Vattajan lintutornissa

Kesäsunnuntaina autoajelulla Ohtakarissa. Se on sellainen paikka, jonne muutaman kerran vuodessa ajelen fiilistelemään maailman kauneutta. 

Tällä kertaa päädyn kapuamaan Vattajan lintutorniin. Jepjep, en pidä korkeista paikoista, mutta joskus vain on oltava päättäväinen ja vaadittava itseltään rajojen ylitystä. 

Tämä Vattajan lintutorni herättää heti ensivilkaisulta luottamukseni, sillä se on rakennettu hyvin jämerästi. Niinpä nousen ensimmäisille portaille ja lähden järkkäri kaulassa kapuamaan kohti korkeuksia. 

Tämä Vattajan lintutorni sijaitsee Vattajanniemen kärjessä, aivan Ohtakarin pengertien  läheisyydessä - avomeren ja hiekkarannan tuntumassa. Silti se on aika huomaamattomassa paikassa lehtipuiden takana. Pieni tie sallii kulkemisen perille saakka tornin juurelle. Tornin ympärystössä on aitaus, jossa laiduntaa lampaita. Kuvaushetkellä niitä ei tosin näy.

Arvuuttelen lintutornin korkeutta ja kotona tarkistan tiedon, että se on 14 metriä korkea. Metrin matalammaksi veikkasimme sitä paikan päällä. 

Sää on aurinkoinen ja maisema kaunis ja jotenkin rauhoittavan rauhallinen, vaikka etäämpänä näkyykin ihmisiä ja autoja. Tornin korkeuksiin ei kuulu kuitenkaan ääniä. Olo tornin huipulla on kuin valtiaalla konsanaan - saa hetken omistaa koko hulppean maiseman!

Tällä kertaa en näe tornista tai sen lähettyviltäkään ensimmäistäkään lintua tai kahlaajaa. Periaatteessa niitä on toisinaan kai paljonkin seudulla. 

Vähän etäämpänä näkyy Vattajan puolustusvoimien alue omine torneineen. Tällä kertaa paikka vaikuttaa tyhjältä. 

On jotenkin tosi uljas tunne katsella maisemia kaikkiin ilmansuuntiin. Tuntuu kuin olisi alueen valtias. Minä näen kaikki, mutta kukaan ympäristössä tuskin huomaa minua. Teen myös havainnon, kuinka erilaisena maisema näyttäytyykään joka ilmansuunnassa tornista katsellessa. Täältä näkee sekä Ohtakarin mökit, Vattajan armeija-alueen tornin, meren, uimarannan, tien, että metsikön. Huikeaa!

Autoja on parkissa siellä, täällä tien varrella, vaikka aika usein kuuluukin jupinaa siitä, ettei aluetta ole tarkoitettu parkkipaikaksi laisinkaan. Ihminen on sangen mukavuudenhaluinen. Rannalle täytyy päästä heti. Maisemallisesti ajopelit kyllä rumentavat aluetta ja myös kaventavat tietä.

Ohtakarin / Vattajan uimaranta

Muutaman kerran vuodessa minulle iskee pakottava tarve käydä ajelulla Ohtakarissa.  Tässä kuvia heinäkuiselta reissulta ihastuttavan kauniina kesäpäivänä uimarannan tuntumasta. Pysäytin autoni Vattajanniemelle, se on siis jo ennen varsinaista Ohtakaria. Parkkipaikka tien vierustassa on ihanan iso, sinne mahtuu auto poikineen. Helteisenä päivänä parkkipaikka pursuaakin autoja. Saan kuitenkin omani vaivattomasti mahdutettua vielä  parkkiin. 

Silmäilen ensin parkkipaikan läheisyydessä olevia asioita. Sieltä löytyy nuotiopaikka katoksella suojattuine polttopuineen. Pieni pöytäsetti aivan parkkialueen ja esteettömien kulkuväylien  vierustassa tarjoaa mahdollisuuden kelle tahansa  paikan tavoittamiseen. Rantalentiksellekin  olisi sijansa. 

Aivan parkkialueen tuntumassa on myös pukukopit ja vessa. Jotenkin ihanaa, että nämä ovat lähellä autoja, eivätkä varsinaisella rannalla. 

Tämä  vuoden  2016 vuoden retkikohteeksi valittu Vattajan alue on maankuulu upeista hiekkadyyneistään. On jotensakin aina yhtä sykähdyttävää tajuta hiekkarannan pituus, 15 kilometriä,  ja samaan aikaan sen luonnontilaisuus. Vattajan hiekkaranta onkin yksi pisimmistä Pohjoismaiden hiekkarannoista. Siispä ei mikään ihme, että esimerkiksi Iltasanomat noteerasi tämän rannan jokunen vuosi sitten. 

Huomionarvoista on, että  muhkea hiekkadyyni ennen rantaviivaa kätkee ihanaisesti uimarannan näkymättömiin. Tietä ajaessa ei osaa aavistaa, millainen taivaallinen hiekkaranta dyynin takana voi piillä. Tästä voisi ajatuksissaan muokata oman  mielen pakopaikan. 

Siellä täällä pilkistävät infotaulut kertovat havainnollisesti maaperästä. Tässä infoa variksenmarjadyyneistä, joita on kuvassa alempana. Muissa kylteissä on tietoiskuja mm. alueen synnystä ja kehityksestä sekä hiekkarannan lajistosta. Aniharva kasvi kestää ja sietää oloja, joita tällaisessa meren lähellä olevassa hiekkamaastossa tuulten pyörityksessä on. 

Lähden kamera kaulassa kapuamaan ihastuttavan hyväkuntoista ja leveää, laudoista tehtyä kulkuväylää. Kiittelen mielessäni, ettei tarvitse paljain jaloin sandaalit jalassa tarpoa hiekkaa pitkin.  Yleisilme rannalla on saatu pidettyä tavattoman siistinä, siitä kiitos kaikille rantaa käyttäneille. Alueen hieman syrjäinen sijainti varmaankin avittaa myös tässä asiassa.

Etenen pitkospuilla, mutta vettä ei vielä näy. Pitkospuut haarautuvat myös  hieman kapeampana sivummalle. Jatkan kuitenkin kulkuani suoraan  kohti rantaa. Vaaleansininen taivas on lumoavan kaunis ja samoin hiekkaa kruunaava kasvillisuus. 

Kun pääsen töyrään päälle, huoahdan syvään ja hartaasti. Maisema on NIIN kaunis!

Vaikka autoja on parkkipaikalla paljon, on käsinkosketeltavan hiljaista. Muutama ihminen on poistumassa jo rannalta ja annan tilaa vastaan tuleville. Lokit kaartelevat vasten sinitaivasta. cumuluspilviä  purjehtii taivaan kannella siellä täällä. Jos pitäisi kuvailla kesäistä maisemaa, se olisi tässä!

Lopulta näen lumoavan pitkän ja kauniin rantaviivan. Ihmisiä on rannalla paljon. Silti he erottuvat yksittäisinä pitkällä rannalla - on kuin heitä olisi ripoteltu maisemaan sinne, tänne. Kaikille on  hyvin tilaa. 

Muistin syövereistä nousee esiin Saima  Harmajan kaunis Rannalla-runo:

Ihanat vaaleat pilvet

liukuvat taivaalla.

Hiljaa ja lumoavasti

laulaa ulappa.

Aaltojen hyväilyistä

hiekka on väsynyt.

Tulisit aivan hiljaa,

tulisit juuri nyt –

On kuin runo olisi kirjoitettu juuri tässä ja nyt, tätä paikkaa katsellessa!

Rannalla puuhaillaan monenmoista. Joku kahlaa rantaveden tuntumassa, toiset uivat hieman kauempana. Päivänvarjon alla joku lukee kirjaa ja pojat pelailevat palloa. 

Pienet, kesäisen keveät tyrskyt kohtaavat hiekan. Katselen näkyä. Vedellä on rytmi. Uusi aalto pärskähtää rantaviivaan tasaisin väliajoin  kuin suunnitellusti. 

Tällä kertaa en itse lähde uimaan tai paahteiselle rannalle makoilemaan. Maisemafiilistely riitti minulle tällä erää. Pois lähtiessä unelmoin lämpöisestä kesäpäivästä, kun minulla on luppoaikaa. Pakkaan mukaan  rantamaton, hyvän kirjan, ehkä hieman evästä ja jos seurueeseen liittyy lapsukaisia, niin ehdottomasti on hiekkalelujen  arvoinen kaivuukohde!