Rutto vitsauksena Kokkolassa

Meidän aikamme iso uhka on  korona, mutta eipä tämä kovin erikoiselta kuulostakaan, kun tutkii aikaisempia elämän uhkia.  Ehkä olette kuulleet sanonnat "levisi kuin rutto"... tai "leviää kuin ruttovalkea."

1710-1711 Kokkolassakin oli vitsauksena juuri  rutto. Arvellaan, että se oli joko keuhkoruttoa tai erittäin tarttuvaa pilkkuruttoa. Tautia pidettiin Jumalan rangaistuksena. 

Keuhkorutto on infektiotauti ja se  leviää pääasiassa rottien välityksellä, jotka ovat saaneet loistartunnan kirpuista. Usein kirpun purema  riitti tautiin. Paiserutto puolestaan  levisi ainoastaan kosketuksesta, mutta jos tauti muuttui keuhkorutoksi, se levisi myös pisaratartuntana. Yhteyttä rottiin ei tuolloin tiedetty. Tauti tarttui ihmiseltä toiselle  ilmateitse. Edelleenkin maailmassa ihmisiä sairastuu keuhkoruttoon.  Hoitamattomana keuhkorutto on edelleen tappava ja antibiootein hoidettunakin kuolleisuus on  noin 50  prosenttia. Taudinkuvaan kuuluu äkillinen kuume, johon liittyy yskää,  rintakipua ja hengenahdistusta.  Lisäksi on päänsärkyä, pahoinvointia, lihassärkyä ja  oksentelua. 

1700-luvun alkuvuosina tauti pääsi leviämään aluksi Keski-Euroopassa. Vuonna 1708 tauti rantautui Puolaan,  Tässä vaiheessa  Ruotsiin ja Suomeen annettiin varoitus maaherroille sekä  ohjeistukset karanteenistä,  puhdistuksista ja terveyspasseista. Näin pyrittiin rajoittamaan sekä matkaajien että tavaroiden pääsyä maahan. Rutto jatkoi voittokulkuaan leviten Itämeren rannikolle. Siinä vaiheessa  annettiin asetus, missä ohjeistettiin toimiminen alusten kanssa, jotka saapuivat ruttoalueilta.  Tukholman edustalle rakennettiin kaksi  karanteenipaikkaa ja karanteeniaika pidennettiin 40 vuorokauteen. Varotoimenpiteitä kuitenkin jatkuvasti rikottiin ja näin tauti pääsi etenemään lopulta Kokkolaankin. 

1700-luvun Kokkolassa ruton leviämistä yritettiin estää kaikin mahdollisin tavoin.  Ei tiedetty taudin leviämis- tai torjuntatapoja, joten ainut toimiva  keino yrittää välttyä tartunnalta, oli  karanteeni. Jokainen, joka saapui kaupunkiimme ruton saastuttamilta alueilta, joutui karanteeniin. Varotoimenpiteistä huolimatta pelätty tauti kotiutui Kokkolaan.

Rutto sairautena oli pelottava, koska siihen sairastuttiin nopeasti ja myös kuolema seurasi  jo muutaman päivän sisällä. Keuhkoruttoon sairastuneet saattoivat kuolla saman päivän aikana, kun tauti oli puhjennut. 

Jotta tiedettäisiin, missä rutto liikkui ja uhka osattaisiin kiertää kaukaa, tuli kaikkiin ruton saastuttamiin taloihin piirtää  musta risti joko oveen tai ovipieleen. 

"että itzecukin taidais sitä cartta, ja wahingosta itzens cawahta."

Jos tauti päääsi valloilleen, oli ovet ja ikkunat naulattava kiinni yhtä ovea lukuun ottamatta, josta piti sairaanvartijan päästä tuomaan  lääkkeitä ja tarpeita. Jos oli taudista parantunut ja  liikkui kylillä, tuli olla käsissään merkkinä muille kolmikyynäräinen, valkoinen keppi. Lisäksi naisten edellytettiin käyttävän suunsa edessä valkoista liinaa. 

"että selkiän merkin ja warotuxen sijtä hawaitzis."

Vuoden 1711 alussa annettiin Turussa ohjeet täydellisen puhdistuksen suorittamiseksi ruttotaudin jälkeen. Sen mukaisesti ovet ja ikkunat täytyi talviaikanakin pitää 2-3 vuorokautta auki. Ruttoisten kuolinhuoneet tuli puhdistaa huolella huonekaluja myöten. Suositeltiin etikkavedellä pesua. Puhdistuksen jälkeen tuli ikkunoita pitää vielä auki muutamia päiviä. Lisäksi huoneissa tuli pitää tulta ja niitä oli savustettava rikki-, piki-, kataja- tai etikkahöyryllä. Lopuksi pesu tuli uusia ja huoneet óli valaistava kalkilla. Vaatteet oli hävitettävä mieluimmin polttamalla. Jos jotain esinettä ei voitu puhdistaa, se tuli asettaa ulos vähintään kuukaudeksi. Palamaton roska tuli kaivaa syvälle maahan. Täytyy sanoa, että aika lailla taidokkaat ohjeet suhteutettuna sen ajan elämään!

Koska lääkityksiä ei juurikaan ollut, voi vain kuvitella, kuinka työlästä oli hankkia ihmisiä hoitamaan sairastuneita. Jopa ruumiin kantamista vieroksuttiin.

Oli voimassa säädös, jonka mukaisesti ruttoon kuolleen ruumis tuli haudata 12 tunnin kuluessa kuolemasta. Koska tautia pelättiin, päätettiin kaikki ruttoon kuolleet haudata silloisen kaupungin ulkopuolelle. Hauta-alue sijaitsi todennäköisesti nykyisen Katariinan kalmiston eteläisen muurin ulkopuolella paikassa, jossa nykyään on sähkömuuntaja. Kerrotaan, että aikoinaan, kun muuntajan perustuksia kaivettiin, löytyi joukkohauta. Oletetaan, että sieltä löytyneet kallot ja luut kuuluisivat ruttoon kuolleille.

Kuolleiden joukossa oli esimerkiksi talon isäntä Mats Puntus Palonkylästä koko perheensä kanssa lukuun ottamatta perheen 12-vuotiasta poikaa, Mattsia.  Perheen kuoltua Isak Danenielsson Vester hoiti poikaa  Rödsössä. 

Esivalta kielsi ruttoisten ruumiiden hautauksen kirkkoihin tai kirkkomaahan. Sen on täytynyt olla tuskallinen asia, sillä tuohon aikaan pyhään maahan siunaaminen oli ihmisten ajatusmaailmassa ehdoton  

Maistraatti hoputti uuden hautausmaan töiden nopeuttamista. Koko väestö määrättiin  työskentelemään ruotumestarien tarkkailun alaisina marraskuussa niin kauan kuin päivänvaloa riitti. Ruumiit tuli haudata  Kolumäelle  heti Karja- eli Myllyportin ja kaupunkialueen ulkopuolelle syvälle maahan.  

Paikka vihittiin käyttöön ja ympärille rakennettiin kivimuurit.  Tämän lisäksi  päätettiin syventää vanhan hautausmaan  ympärillä olevaa ojaa, jotta vedenpaljous ei aiheuttaisi löyhkää. Maistraatti  määräsi koko porvariston  myös ajamaan, kantamaan ja lapioimaan  hautausmaalle karkeata soraa. Soralla tuli peittää kaikki haudat.,

Vain tietyt, nimetyt hautausmiehet, saivat luvan haudata ruttoon menehtyneitä. Matti Skeppare valittiin  neljän muun alemman porvariston jäsenen kanssa - heiltä kysymättä -  kaivamaan haudat  ja hautaamaan kuolleet.  Heidät myös määrättiin säilyttämään  kuolleiden omaisuus lukittuna, jota varten heidät velvoitettiin vannomaan vala. Työstä maksettiin kuusi kuparitalaria joka ruumista kohden. Ruumiinhautaajien tuli sitoutua  välttämään kaikkea kosketusta muiden kanssa. Jopa kirkossa käynti evättiin heiltä koko ruttoajaksi. 

Perinteisiä hautajaisia ei voitu sallia, vaan hautausmiehet huolehtivat ruumiin kaikkinensa haudan lepoon. Kansan suussa puhuttiin vielä vuosikymmeniä myöhemmin ruttoisten hautausmaasta. Ennen ruttoa Kokkolan kaupungissa oli ollut viitisensataa ihmistä. Ruttoepidemian jälkeen väkiluku oli  vähentynyt noin sadalla hengellä, mikä tarkoitti noin 20 % väkimäärän vähentymistä. 

LÄHTEET: 

1700-luku alkoi Kokkolassa huonoissa merkeissä – Sota ja rutto koettelivat kaupunkilaisia. Kokkola-lehti. [https://www.kokkola-lehti.fi/uutinen/586280] Luettu 2.1.2021. 

Erityistä huomiota  vaativat tartuntataudit. Tays.[https://www.tays.fi/fi-FI/Ohjeet/Infektioiden_torjunta/Mikrobikohtaiset_ohjeet/Erityista_huomiota_vaativat_tartuntataud(48485)] Luettu 3.1.2021. 

Forsius, Arno.  Rutto Suomessa vuosina 1710-1711. [http://www.saunalahti.fi/arnoldus/ruttovuo.html] Luettu 2.1.2021. 

Katariinan kalmisto.  Kokkolan suomalainen seurakunta. [https://www.kokkolansuomalainenseurakunta.fi/hautausmaat/katariinan-kalmisto] Luettu 2.1.2021. 

Kokkolan kaupungin historia 1-2. 1950, s. 146-147. 

Krokfors, Hans-Erik. Hemmanet Korpilainen i Korplax by i Karleby [http://users.abo.fi/hkrokfor/korplax.htm] Luettu 10.01.2021. 

Maaniitty, Elina. Kulkutauteja itämerellä 1700-luvulla. [https://helda.helsinki.fi//bitstream/handle/10138/311284/Kulkutauteja_It_merell_Kleio.pdf?sequence=1] Luetu 2.1.2021. 

Mikä on keuhkorutto ja miten se oireilee. Askel terveyteen. [https://askelterveyteen.com/mika-on-keuhkorutto-ja-miten-se-oireilee/] Luettu 3.1.2021. 

Rutto kaupungin vaivana. Kokkolan kaupunki. [https://www.kokkola.fi/meresta_noussut_kaupunki/ruotsin_vallanaika/suuri_pohjan_sota_ja_isoviha/rutto_kaupungin_vaivana/fi_FI/rutto_kaupungin_vaivana/] Luettu 2.1.2021.

Rutto tappoi joka kolmannen helsinkiläisen syksyllä 1710 – parannuskeinoa ei ollut, mutta tautia yritettiin torjua eristämällä sairaat. Kirkko ja kaupunki. [https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/rutto-tappoi-joka-kolmannen-helsinkilaisen-syksylla-1710-tautia-yritettiin-torjua-eristamalla-sairaat-parannuskeinoa-ei-ollut#9abc4bf9] Luettu 3.1.2021.

Kaupunkikierroksella Kokkolassa

Aurinkoisena kesäiltana päätin lähteä Vanhan kaupungin promenadille. Ajatuksena oli että olisi kiva elää vuosi sitten kulkemani reitti uudelleen eri oppaan opastuksessa.


Meitä olikin kokoontunut Mannerheiminaukiolle isohko porukka. Ensi sanoikseen opas totesi, että tällä kertaa emme pääsisi kiertämään perinteistä Neristanin reittiä, koska samana ajankohtana oli muita kesätapahtumia reitin varrella.

Siitä viis -minulle reitillä ei ollut sinänsä merkitystä. Lähdimme liikkeelle Mannerheiminaukiolta. Opas kertoi, että aukio on saanut nimen C.G. Mannerheimilta. Mannerheim nimittäin vieraili Kokkolassa ja vastaanotti valkoisten järjestämän paraatin 30.1.1918 Raatihuoneentorilla, kun venäläisten varuskunta oli antautunut. Aikaisemmin Kauppatorina tunnettu Mannerheiminaukio ei tuolloin enää ollut markkinapaikkana, mutta Mannerheimiltä oli kysytty lupaa, voisiko kyseisen torin nimetä hänen mukaansa.

 Alla oleva 360 panoraamakuva Mannerheiminaukiolta on napattu Virtualfinlandin sivulta!




Matkamme suuntasi kohti Isokatua, joka tunnetaan Kokkolan pääkatuna. Katu on ns. mukulakivikatu ja nykyään kesäisin kävelykatuna.

Seurueemme eteni kohti Isokadun varrella olevaa Chydeniuksenpuistoa.Tästä puistosta luvassa jossain vaiheessa oma, erillinen postaus!

Keskellä puistoa on Anders Chydeniuksen patsas. Chydenius oli aikansa monitaituri. Hänet tunnettiin esimerkiksi pappina., puutarhanhoitajana ja lääkärinä puhumattakaan kirjallisista taidoista, valtiomiesurasta tai musisoinnista...

Opas kertoi Chydeniuksen olleen erittäin suosittu kokkolalainen. Hän tapasi tervehtiä kadulla kulkiessaan kaupunkilaisia ja jokaiselle riitti jokunen sana. Opas kertoi myös, kuinka Chydenius kasvatti lampaita ja piti niistä kovasti. Pientä rakoilua tähän ystävyyssuhteeseen tuli kuitenkin, kun lampaan innostuivat syömään pyykkinarulta Chydeniuksen ja hänen Beata-vaimonsa Ruotsista saakka  tuodut juhlavaatteet...

Matka jatkui pitkin Isokatua. Kadun varrella on kesäisin useita terasseja, jossa aika kuluu leppoisasti.

Saavuimme Roosin talon pihapiiriin. Roosin talo toimii nykyään K.H. Renlundin taidemuseona. Talon aikoinaan omistanut porvari Anders Roos oli vuonna 1800  Suomen rikkain mies!

Kerrotaan, että keisari Aleksanteri I vieraili aikoinaan Suomessa ja Kokkolassa hänet ohjattiin 3.9.1819 Roosin taloon. Keisarillisen seurueen vastaanotto tapahtui itäisellä tullilla eli Suntin uoman paikkeilla nykyisellä Pitkänsillankadulla. Roosin talon pihaan oli kokoontunut papisto, maistraatti, virkamiehet ja porvaristo yhdessä talonväen kanssa. Ulkoportailla oli kuusi nuorta neitosta iltapuvuissaan sirottelemassa kukkia keisarin jalkoihin.

Oli suunniteltu, että keisari yöpyisi ja illallistaisi Roosin talossa. Kaikkien tyrmistykseksi keisari ilmoittikin, että hän haluaisi pian jatkaa matkaa ja  juoda sitä ennen vain kahvia, jota ei talossa tietenkään ollut vielä valmiiksi keitettynä:/  Rouva Roos lähetti  piikansa kiireesti naapurustoon Rouva Krögerin luokse, jolla onnekkaasti olikin pannullinen vastakeitettyä kahvia! Keisarin vierailu Roosin talossa kesti vaivaiset 45 minuuttia! Keisari kuulemma yöpyi Pietarsaaren seudun lähettyvillä...

Tässä alempana kuvassa on Roosin talon pihapiiristä löytyvä suolamakasiini. Siellä säilytettiin suolaa ja muuta kauppatavaraa. Lisäksi rakennus toimi palvelusväen ja kaupungissa vierailevien talonpoikien asuntona. Pihapiirissä on ollut aikoinaan myös runsaasti ulkorakennuksia, mutta ne on menetetty tulipalossa.

Anders Roosin vanhempi poika ei myöhemmin ottanut kiinteistöä kontolleen, sillä hänen intressinsä olivat muilla aloilla. Sen sijaan nuorempi poika Otto Roos peri talon. Kauppahuone ajautui kuitenkin konkurssiin 1880 ...

Tällä kertaa emme päässeet tutustumaan muiseokortteliin, koska siellä oli menossa¨musiikkitapahtuma. Alla kuitenkin kuva vuonna 1696 valmistuneesta pedagogiotalosta, joka on Suomen vanhin  kaupungissa sijaitseva puurakennus.

Matka jatkui Länsipuistoon. Aikoinaan yksi kaupungin  tulliporteista sijaitsi Länsipuiston kulmauksessa nykyisten liikennevalojen kohdalla. Siitä alkoi kaupunki.

Tiesittekö muuten, että kulku kaupungin porttien läpi on tapahtunut tämän alla olevan kävelykujan kautta, joka kulkee Länsipuiston koulun vierustassa!



Kävelimme puistoalueen läpi ja käväisimme Katariinan kalmistossa. Siellä oli rauhoittavaa. Aivan kuin aika olisi pysähtynyt. Valkoisten muurien sisäpuolella oli  hiljaista, etäämpää kuului linnun laulua.  Hautausmaa rakennettiin ruttoisille vainajille ja käyttöönotetiin 1710-1711, kun rutto raivosi maassamme. Ruttoisina aikoina oli kiellettyä haudata ketään kirkon lattian alle. Alueen tuli muutoinkin sijaita kaupungin ulkopuolella. Lisäksi kalmisto ympäröitiin kiviaidalla...

Etenimme viereiseen Katariinan puistoon. Puiston laidalla näkyy aikoinaan suojeluskuntatalona toiminut nykyinen Kokkolan kaupunginteatteri. Kauempaa puiden takaa voi erottaa pyöreän, punatiilisen vanhan vesitornin.

Karl G. Nylndin Hylkeet-veistos pulputteli iloisesti vettä, kuten on tehnyt aina kesäisin vuodesta 1970 saakka.
Kaupunkiin päin katsoessa näkyi puiston laidassa Suomen vanhin toimiva Shell-asema.



Siirryimme Mäntykankaan puutaloalueelle. Kadut Neristanista tullessa hajautuvat viuhkamaisesti Kustaa Aadolfinkadun länsipuolella kohti länttä. Katujen risteyskohdat on rakennettu aukioiksi, jotta kaupunkilaiset voisivat tapailla siellä toisiaan.

Vapaamuotoinen katuverkko on kaavoitettu 1909 maaston pitkittäisiä harjumuotoja noudattaen arkkitehtehti Lambert Pettersonin toimesta. Puiset yhden perheen talot ovat pääosin 1920-luvulta.
Aikaisemmin tällä puuttomalla mäellä oli 1700- ja 1800-luvuilla kaupungin tuulimyllyjä. Mäki toimi myös rangaistuspaikkana ja sitä  oli ryhdytty raivamaan pelloksi 1700-luvulla.

Seuraavaksi kuljemme vihreän jugendtyylisen rakennuksen ohi, jossa näyttää olevan jonkinmoinen remontti meneillään. Aikaisemmin talo tunnettiin Renlundin kouluna. Nykyään siinä toimii lasten ja nuorten Kuvataidekoulu sekä 1984 perustettu Pohjoismainen Taidekoulu.

Loppuosa retkestämme kulkeekin Neristanissa. Kävelemme pitkin Pormestarinkatua. Nimensä katu on saanut siitä, että sillä on oikeasti asunut useampia pormestareita. Isokadun kulmauksessa asui Erland Noreen (1689-1767), kadun toisella puolella asui 1770-luvulla Johan Röring, Charles Sovelius 1800-luvun vaihteessa sekä 1920-luvulla Valter Grahn.

Pormestarin- ja Läntisen Kirkkokadun kulmassa on talo, jossa  on asunut Runebergin Lotta Svärd -runon esikuva, Brita Johanna Ahlbäck. Brita lähti alunperin miehensä mukaan armeijan matkassa Suomen sotaan ja keksi perustaa kanttiinin sotamiehille, jossa hän möi kaikkea mitä käsiinsä sai.

Kuvassa seuraavassa keltaisessa talossa (Läntinen Kirkkokatu 20)  sijaitsee  Draken talo. Talo on testamentattu Kokkolan kaupungille 1997. Ehtona oli talon säilyminen koskemattomana. Talo tuli myös nimetä Fredrik ja Anna Draken kodiksi alkuperäisten asukkaiden mukaisesti. Nykyisin Draken talo on kotimuseona. Rakennuksen esineet ovat peräisin 1700-luvun lopulta 1900-luvun lopulle saakka.Talossa on asunut neljä sukupolvea.

Kävelemme puisen talon ohi, jossa on Svenska Daghemmet, eli siis ruotsinkielinen päiväkoti. Siellä  omat lapsenkin ovat aikoinaan päiviään vietäneet... Muistelen, kuinka kauniit vanhat kalusteet päiväkodissa oli. Tämä päiväkoti on perustettu 1907 ja se on Kokkolan vanhin päiväkoti. Suurin osa lapsista tulee kaksikielisistä perheistä. Noin 14 % kaupungin asukkaista puhuu ruotsia...

Jatkamme kävelyä pitkin Pakkahuoneenkatua. Nimen katu on saanut siitä, että kadun päässä Suntin rannalla oli pakkahuone 1900-luvun vaihteessa. Siellä  purettiin ja lastattiin  lastiveneitä.

Saman kadun varrella on Kaupunkikartano Lumitähti. joka tarjoaa B&B-majoitusta idyllisessä ympäristössä. Kävelemme  pihapiirissä kaunista puutarhaa aistien.

Saavumme retkemme loppupuolella jälleen Isokadun varrelle. Vasemmassa reunassa näkyvä punainen, komea talo on nykyään yksityisomistuksessa, mutta aikoinaan se tunnettiin Rahmin talona. Talo on yksi vanhimpia säilyneitä porvaristaloja Kokkolassa ja sen rakennutti laivanvarustaja Johan Rahm.  Kerrotaan, että talon pihassa oli  kaupungin paras kaivo.

Rahmin talon ja aikaisemmin kerrotun Roosin talon historiat nivoutuvat toisiinsa siten, että Anders Roos avioitui Rahmin talon ainoan tyttären kanssa.

Kuvassa oleva vaalea talo kätkee myös sisäänsä melkoisen määrän historiaa. Talo tunnetaan Hongellin talona. Talossa asui merikapteeni Gustav Hongell Alma-vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa. Alma  lähti 1895  miehensä mukaan parkkilaiva Melusinella hakemaan Taka-Intiasta teakpuulastia  ja jätti lapset sisarensa hoidettaviksi. Paluumatkalla beriberitauti puhkesi laivassa. Molemmat perämiehet sekä kapteeni Hongell menehtyivät ja Alma joutui otttamaan vastuulleen laivan ohjauksen, josta hän kunniakkaasti selviytyikin ja palasi Suomeen 1896.

Kierroksemme ohittaa vielä Pormestarinkadun varrella rakennuksen,   jossa kesän alussa riehui tulipalo. Talo tunnettiin entisenä Fenixin talona, koska aikoinaan siinä oli Fenix-kahvila. Onnekkaasti asukkaat pelastuivat, mutta talossa ollut koira menehtyi. Rauniot saavat meidät hiljasiksi. On helppo kuvitella, kuinka menneinä vuosisatoina Neristanissa riehuneet tulipalot  ovat pienessä hetkessä tuhonneet kaiken...

Kierroksemme päättyy tällä kertaa Suntin rannalle. On lämmin kesäilta. Ihmisiä istuskelee nurmialueilla. Tekisi mieli käydä pyytämässä heidät kaikki  mukaan kaupunkikierrokselle:)

LÄHTEET: Roosien aika Kokkolassa1700-1800 lukujen vaihteessa [http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/Roosien%20aika.htm] luettu 8.7.2012.

Taistelu Kokkolasta. [http://www3.kokkola.fi/historia/meresta_noussut_kaupunki/taistelu.htm] Luettu 8.7.2012.

Tarinat nimien takaa - kaupungin katu- ja tienimien historiaa.[https://www.kokkola.fi/...kokkolalehdessa/.../Nimihistoria/_pdf/?...] Luettu 9.7.2012.


Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. [http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1673] Luettu 9.7.2012.

Katariinan kalmistossa

Vielä bloggauksia koskien Mäntykankaan aluetta! Tämänkertainen liittyy mielenkiintoiseen, vanhaan hautausmaa-alueeseen, jota kutsutaan nimellä Katariinan kalmisto.Käveleskelin loppukesän kauniina iltapäivänä alueella. Se oli jotensakin koskettava muurien sisäpuolella  kaikessa rauhallisuudessaan - ja kuitenkin lähes keskustassa! Aluetta ympäröi erikoiset, valkoiset muurit joka suunnasta.

Hautausmaa käyttöön otetiin 1710-1711, kun rutto raivosi maassamme. Kokkolalaiset yrittivät torjua ruttoa kaikin tavoin. Ihmiset, jotka saapuivat kaupunkiin ruttoisilta alueilta, suljettiin aluksi karanteeniin. Noihin aikoihin kuolleita ei haudattu kirkkoihin, koska esivalta oli kieltänyt tämän.  Kaupunkialueilla vainajat täytyi viedä tullien ulkopuoliselle alueelle ja oli haudattava maahan syvälle. Tullialue sijaitsi tällöin lähellä nykyistä kalmistoa eli ns. Kolumäen alueella lähellä Karja- eli Myllyporttia.

'

Alue ympäröitiin kivimuurilla, koska paikalla oli runsaasti kiviä.Aita oli korkeudeltaan 10 korttelia, mikä vastaa n. 1,5 metriä.  Aluetta nimitettiin kansan suussa pitkään "ruttoisten hautausmaaksi." Alunperin aluetta kutsuttiin nimellä "Kyrko Gård."

1767 kirkkoneuvosto päätti, että ruumiit "huonosti hoidetuista" haudoista oli muutettava kaupungin ulkopuolella olevaan hautausmaahan. Nykyiset alueella olevat kalmistot on rakennettu 1779.

1772 uusi ruttoaalto uhkasi maatamme ja niinpä kenraali Ehrensvärd toisti kiellon  kirkkoon hautaamisesta. Niinpä kaikki syksystä lähtien kirkkoon haudatut siirrettiin Kolumäen haudoille. Hautojen suuruudeksi määriteltiin nelikulmio, joka oli suuruudeltaan15 syltä leveä ja 28 syltä pitkä.

Ruttoiset talot merkittiin piirtämällä oveen musta risti oveen tai ovipieleen. Ulkona liikkuessaan ruton tartuttamilla täytyi olla kädessään valkoinen keppi, jotta muut ihmiset osaisivat väistää heitä. Tämän lisäksi naisilla piti olla suun edessä valkea liina.

Ruttoon kuolleet tuli haudata nopeasti, eli 12 tunnin kuluttua kuolemasta. Haudankaivuuseen oli vaikea saada ketään. Rutto niitti väkeä runsaalla kädellä, sillä Kokkolan n. 500 hengen väkiluvusta menehtyi talven aikana noin sata henkeä.

Itse Anders Chydenius laati ehdotelman hautakammioiden sijoittelusta. Ne tuli asetella hautausmaan ulkoreunoille.

Kun kalmiston kulmillä myöhemmin tehtiin kaivauksia, löydettiin joukkohauta, josta löytyi pääkalloja ja luita. Koko kalmisto tyhjennettiin 1900-luvulla, vaikka alunperin alueen oli pitänyt olla ikuinen. Erään tiedon mukaan Chydenius olisi haudattu kalmistoon, mutta asiasta löytyy toisenlaisiakin mielipiteitä:

"Chydenius haudattiin virallisesti Katariinan kalmistoon, mutta tarinan mukaan ruumis siirret-tiin salaa ja haudattiin Kaarlelan kirkon lattian alle isänsä viereen. Kun kirkkoa restauroitiin 1950-luvulla, sieltä löytyi pari luurankoa, kai ne olivat ylimääräisiä. Sinnehän on haudattu aikaisemmin ihan laillisestikin, mutta niitä ei ollut löytynyt kirkonkirjoista. Tätä päällimmäistä luurankoa tutkittiin, ne olivat vähän eri tasossa, tai kalloa lähinnä tutkittiin. Sitä verrattiin maalaukseen ja epäiltiin, että se voisi olla Chydeniuksen. Kallo oli kateissakin ja sitten se löytyi  samasta paikasta kuin se alun perin löydettiin, se oli palautettu kirkon lattian alle."

Ruumiit tavattiin paikallisen tavan mukaan laittaa muurattuihin "talvihautoihin." Myöhemmin jo mädäntyneet ruumiit siirrettiin maahan kaivettuihin hautoihin tai ns. luuhuoneisiin. Tätä ruumiiden siirtämistyötä kutsuttiin multaamiseksi.

LÄHTEET: 

 Katariinan kalmisto. [http://www.kokkolanseurakuntayhtyma.fi/hautausmaat/katariinan_kalmisto] luettu 25.12.2011.

Paikkakertomuksia keski-Pohjanmaalta.
[http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/72442/pohjanlahdenrantatiehanke_keskipohjanmaa_2011.pdf?sequence=1] Luettu 25.12.2011.

Rutto kaupungin vaivana. [http://www3.kokkola.fi/historia/meresta_noussut_kaupunki/rutto.htm] Luettu 25.12.2011.