle, kuinka haltija oli kääntänyt terän pois hänen jalastaan. Antti oli kertonut olevansa vakuuttunut, ettei teräs pystyisi häneen ja vaikka jostain syystä pystyisikin,  Antti kyllä selviäisi  noitarumpunsa avulla helposti mahdollisesta vammasta. Käräjillä Juho kertoi Antin selityksiin vastanneensa "huonå tietå."

Antti määrättiin puhdistusvalalle, jossa olisi pitänyt hankkia kaksitoista todistajaa. Antti oli kuitenkin onnistunut seuraaviin käräjiin mennessä (tammikuu 1664) hankkimaan ainoastaan kaksi puolestapuhujaa. Niinpä oikeus langetti hänelle 40 markan sakon noituudesta. Ilman riittävää  todistajien määrä syytetystä viimeistään kuoriutui syyllinen. 

Elokuussa 1680 Antti oli uudelleen käräjillä syytettynä noituudesta. Tuolloin hänen vävynsä, Kalle Jaakonpoika, Liisa-tyttären puoliso ja syytinkimies Antin talossa, esitti todisteiksi Antin lappalaistaidoista loitsun, jonka Kalle oli Antin kuullut lausuvan:

”Jämäkä jerfwen rauda, kumajaki kusen alus, tämän noidan noitaus, lappalaisen laskeisa”.

Kun Kalle oli kysynyt Antilta, mitä lausahdus tarkoitti, oli Antti selittänyt sanoen, että noin lappalaiset aloittivat loitsunsa. Syytettä ei tuolloin nostettu, mutta Antti vietiin Ouluun varmuuden vuoksi vangiksi joksikin aikaa. 

Mutta niin kävi, että vuoden 1681 kesäkäräjillä Antti kertoi nostaneensa hiiden väen (hiden wäki)  piinaamaan Mikko Roikoa niin, että tämä sairastuisi punatautiin. Antti oli kutsuttukin  auttamaan sairastunutta Mikkoa, mutta vasta siinä vaiheessa, kun Mikko oli jo kuolemaisillaan, Antti suostui  ajamaan naapuriansa kiusanneet pahat henget Toholampeen. 

Haltioita on pelätty ja varottu menneinä vuosisatoina. Haltioilla oli  useita nimiä ja muotoja.  Ne varoittelivat vaaroista ja suojelivat ihmistä hyvällä tuulella ollessaan, mutta aiheuttivat paljon vahinkoa ollessaan suuttuneita. 

Näin jälkikäteen on hyvä olla viisas ja todeta, että   parannuskeinot  olivat noihin aikoihin vähäisiä. Veikkaan, että moni halusi uskoa ehdotettuihin taikuuksiin, kun lähipiirissä joku oli sairas. Jos henkilö parani, haluttiin uskoa hyvien henkien parantaneen ja tällöin varmaan myös  loitsujen tekijä lunasti paikkansa. Toinen  tilanne oli tietystikin, jos usko laitettiin loitsujentekijään ja  loitsuttu menehtyi. Silloin nähtiin loitsujen tekijä herkästi  pahojen henkien välikappaleena. 

LÄHTEET: Pakanuutta loitsuissamme?  J. Lukkarinen. Suomi no 16. 1.1.1913. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/498420?term=Kokkolan&term=perij%C3%A4n%C3%A4] Luettu 8.6.2024. 

Sarjanoja, Katinka. Maine, myötävannominen ja shamanismi : Antti Tokoin noitaoikeudenkäynnit 1663–1682. Pro gradu 2017. Tampereen yliiopisto. [https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201712072877] Luettu 13.6.2024.

Kirkonväki uskomustarinoissa

Kirkonväki tarkoittaa sanana ensimmäisellä  mielleyhtymällä ihmisiä, jotka joko ovat töissä seurakunnassa tai kuuntelemassa saarnaa kirkossa.  Testasin tämän ja kysyin useammalta tuttavalta, mitä kirkonväki tarkoittaa. Kaikki  haastateltavani olivat asiasta yksimielisiä. Vaan on sillä toinenkin merkitys. 

Kirkonväki määritellään  Wikipedian mukaan suomalaisessa tarustossa joukkona esiintyviksi  taruolennoiksi. Osassa tarustoja kirkonväki on eläviä kuolleita eli haudasta ylösnousseita  ruumiita. Joissakin tarustoissa kirkonväki tarkoittaaa kalman väkeä, toisissa  kirkonväki tulee esiin etenkin jouluöinä, jolloin  on vainajien yöllisiä jumalanpalveluksia. Silloin vainajat nousevat ylös haudoistaan pitäen jumalanpalvelusta kuolleen papin johdolla. Usein  kirkonväen homehtunut ulkomuoto, paha haisu ja ontosti kumiseva laulunääni on kuvailtu hyvin kamalasti ja tarkasti. Ajateltiin myös, että koko hautausmaan väki saattoi joskus lähteä liikkeelle, jos joulunpyhinä tehtiin valkea ja kirkonväki tuli tulen lähelle lämmittelemään. 

Siell’ on vanhoa väkeä,
iän kaiken istunutta,
maan alla maannutta,
hongassa homehtunutta,
joka on kauan maassa maannut,
kauan liekona levännyt.

-runo Kaarle Krohnin kirjasta-

Yllä: Muistomerkki Lohtajan kirkkotarhaan 400 vuoden aikana  haudatuille lohtajalaisille. 

Entisaikoina ajateltiin, että vainaja asui kalmistossa omassa haudassaan. Hautausmaa oli kuin maanalainen yhdyskunta, jolla oli oma väkensä. 

Kirkonväki asustelee hautausmailla ja kirkon seutuvilla. Kirkonväkeä ei ole alituiseen nähtävillä, vaan jos  joku vaikka   säikähtää ruumista tai kiertää ruumiin ympäri, niin alkaa nähdä kirkonväkeä!

Kirkonväestä on käytetty hyvin moninaisia nimiä, kuten pirut, haltijat, männingäiset, kööpelit, keijuset, hiidenväet, manalaiset tai pikku-ukot. Kirkonväestä löytyy mainintoja myös nimillä vanha väki ja  hautausmaanväki.  Kirkonväki nähtiin joillain tavalla vajanaisena ruumiina, heiltä saattoi puuttua raajoja tai pää ja ne olivat homeessa tai jopa mätänemimstilassa. Joskus kirkonväestä kieli ainoastaan paha haju, mutta itse väki ei näyttäytynyt. 

Kirkonväki saattoi aikalaisten silmissä näyttäytyä monin tavoin. Toisinaan utuisina hahmoina, toisinaan  käsin kosketeltavan ruumiin kera. Erityisesti kirkonväen kättely katsottiin riskialttiiksi. 

Samoin kirkonväkeä tulla putkahti jostain esiin, jos ruuumiinpesuvettä pääsi loiskahtamaan jonkun  päälle.  Myös ruumiinpesussa käytetty saippua ja vesi katsottiin  kalman voimia sisältäväksi välineiksi. Hautausmaalta tuotu multakin saattoi aiheuttaa kummittelua tai muuta kiusaa talossa. 

Kirkonväkitarustoja on pääasiasssa tavattu  Lounais-Suomessa. Kaarina Koski on tutkinut tarkemmin näitä muinaistaruja väitöskirjassaan. Vainajat olivat  etenkin entisaikoina vieras ja uhkaavana pidetty yhteisö. Tarinoissa kuoleman voimat uhkaavat ihmistä  ja arkitodellisuutta etenkin silloin, kun joku on rikkonut normeja. Moraalinen järjestys oli tärkeää ja  sen katsottiin pitävän yllä myös luonnonjärjestystä, jossa tuonpuoleinen pysyi näkymättömissä ja etäällä. Jos ihmisyhteisöissä järjestys puuttui, siellä vaani ihmisiä vieraus. 

Kuolema oli entisaikojen ihmisten elämässä  voimakkaasti läsnä. Tapahtuivathan kuolemat pääosin kotosalla ja ruumiista huolehdettiin oman väen kesken hautaan saakka. Tällöin erottelu eläviin ja kuolleisiin toimi mallina  oman yhteisön elintavan ja  ja sen rajojen määrittelylle. 

Kuolemantapaukset, vainajan loukkaaminen,  ja ruumiiden säilyttäminen  pihapiirissä olivat kriittisiä tilanteita. Ruumiit levittivät ympärilleen kalmaa, kuoleman voimaa, joka saattoi tarttua ihmisiin ahdistuksena tai sairautena sekä näyttäytyä kirkonväkenä ja kalmanhajuisina olentoina. 

Koska hautausmaan katsottiin olevan kuolleiden aluetta, vallitsi siellä kuolleiden järjestys, jopa hautausmaiden mullan katsottiin olevan kuolleiden kyllästämää. Hautausmailta saatu tartunta oli käypä selitys fyysisille ja psyykkisille vaivoille. Siellä vehkeilleiden tiedettiin joutuneen kirkonväen pahoinpitelemiksi.

Lohtajalla ihmiset haudattiin entisaikaan kirkkopihaan hautoihin, jotka oli tehty matalista puukatoksista. Näistä ruumiit siirrettiin niiden mädännyttyä erityiseen luukamariin. Sattui kerran niin, että kun hautoja oltiin tyhjentämässä, hyppäsi haudasta rotta erään tytön kasvoille. Tyttö tietysti säikähti ja järkyttyi tästä tapahtumasta kovasti menettäen rauhansa. Tyttö rupesi näkemään kirkonväkeä. Ne olivat kerrotun mukaan pieniä olentoja, jotka painoivat ja ahdistivat tyttöä joka paikassa. Tyttö sairastui näiden näkyjen vuoksi sekä henkisesti että ruumiillisesti. Tytön kerrotaan kuitenkin parantuneen, kun eräs Lapista tullut kulkija paransi tytön.

Kulkijan parannuskeino oli sellainen, että hän lämmitti saunan ja nouti koskesta vettä. Tällä vedellä kulkija pesi tytön. Kulkija kysyi tytöltä, laittaako hän veden väkineen lasturantteeseen vai myötävirralle. Tyttö pyysi laittamaan veden myötävirralle, jotta kirkonväki menisi mahdollisimman kauas hänestä. Kulkija veikin sitten veden  koskeen ja näin kirkkoväki häipyi ja jätti tytön rauhaan. 

Myös kuoleman lähestyessä kirkonväki ilmaantui paikalle hakemaan sairasta. Eräässä talossa  kun oli lapsi sairaana, tuli illalla kirkonväkeä pihan täydeltä. Yksi iso heistä kulki edellä ja hänen perässään oli paljon pieniä. Lapsi kuoli samaisena yönä. Tiedettiin, että etenkin  helposti peläsytyvillä heikkoverisillä  kalma saattoi aiheuttaa  mielen tasapainoa horjuttavia seuraamuksia. 

Vainajia pidettiin uhkaavina naapureina, mutta toisaalta myös resursseina. Uskaliaimmat ihmiset pyrkivät hallitsemaan kirkonväkeä ja kalmaa taikojen avulla. Tiedetään myös, että joku pahansuopa ihminen saattoi nostaa toisen päälle kirkonväen tuomalla hautausmaalta jotain tämän huoneeseen. 1800-luvulla hautausmailta pystyi vielä helposti  tuomaan kaikenlaista. Kalmaa tiedetään käytetyn myös kansanlääkinnässä. Oli tuomittavaa  taikoa taitamattomasti, koska silloin pahat voimat saattoivat päästä valloilleen. Onkin löydettävissä jonkinmoista ristiriitaa siinä, että  tietäjäperinne salli taiat, mutta luterilaisuus tuomitsi sen. 

Tyypillisesti kertomuksissa kirkonväki ei ole pahansuopaa eivätkä vainoa eläviä, mutta joka tapauksisessa elävien on syytä jättää heidät rauhaan. Tiedettiin, että asiansa osaava tietäjä saattoi ohjata ja valvoa kirkonväen käyttäytymistä. Kirkonväkeä tiedettiin yleisesti olevan paikoissa, joissa ei juuri liikuskeltu, kuten öisin hautausmailla. 

Uskomuksissa on tyypillistä, että muista ihmisistä juoruiltiin ja näillä uskomuksilla pönkitettiin omaa totuttua järjestystä. Uskomusten käyttäminen oli hyvin tilannesidonnaista. Uskomustarinat uskottiin herkästi tosiksi, jos ne olivat  kuulijan mielestä moraalisesti oikein. 

Kalman voima on viime aikoina kokenut inflaation, kun ihmiset eivät enää iltapuhteilla kokoonnu yhteen ja kerro tarinoita. Harvoin myös kodeissa asuu useamman sukupolven ihmisiä, jotka siirtäisivät tarustoja eteenpäin. Myös koulutus ja yleissivistys ja tiedon kasvaminen  on osaltaan vähentänyt uskomusten määrää. Lapsia ei myöskään enää juurikaan pelotella kummituksilla. 

LÄHTEET:

Kanerva, Kirsi. katsaus suomalaisiin kalman voimiin [https://thanatosjournal.files.wordpress.com/2012/12/kanerva_katsaus-suomalaisiin-kalman-voimiin2.pdf] Luettu 3.4.2021. 

Koski, Kaarina. Kuoleman voimat:  Kirkonväki suomalaisessa uskomusperinteessä. [https://helda.helsinki.fi/handle/10138/24851] Luettu 3.4.2021. 

Kirkonväki. Wikipedia. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkonv%C3%A4ki] Luettu 3.4.2021. 

Kuoleman väki ja paikat. Taivannaula. [https://www.taivaannaula.org/2009/07/17/kuoleman-vaki-ja-paikat/] Luettu 3.4.2021. 

Suomalaisten runojen uskonto. Krohn, Kaarle. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1915. 

Vanhat uskomukset elävät Lohtajalla.Keskipohjanmaa-lehti 20.10.1936. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2022925?term=Kokkolaa&term=trullien&page=4] Luettu 3.4.2021.