Taideteos Lohtajan Karhin kallioilla

Tänään kuljen tekstissäni Lohtajalle. Kuvausmatkaa olin suunnitellut kauan ja   yrittänyt jo kerran aikaisemmin etsiä tätä kuvauskohdetta. Silloin en onnistunut sitä löytämään, mutta nyt se onnistuu!

Kauniina heinäkuisena päivänä ajaa köröttelin pientä  Karhin kylätietä eteenpäin. Tie käy  loppupäästä jo hyvinkin kaposeksi. Oikeastaan se on  loppuosaltaan pelkkä kapea  mökkitie. Parkkeeraan  auton luonnonkallioden läheisyyteen ja lähden etsimään Kallioniemeä (63˚59.438´N 23˚22.536´E).  Olen lukenut, että paikasta käytetään myös nimeä Auringonlaskukalliopolku, jonka reitistä ei tosin enää tunnu kellään oikein varmaa ja tarkkaa tietoa olevan. 

Alue sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Valtatie kahdeksasta Puolustusvoimien harjoitusalueen eteläpuolella.  Kallioalue on muuten luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi kallioalueeksi, enkä yhtään ihmettele. 

Lähden kävelemään pitkin siloisia kallioita. Maisema merelle on huumaavan kaunis. Olen saanut vinkin, että kohde sijaitsee aivan  merenrannan kaukaisimmassa kärjessä. Siispä kuljeksimaan. Kävely kallioilla on  vaivatonta, mutta koska ennen reissuani on  sadellut, on  osa  alueesta hyvin liukasta. Niinpä lähes heti autosta poistuttuani liukastun ja sotken  vaaleat farkkuni ikuisesti käyttökelvottomiksi. (Retkeni jälkeen totesin, että kura ei lähtenyt pois edes tehopesussa...) Kiittelen kuitenkin onneani, etten kolhi itseäni ja jatkan matkaa. 

Ja sitten löydän sen, mitä olen etsinyt! Tekstit kallioon kaiverrettuna! Rauhoitun katselemaan ja kuvaamaan. 

Kalliossa lukee "Tähän asti saat tulla, mutta edemmäksi et, tässä täytyy sinun  ylväiden aaltojesi asettua. 
Job 38:11
1959 7/9 H. Anttila "

Teksti on siis lainaus Jobin kirjan sanoista. Todella hienosti istuu sanat juuri tänne...Myös punertavat uurteet kalliossa ovat kuin taideteos. Kallionpoukamissa liplattelee vesi. 

Tekstin on aikoinaan  raaputellut Herman Anttila. Tämä paikka on muuten myös Lohtajan kulttuuripyöräilyreitissä. Ehdottomasti suosittelen kesän korvilla tänne pyöräilemään, jos asuu tarpeeksi lähellä! Kohde sopii myös autoileville, jos vain kestää kallioilla kävellessä  pientä loikintaa  - tie itsessään  menee muutaman sadan metrin päähän kohteesta. 

Aivan liikutun tekstistä ja paikan kauneudesta. Kuvaushetkellä meri on tyyni, mutta  voin kuvitella, miltä aaltojen raju tyrskintä näyttää myrskyisinä päivinä. Hieno idea häneltä, kuka tämän tekstin on tänne raaputtanut  jo kuusikymmentäyksi vuotta sitten. 

Kuvausretkeni päättyy. Kävelen varovasti ja tyytyväisenä pois lintujen laulellessa metsikössä. Niin kaunista! Ehkä palaan tänne joskus vielä uudelleen...

LÄHTEET:
Kokkolan saaristomatkailuselvitys 15.8.2016-28.2.2017. Kokkolan kehitys Oy. Mari Keiski. [https://www.kosek.fi/Data/content/LOPPURAPORTTI%202.pdf].

Kasakkakivi Karhissa

Jos jonkin blogipäivityksen eteen olen joutunut tekemään ylimääräistä työtä, niin tämän! Päätin kirjoittaa Lohtajan  Karhin Kasakkakivestä jo reilu vuosi sitten. Ajoin Karhin kylätien silloin  pariin otteeseen, eikä kiveä näkynyt. En tiennyt yhtään mistä etsiäkään ensin. En vain onnistunut löytämään itse kiveä kuvatakseni sitä.

Vaan ekasta turhasta yrityksestä ei pidä lannistua. Lopulta näin vanhan kuvan kivestä ja oivalsin, että kivi on niin lähellä kylätietä, että se on pakko huomata, kun seuraa tienvarsia. Minulla oli jopa kartta apunani - tosin en tiedä, auttoiko, koska en siitäkään löytänyt kiveä. 

Menneenä kesänä ajelin Karhin kylätien taas  kahteen otteeseen läpi. Kyseessä on siis tie  nimeltään Yhdystie 7715.  Viisitoista kilometriä pitkä tie määritellään kulttuuriympäristön ja maiseman vaalimisen kannalta tärkeäksi alueeksi.  Eipä edelleenkään löytynyt. Karhin kasakkakivestä tuli minulle suorastaan pakkomielle - se on löydettävä!

Kotin palasin ärtymystä puhkuen - tie on niin mutkikas, että en voinut jättäytyä auton kanssa tiensyrjään tai ajaa muita kulkijoita hiljempaa tien tukkona.   Siipalle ärhentelin kotona, että seuraavalle reissulle hän  lähtee kuskiksi, jotta ennätän seurailla itse maisemia. Sanoi, ettei lähde. Voitte kuvitella pohjalaisakan sisuuntumisen - ennenkin on kohteet itse löydetty!

Ei muuta kuin uudelleen matkaan - tietysti yksin. Vesisadetta ja lauantai-ilta. Se oli pelastukseni. Tiellä oli liikennettä tavallista vähemmän. Ajaa surruutin kolmeakymppiä. Maastohan  tien vierustalla on jo itsessään kivikkoista, koska se lienee vanhaa merenpohjaa. Silti tiesin, että kivi sijaitsee fyysisesti aivan tien vieressä. Mikään ihan littana kivi se ei voisi olla.

Lopulta tärppäsi - juuri siinä kohdin, jossa edellisellä kerrallakin tutkin maastoa. Ajoin auton metsätielle sivummalle parkkiin ja lähdin kävellen paikalle. Juuri niin kuin arvelinkin. Kiven eteen oli kasvanut koivikkoa, jota ei kukaan ollut kiven edestä raivannut muutamaan vuoteen. Voisi jo pian joku siitä vastaava trimmata kiven taas näkyväksi. Muuten on vaikea mieltää reittiä kulttuurireitiksi.

Hyppäsin ojan yli. Ja oi, sitä autuuden tunnetta, kun  näin, että kivessä oli kuin olikin muistolaatta!

Ojanvierustalle tullessa  pieni,  tumma kyltti vilkahtaa kiven etuosassa. Sekään ei erottunut tieltä katsoessa.

Mikko Himanka on kirjoittanut artikkelin  Karhin kasakakivestä Lohtajan joulu-lehteen 1968. Sen mukaan esikuntakapteeni Olof Mellenius on tehnyt aikoinaan muistinpanoja  aiheesta. Jostain syystä Mellenius on maininnut tapahtuman vuosiluvuksi 1788. Siinä lienee virhe, sillä kaiketikin tapahtumat liittyvät Suomen sotaan seuraavan vuosisadan alkuun. Tuohon edellä mainittuun aikaan ei kasakoita  ollut alueella. 

Siinä se lopultakin on !
Teksti kyltissä menee näin:

"KASAKKAKIVI

Perimätiedon mukaan Erkki Erkinpoika Anttila ampui kesällä 1808 tämän kiven takaa Karhin taloja ryöstelleen kasakan hyljepyssyllä.
Kasakka haudattiin lähelle suon laitaan.
Kiveä on pienennetty.

Lohtajan kunta 1984. 2004. "

Minulla on  kuin voittajan tunne - tunnen olevani kuin suurikin löytäjä Loikkaan ojan yli ja kierrän kiveä. Kivi on ehkä jonkin verran yli  parin metrin korkuinen En tiedä kuinka paljon suurempi se on aikaisemmin ollut. Ilmeisesti kiven sijainti välittömästi tien läheisyydessä on pakottanut joskus pienentämään kiveä. Harmi. 

Mikko Himangan kirjoittamassa Lohtajan joulu- lehden  artikkelissa kerrotaan tapahtuma selkeänä kokonaisuutena. Artikkelissa mainitaan, että tapahtunut sai alkunsa noin  seitsemän ryssän virstaa Kyrölän majatalosta. Kyrölä on ollut kestikievari Lohtajalla, Wiirilinnan artikkelissa vuodelta  1969 se mainitaan nykyisten Hanhisalon talojen paikkana. 

En ole aikaisemmin kuullut puhuttavan ryssän virstasta, joten ensin sitä mielenkiinnosta selvittämään. Jostain nappaan tiedon, että ryssän virsta on noin metrin verran eri kuin ruotsin virsta. Sitten selviää, että virsta on alun alkaen ollut Venäjän keisarikunnassa pituusmitta, jonka tarkka pituus on siellä ollut 1066,80 kilometriä. Vastaava virsta Suomessa on 1068,80 m ja ruotsin virstaa on puolestaan käytetty  vuodesta 1827 tarkoittamaan  neljnnespeninkulmaa. 

Tarina Melleniuksen muistiinpanoissa (jotka opettaja Juho Leppälä on myöhemmin kopioinut), menee näin:

Neljä kasakkaa saapuu kesäaikaan ratsastaen pohjoisesta päin. He pysähtyvät Anttilan talon luo Karhissa ryöstäen yhtä ja toista arvokasta tavaraa. Kolme kasakkaa lähtee jo talosta saaliineen pois neljännen jäädessä vielä Anttilaan. Kasakka ryöstää vielä ahnneuksissaan  ainakin kuparikastrullin ja lähtee sitten pihassa odottaneen harmajan ratsunsa kanssa muiden kasakoiden perään. Kasakan täytyy liikkua hitaasti, koska hänellä on kuljetettavana paljon tavaroita hevosen selässä ja satulassa. Hän jää toisista paljon jälkeen, 

Samaan aikaan Anttilan ryöstetyn talon isäntä, joka on myös  hylkeenpyytäjä, lataa ryöstöstä suivaantuneena hylkipyssynsä ja lähtee pyssyineen oikomaan suoraan Typin talon kautta  peltojen yli  ison kiven taakse väijymään pian paikalle saapuvaksi tiedettyä kasakkaa. Tuo kivi tunnetaan nykyisin Kasakkakivenä. 

Kasakka lähestyy kohti kiveä ja kiven takana väijyy Anttilan isäntä Erkki Erkinpoika ja pösäyttää kasakkaa hyljepyssyllään ampuen. Kasakka putoaa välittömästi tielle tavaroineen. Hevonen puolestaan pysähtyy laukauksesta eikä näytä edes säikähtäneeltä. Liekö sitten tottunut laukausten ääniin. Anttilan isäntä ottaa matkaansa hevosen ja raahaa kuolleen kasakan  pienen suon laitaan mehtään, kun Erkki on paikalle tulleiden apujoukkojen kanssa saanut ensin tyhjennettyä kasakan taskut varastetuista tavaroista. Onkohan kellään tietoa, onko kasakan hauta suolla vielä nykyään?

                   

Hevosen Erkki Erkinpoika vie Sorron  niitulle ratsastamalla, jossa hän piilottelee ja säilyttää sitä koko kesän ajan. Vasta syksyllä,   sodan  jo loputtua, hän tuo hevosen kotia.  Muut varastetut tavarat - kuparisen kastrullin, sormuksen, hopealusikat ja muut hevosen päälle lastatut tavarat Erkki Erkinpoika vie takaisin kotiinsa. 

Tämä Suomen sodan ajalta taltioitu tarina on kulkenut sukupolvelta toiselle. Arvostan kovasti yleensäkin perimätietoa historiankerrontana. Tarina heräävät henkiin silloin itsestään ja kun tarinoinnissa on ollut omakohtaiset tunteet mukana, ne säilyvät antoisina historianlähteinä. Tämän kertomuksen ensimmäisenä tallentajana paperille tiedetään olleen Matti Herlevi vanhempi vuonna 1877. Hän puolestaan  oli tarinan kuullut isältään.

Olen kuvittelevanani, että Erkki Erkinpoika Anttila piileskeli ehkä juuri tuossa alla olevan kuvan kiven syvennyksessä. Siitä olisi varmaan ollut erinomainen paikka tähystellä kenenkään huomaamatta. Ja jos Suomen sodan aikana on ollut yhtä massiivinen pusikko kiven edessä, niin melko mahdotonta väijyjää on ollut huomata.

Lohtajan syntyneiden luettelossa Erkin vaimona mainitaan Brita Jacobsdotter. Lapsina ainakin Maria, Eric, Jacob, Eric, Brita, Johannnes, Abraham, Anna sekä kaksoset Johannes ja Maria. Osa lapsista on kuollut pieninä. 

Anttilan isäntä Erkki Erkinpoika (Erik Eriksson) kuoli 72 - vuotiana 21.7. 1841 Lohtajan Karhissa ja haudattiin maan poveen 25.7.1841. Kuolinsyyksi Erkille on mainittu antäpp eli jonkinlainen hengenahdistus tai salpaus. Erkki eli siis vielä 33 vuotta tapahtuneen kasakantapon jälkeen. 

Erkki Erkinpoika oli syntynyt  16.9. 1769 Lohtajan Karhissa,

hänen vanhempansa olivat Eric Henriksson Anttila ja Maria Johansdotter

Vielä tovin seurailen Erkki Erkinpojan jälkeläisiä kirjoista. Löytyy mm. tieto, että 

Jaakko Erkinpoika on syntynyt  29.11. 1795. Jaakon poika puolestaan on  

Erkki Jaakonpoika, joka on syntynyt 26.6.1817, vanhempina mainitaan Jacob Ericsson ja Anna Greta Johansdotter. Ketju varmaan jatkuu nykypäiviin saakka, oletan. 

Kivellä olisi niin paljon kerrottavanaan, jos se osaisi puhua...

Seison vielä tovin paikallani kiven takana.  Ohitse ajaa auto, josta ei selvästikään huomata minua. Kerrassaan oivallinen piilopaikka tämä lienee ollut silloin ennenkin. Mutta nyt kun väijytyksiin ei enää tarvitse mennä, toivoisi tämän pusikon tästä edestä ensi kesäksi väistyvän, jotta joku muukin muistokiven huomaisi!
'

Kasakkakivi tunnetaan myös nimillä Aleksanterinkivi ja Keisarinkivi. Perimätiedon mukaan venäläinen sotapäällikkö johti kiven päältä taistelua ja ratsasti hevosella kivelle sellaista vauhtia, että kavionjäljet jäivät kiveen (kivessä pyöreitä syvennyksiä). Hevonen ammuttiin, ja hevosen verestä jäi ruskeita juovia kiveen.

LÄHTEET:

Kokkolan kaupunki. Wiirilinna: Kestikievarien aikaan I, Keski-pohjanmaa- lehtin 7.2.1969. [https://www.kokkola.fi/palvelut/kirjasto/kotiseutuaineisto/wiirilinna/fi_FI/kestikievarien_aikaan1/] Luettu 29.9.2019.

Kulttuuriympäristön palveluikkuna. Kokkola, Karhi, Kasakkakivi. [https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/mjreki/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1000003319] Luettu 9.5.2020.

Lohtajan joulu 1976. Mikko Himanka: Karhin kasakkakivestä, s. 10-11. 

Paikkakertomuksia Keski-Pohjanmaalta. Pohjanlahden Rantatie-hanke. Turun yliopisto 2011. [https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/72442/pohjanlahdenrantatiehanke_keskipohjanmaa_2011.pdf?sequence=1&isAllowed=y] Luettu 15.12.2017. 

Porstua. Karhin kasakkakivistä. [http://www.porstuakirjastot.fi/items/show/37395] Luettu 24.9.2019.

Virsta. Wikipedia. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Virsta] Luettu 29.9.2019. 

Mestauskivi Lohtajalla

Loppukesästä ajelin Kokkolan  sivukyliä. Pitkän ajelun päätteeksi pysäköin  autoni Lohtajan  hautausmaan parkkipaikalle, Ylitin  Karhin kylätien ja astelin viitoitettua  polkua muutaman metrin metsään. Siinäpä se. Mestauspaikka. Koruton, vanha  musta kyltti pysäyttää samalla kun opastaa. 

Kohteeni löytyy ns. Yhdystie 7715 varresta. Noin 15 kilometrin mittaisen tien ympäristö on määritelty maiseman vaalimisen ja kulttuuriympäristön kannalta tärkeäksi alueeksi. Tie kulkee historiallisen Pohjanmaan Rantatien ja myöhemmän vanhan  Valtatie 8 linjauksen mukaisesti. Tämä kohde löytyy myös Lohtajan kulttuuripyöräreitin yhtenä kohteena.

Vähän pyörittelen päätä polkua kävellessäni. Itse mestauskiven vieressä ei ole mitään informaatiota.  Olisi voinut olla jokin lyhyt kertomus. Ja nimen omaan kiven vieressä. Nyt kivi ikään kuin uppoaa ympäristöönsä ja hetken aikaa arvuuttelen, olenko edes oikealla paikalla. Mutta kuten huomaatte kuvasta - paljon asteltu polku johtaa kivelle. 

Perimätiedon mukaan kiven päällä on mestattu kuolemantuomittuja. Tiedetään, että viimeksi paikkaa on käytetty mestaukseen vuonna 1796. Silloin eräältä piialta katkaistiin kaula rangaistuksena lapsenmurhasta.

Ihmettelen, ettei mistään löydy aiheesta sen enempää tietoa.  Siispä itse etsimään. Oikeastaan tämähän onkin mielenkiintoisempaa näin. Etsimisen ja löytämisen riemu on käsinkosketeltavissa!  Pitäisi siivoilla tulevan  viikonlopun rippijuhliin, mutta nyt ei malta päästä tätä juttua pois käsistään!

Lohtajan kirkonkirjoista löytyy kuin löytyykin tarkempaa tietoa! 30.7.1796  on kuollut og. eli naimaton Susanna Johansdotter Antila. Hänen mainitaan olevan Antilan talosta, Karhin kylästä.  Hautauspäivästä on vain lyhyt maininta pelkästä vuodesta 1796.

Lohtajan haudattujen kirjassa maininta mestauksesta löytyy yllä olevassa kuvakaappauksessa riviltä kolme. Selitteenä kuolinsyylle on maininta "halshugg.tär.barnsmord." Huh, eli kaulasta katkaistu lapsenmurhan vuoksi. 

Ja vihdoin Susanna löytyy rippikirjoja selaamalla Lohtajalta Hillilän talon piikana! Tämä tieto löytyy Lohtajan rippikirjasta vuosilta 1789-1775. Sen mukaan hän on syntynyt 3.9. 1774. Susanna on rippikirjan mukaan ollut viimeisen kerran ripillä 21. 6. 1795. Lukutaitomerkintöjä Susannalla ei piikomispaikan talossa ole. 

Rippikirjassa Susannan piikatalon isäntäparina mainitaan Joseph Jakobsson Hillilä ja Anna Eliaantytär os. Purontaka Kannuksesta. Tosin emäntä Anna on ennättänyt jo kuolla vuonna 1788, autuaasti ennen Susannan lapsenmurhaa. On varmaan ollut isäntätalolle rankka juttu piian paljastuminen lasepnmurhajaksi ja vielä piian mestaus. 

Rippikirjamerkinnässä Susanna puolestaan on Hillilän talon rippiluettelossa viimeisenä. Yleensä sivun loppuun on laitettu palkolliset, kuten tämänkin piikatytön tapauksessa. Rippikirjassa on lisämerkintä, joka on suomennettuna "Saapui kappalaisen Pehr Zimmermanin 6.1.1794 antamalla todistuksella. " Tuohon aikaanhan pappi kirjoitti erillisen muuttotodistuksen toiseen seurakuntaan matkaavalle. Kaikkitietävä googlaustoiminto tarjoaa tietoa, että Pehr Zimmermann toimi Toholammin seurakunnassa kappalaisena tuohon aikaan. Siispä penkomaan Toholammin kirjoja. Työni palkitaan lopulta ja saan myös muilta sukututkimusta harrastavilta vinkkejä. Olo on kuin salapoliisilla...

Susannan lapsuuden  kotitalo on kimurantti selvitettävä vanhoista kirkon kirjoista., koska en juurikaan tunne seudun vanhaa  talojen nimistöä tai kylien järjestystä. Niiden hallitseminen auttaisi paljon. 

Lopulta selviää,  että Susannan isä oli uudisasukas Juho Matinpoika Antila, ent. Pajala. Hän oli syntynyt 23.11.1735 Kannuksen Kerolassa ja kuoli 15.12.1802 Toholammin Anttilassa. Susannan äiti puolestaan oli Anna Laurintytär Suonperä, s. 25.8.1739 ja kuoli 26.8.1811 Lestijärven Änäkkälässä. Lapsia heillä oli kaikkiaan kahdeksan, joista Susanna (s. kastettujen luettelon mukaan  4.7.1774 Antila, Olkkolankylä, eli pientä heittoa eri tiedoissa) oli  syntynyt seitsemäntenä. Aikaisemmat lapset näyttävät syntyneen Kälviän Pajalassa.



Toholammin - Susannan  lapsuusseurakunnan  rippikirjamerkinnässä -  näkyy paljon lukumerkintöjä, ja vielä viimeisenä rippikirjan vuotena 1792, Susanna on asunut lapsuuskodissaan.

Vuonna 1793 Susanna näyttää olleen seuraavan rippikirjan mukaan  viimeisen kerran ripillä lapsuustalossaan. Hänen nimensä eteen on piirretty risti, mutta yllättävästi kuolemasta ei ole muuta mainintaa.

On siis niin, että Susannan vanhemmat ovat vielä olleet elossa mestauksen tapahtuessa. Lienee ollut hyvin ahdistava asia sen ajan yhteiskunnassa.

En tiedä, kenen toimesta mestaus Lohtajalla suoritettiin - yleensähän pyövelin tehtäviin kuului myös saattaa mestattu hautaan. Siksi haudattujen kirjassa   mainitaan pelkkä hautausvuosi -1796 - ei hautauspäivää, kuten yleensä on tapana. Mestaaja teki yleensä erillisen reissun mestauksen jälkeen ja toimitti hautaan laiton. Mestaajan työstä voit lukea lisää aikaisemmasta tekstistäni. 

Yleensä mestatut  haudattiin mestauspaikan lähelle siunaamattomaan maahan. Sitä ennen ruumis joko teilattiin tai poltettiin roviolla.  En tiedä, onko Susannan hautapaikasta säilynyt perimätietoa. Tuskin, sillä käsittääkseni pyöveli hoiti hautaamisen yleensä huomaamattomasti.  Todennäköisesti Susanna lepää jossain hyvinkin lähellä kiveä - oletukseni on, että pyöveli ei vaivautunut murhattua kovin kauas kuljettamaan. Siihen aikaan asia koettiin pelottavana ja uskon, että haudalla käyntiä vältettiin pahojen  henkien pelossa. Olihan mestattu laitettu siunaamattomaan maahan. Tämä siis oma olettamukseni. 

Tämä tarina oli karu. Tuon ajan yhteiskunnassa aviottoman lapsen saaminen  on ollut häpeällinen asia. Lapsenmurha on ollut nurkkaan ajetun, epätoivoisen nuoren naisen teko. Aiheen käsittelyä olisi mielenkiintoista jatkaa  etsimällä mahdollisia tietoja ripittäytymisestä sekä tuomiokirjojen tekstiä.

Ps.1. Jutun julkaisun jälkeen kuulin mutkan kautta, että kyseinen piikatyttö olisi tappanut lapsensa hukuttamalla. Onko tästä mahdollisesti jollain  lisää perimätietoa? Tai tietoa lapsen isästä? Tai mitään muuta?

Ps. 2.  Näköjään kiinnostus näihin vanhoihin  rangaistustapoihin on kasvamassa. Kuinka ollakaan, niin Yle julkaisi 3.12. 2017 mielenkiintoisen kolmeminuuttisen juuri tältä samaiselta mestauspaikalta! Hienoa ja kannattaa katsoa linkki ja video alta!

Ylen video

LÄHTEET:

Paikkakertomuksia Keski-Pohjanmaalta.Pohjanlahden rantatie-hanke. Olli Rosenqvist. Turun yliopisto 2011. 
[https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/72442/pohjanlahdenrantatiehanke_keskipohjanmaa_2011.pdf?sequence=1] Luettu 12.11.2017. 

 Yhdystie 7715. Wikipedia. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhdystie_7715] Luettu 12.11.2017. 

Yle Areena. Menneinä vuosisatoina sadat naiset saivat Suomessa kuolemanrangaistuksen vastasyntyneen lapsensa murhasta.