Riistakameraa asentelemassa

Talvinen pilvipoutapäivä. Pakkasta parisen astetta ja pieni viima puskee kasvoille, kun avaan ulko-oven. Heikinpäivä on juuri ohitettu. Vanha kansa sanoi, että Heikinpäivänä talven selkä taittui. Haluan uskoa siihen. 

Päivän pitenemisen joka tapauksessa jo huomaa. Se kyllä piristää ja innostaa myös ulkoiluun. 

Siipan kanssa otetaan toinen koira mukaan ja lähdetään asentelemaan riistakameraa idioottivarmaan paikkaan, lähelle kauriiden ruokintapaikkaa. Kuvia on  sitten  kiva myöhemmin  seurata kännykästä.

Autolla ajamme jokusen kilometrin syrjäisen metsäautotien vartta. Parkkeeraamme automme tienposkeen ja jatkamme matkaa peltoaukeiden yli kävellen.

Tänä talvena pellolla on aika iisiä kävellä, sillä lumikatetta on vain silmänlumeeksi. 

Lumessa on kävellessä kiva katsella eläinten jälkiä. Bongaan ainakin jäniksen, kauriin ja ketun jälkiä. 

 

Pelloilla kulkiessa on täysi hiljaisuus. Rauhoittavaa. Muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen häämöttää etäämpänä jo riistaruokintapaikka. Joku on näköjään tänäänkin vienyt sinne ruokaa eläinten iloksi. Paikka on rauhaisa ja riittävän etäällä isoista teistä, jottei eläimet loiki sen vuoksi liikenteessä. 

Maissia ja kauraa näkyy olevan enimmäkseen. Joku on näköjään päivemmällä käynyt paikalla ja tuonut siihen lisäksi jonkin sortin rehua. 

Jälkiä ruokintalavan liepeillä on todella paljon. Osa varmaan jo useiden päivien vanhoja, mutta joka tapauksessa liikennettä siellä on riittänyt. Teen analyysiä lavan vieressä ja oivallan eläinten pääasiassa sekä tulleen että menneen metsän suunnasta. Aukealle pellolle päin kulkee vain satunnaisempia jälkiä. 

Etäämpänä näkyy hirvitorni. Siellä on useampia hirviä joskus ammuttu kumoon. 

Siippa ruuvailee kameransa paikoilleen. 

Pystykorvamme ravaa ees ja taas kameraa kiinnittäessämme. Haistelee kovin jälkiä ja taas viilettää ohitsemme. 

Lähdemme takaisin kohti autoa. Pellon laitamilla on useita, ikäloppuja latoja. Niillä ei nykyaikana juurikaan ole  käyttötarkoitusta. Joidenkin latojen laitamille,  tai jopa suuaukon edustaan, on kasvanut vesakkoa. Lumireuna katoilla on kuin pitsinauha. 

Koira juoksee edellämme. Kuulu pari haukahdusta. Mitään emme näe. Siipan metsästyskaveri soittaa kulkiessaan saman tien varrelta, että näki koiramme innoissaan jahtaavan pellolla rusakkoa. Että sellainen laulava lintukoira...tämäpä olisi meiltä mennyt ohi, jos emme olisi saaneet sivullisen päivitystä. Hetken päästä koiraa kirmaa taas edellämme. Rusakko on häipynyt jonnekin kauemmas. Saavumme autolle. Olipa kiva retki!

Syksyn luontojuttuja

Syksyistä luontoa on aina yhtä hieno seurata. Tässä tunnelmia viikon varrelta.

Kalastusalustamme käytiin venesatamassa katsomassa, että olisi varmasti tuulisen ilman jälkeen hyvin kiinnitettynä... Meri on aina niin arvaamaton.

Rannalla oli kaunista... Ihan vielä ei malta venettä viedä talviteloille. Josko vielä tulisi tuuleton syyspäivä ja saisi siikaverkot lasketuksi veteen...

 

Venesataman parkkipaikan läheisyydessä on  vanha, harmaa hirsilato. Sen vierustassa taipui  vaaleat heinät tuulen tahdissa.

 

Saman ladon toisella sivustalla pihlaja  hyväili seinustaa viimeisillä värikkäillä lehdillään.

 

Kajaanintien varressa Kälviän kirkonkylän suuntaan  ajellessa pysäytimme auton tien vierustaan. Pellolla oli metsäkaurisemo vasansa kanssa ruokailemassa.

 

Metsäkauris eli vanhan nimensä mukaisesti tarvas on lumettomina aikoina hyvin valikoiva ruokailija. Silloin se syö vain helpoimmin sulavia ja maukkaimpia kasvin osia, kuten pehmeitä lehtiä ja versoja.

 

Metsäkauris on hyvin kaunis ja siro. Se on pienin hirvieläimemme, jonka kanta on runsastunut viime vuosina.

 

Kuvassa vasemmalla olevalla emolla näyttää olevan vielä yllään punaruskea kesäkarva. Yleensä nuoret yksilöt vaihtavat karvansa aikaisemmin. Harmaanruskea talvikarva suojaa kaurista paremmin  sateelta, pakkaselta ja lumelta.

 

Vasan kanssa tuijottelimme toisiamme.:)

Käväisimme myös  pienellä järvellä, jossa vanha soutuveneemme viettää leppoisia eläkepäiviä .  Laitoimme sen  siellä talviteloilleen, mutta sitä ennen soutelimme pitkin tyyntä järvenselkää. Järvellä uiskenteli kaksi joutsenta.

Laulujoutsen pesii yleensä mielellään soilla ja rehevillä järvillä. Voisi kuvitella tällaisen pienen metsäjärven olevankin ihanteellinen asuinseutu uljaille linnuille.

Veikkaisin, että alla olevassa kuvassa on nuori pariskunta. Joutsenille on nimittäin tyypillistä, että ne valitsevat kumppaninsa 3-4-vuotiaina ja  tämän jälkeen ne opettelevat yhteiseloa muutaman vuoden ajan ennen kuin saavat poikasia.

 

 

Pari päivää myöhemmin kodin ylitse lensi joutsenaura. Auramuodostelmassa oli kahdeksan lintua. Joutsenille on tyypillistä, että niiden aurat koostuvat muutamasta linnusta muutamaan kymmeneen lintuun. Teki mieli vilkuttaa näille lämpöisempään  liihotteleville...

 

 

 

 

 

Muutakin on tullut viikon varrella bongailtua, mutta niistä sitten ihan omissa postauksissa myöhemmin...:)

 

LÄHTEET:
Suomen metsästäjäliitto. Metsäkauris. [http://www.metsastajaliitto.fi/?q=node/221] Luettu 13.10.2013.

Tunturisusi.com. Metsäkauris. [http://www.tunturisusi.com/hirvet/metsakauris.htm} Luettu 1.10.2013.

Yle uutiset. Joutsenet viettävät vuosia villiä sinkkuaikaa.[http://yle.fi/uutiset/joutsenet_viettavat_vuosia_villia_sinkkuaikaa/5554847] Luettu 13.10.2013.