Esiäitini mun... ylämummo:))

 

Onnea, kaikki äidit!

Tänä äitienpäivänä kaivoin kirjahyllystä minulle rakkaan sukukirjan. Sen on tehnyt pikkuserkkuni, Pia Hyökyvaara. Olen Pian kanssa hyvä ystävä, vaikkemme ole koskaan livenä vielä tavanneetkaan. Olemme molemmat sukufriikkejä. Pian äidinäiti oli isäni isän sisko. Meitä yhdistää rautainen suvun nainen, isomummomme "Kivimiina," josta oma nimenikin on taipunut... Pia on tutkinut kirjassaan äitilinjaansa 300 vuoden ajalta - sama linja siis minulla tuosta meidän yhteisestä supermummosta taaksepäin!

Sain Pian kirjan ensimmäisten joukossa reilut kolme vuotta sitten. Se oli kiitos Pialta minulle ja isälleni, koska autoimme Piaa tarinoiden kokoamisessa. Isäni eli kirjan julkaisuvaiheessa viimeistä vuottaan ja kun kävin iltaisin isää hoitamassa sairaalassa, meille tuli tavaksi, että luemme isälle siskoni kanssa kirjan tarinoita uudelleen ja uudelleen. Isälle kirja oli elämys - etenkin kun hän ei enää itse kyennyt lukemaan. 

Nämä esiäitini ovat - tehtyjen  Mt-DNA-testin mukaisesti -  haploryhmää T1a1. Se on melko harvinainen haplo Suomessa, jossa sitä on  noin 0.6% kaikista testatuista naislinjan haploista. 

Nyt kerron sinulle Marketasta, joka eli kauan sitten. Hän on tämän naislinjan tällä hetkellä vanhin nimeltä tiedetty edustaja. Naisista ei yleensäkään jäänyt paljon dokumentteja, joten olkoon tämä äitien ylistys kautta vuosisatojen  kaikesta siitä näkymättömästä työstä, joka edelleen kannattelee meitäkin...

Marketta Heikintyttären tiedetään syntyneen noin vuonna 1643 - pian siitä on jo 400 vuotta - hänen äitinsä eli siis varmaankin jo silloin, kun nykyinen kotikaupunkini,  Kokkola, perustettiin vuonna 1620! Marketan syntymäpaikka eikä perheenjäsenten nimet valitettavasti ole tiedossa. Marketan kuitenkin tiedetään muuttaneen miniäksi Evijärvelle Enaperään. Mieletön jo ajatuksenkin tasolla, että hän eli elämänsä samalla paikkakunnalla, missä minäkin sain kasvaa! Voin varmaan ylpeydellä ja syvällä varmuudella kertoa olevani alkuperäinen evijärveläinen!

Marketan eläessä Suomi oli osa Ruotsin kuningaskuntaa. Hänen aviomiehensä oli Heikki Joosepinpoika Enaperä. Marketta lienee kotoisin lähiseudulta, koska noihin aikoihin puoliso löytyi yleensä lähitienoilta. Ehkä hän oli ison talon tytär, joka saatiin hyviin naimisiin samaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvan Heikin kanssa. 

Marketan anoppi, Gertrud on mitä ilmeisemmin  saattanut olla ruotsinkielinen. Hänhän oli syntyjään Enaperästä ja noihin aikoihin paikkaa kutsuttiin pääasiassa Norrenaksi - nimi joka edelleen on voimissaan.  Maria, Marketan vanhin tytär ainakin myöhemmin avioitui ruotsinkieliseen taloon Teerijärvelle.

Enaperän tiedetään olleen suuri talo ja 1680-luvun voudintilien mukaan talo oli myös varakas. Marketan saapuessa taloon sitä isännöi hänen appiukkonsa, Jooseppi Olavinpoika, joka oli sukujuuriltaan savolainen ja suomenkielinen. Jooseppi oli ostanut tilan 1650-luvulla pakkohuutokaupasta. 

Marketta ja Heikki saivat kaikkiaan 12 lasta 25 vuoden aikana, joista viisi oli tyttöjä. Appiukko Jooseppi kuoli samoihin aikoihin, kun esikoinen syntyi ja niin talon isännyys siirtyi Heikille. Hän sai veljensä Matin yhtiökumppanikseen. 

Kun esiäitini, Kirsti syntyy  Marketan viimeisenä lapsena, noin vuonna 1688, Marketta on jo 45-vuotias ja tulee samoihin aikoihin ensimmäistä kertaa mummoksi. 

Vaikkei Marketan omasta elämästä ole jäänyt juuri faktatietoja lasten syntymiä lukuun ottamatta, voidaan kuvitella hänen elämäänsä. Tiedetään, että 1690-luku oli vaikeaa aikaa. Koko Suomen alue Järviseutu mukaan lukien kärsi vuosina 1695-1697 harvinaisen kylmistä säistä. Sen myötä viljasadot olivat heikkoja ja kärsittiin kulkutaudeista ja nälästä. Vuoden 1695 heikko sato ja seuraavan vuoden lähes täys kato jättivät merkkinsä voimakkaasti kuolleiden luetteloon. Ehkä jopa kolmasosa väestöstä kuoli nälkään. Koko Järviseudun väestön määrä noihin aikoihin oli ainoastaan noin 2000 henkeä - vähemmän kuin pelkän Evijärven väkiluku tällä hetkellä. 

 Vuosi 1697 tunnetaan erityisenä suurena kuolinvuotena. Marketan puoliso, Heikki, menehtyy juurikin vuonna 1697, muttei tiedetä hänen kuolinsyytään. Hän on tuolloin ollut jo 6-kymppinen isäntämies. Ainakin Marketan ja Heikin lapsien kuolinvuosien perusteella voisi päätellä, että talossa on riittänyt elantoa, sillä yksikään lapsista ei ole menehtynyt noiden  katovuosien aikana. 

Marketta oli leskeksi jäädessään 54-vuotias, ikäiseni. Hänen nuorin lapsensa lienee ollut silloin hieman yli 10-vuotias tyttönen. Talon isännyyden peri tuolloin Marketan poika, Heikki Heikinpoika. 

Marketta ennätti elää lesken elämää 16 vuoden ajan ja eli aina 70-vuotiaaksi saakka. Marketan silmät sulkeutuivat 10. heinäkuuta 1713 keskipäivän aikaan - juuri ennen hirmuisia Isovihan vuosia. Marketta lienee vielä ennättänyt nähdä sukunsa jatkumon nuorimman tyttären, Kirstin, saadessa esikoisensa helmikuussa 1712. Kirstin esikoisen, Lauri-pojan elämä jatkui Evijärven Haapajärvenkylässä yli 60 vuotta ja kirkonkirjojen mukaan hän menehtyi noiduttuun ruttotautiin 1764...olisipa sekin kiinnostava tutkittava!

No, tämä tästä esiäidistä. Tänään oltiin ihan elävien äitien seurassa. Kävimme syömässä neljän sukupolven voimin ja juhlistimme samalla useampaa äitiä. Suvun nuorimmaiselle varasin taskuihini muutaman pikkuauton. Olen kuuluisa siitä, että olen pian kolmekymmentä vuotta kanniskellut käsilaukussani kaiken varuiksi muutamaa pikkuautoa. Joo, sukumme lapset ovat pääpiirteissään poikia...

Lapsenlapsen ilme sillä tylsistymisen hetkellä, kun oma ruokalysti on jo loppunut ja vielä pitäisi jaksaa odottaa toisia! 

-Fammu, mistä taioit nämä autot?

Lapsen ajatusmaailma on muutoinkin hupaisa, kun ei ole vielä muodostunut 3--vuotiaan mielessä tietoa siitä, että ruusut kuuluvat äitienpäivään. Alla oleva onnittelukyltti ruusunkuvineen komeili ruokapaikkamme pöydällä. Poika väitti kivenkovaan, että kyltissä komeili kukkasen sijaan selkeä banaani., Käyhän se kaiketi niinkin! Kukahan onkaan se kaavoihin kangistunut?

Toivottavasti oppilaillani on myös ollut ihana äitienpäivä. Me kylvimme  tölkkeihin Ukrainan kansalliskukkia, auringonkukkia...Toivottavasti niistä on koteihin paljon iloa. 

Hautaaminen entisaikoina

Kun ihminen kuolee, on  tiedossa hautaaminen. Nykyään se käy vuodenajasta riippumatta suhteellisen vaivattomasti.  Aikaisempina aikoina sekä talvi- että kesäkelit toivat isoja haasteita hautaamiselle. 

Kirkkolain (1054/1993) säädöksien tarkoituksena on  suojella kirkkopihaa ja sen rakenteita sekä säädellä muutoksia koskevia menettelytapoja.  Kirkkolain mukaan kirkollisia rakennuksia ovat kirkot, kellotapulit, siunaus- ja hautakappelit sekä hautausmaalla olevat niihin rinnastettavat rakennukset. 

Kuva yllä Lohtajan hautausmaalta Karhintien varrella. 

Tähän myös mainittakoon  sellainen juttu vielä, että minulla on sudanilainen ystävä. Keskustelin hänen kanssaan hautaamisesta, kun isäni kuoli. Hän ihmetteli kovasti meidän tapaa järjestää hautajaisia. Isäni kohdalla kävi vielä niin, ettei ollut saatavilla  siunausaikaa kuin kuukauden päähän kuolemasta. Itsestäkin se tuntui järjettömän pitkältä ajalta. Ystäväni kertoi, että hänen kulttuurissaan hautaus tapahtuu aina viimeistään seuraavana päivänä. Tämän tietysti ymmärtää, kun maassa on  aina lämmin ja ruumiiden  viileässä säilyttäminen vaikeaa. Mutta ystäväni kertoi myös, kuinka tärkeää on, että kaikki  lähistöltä tulevat hautajaisiin. Ei kutsuta ketään, vaan ihmiset vain saapuvat. Luonteeltaankin nämä surujuhlat ovat yhteisölliset ja niihin liittyy myös ilonpitoa. Ystäväni kertoi, että ihmisillä on aina valmiina kodeissaan  juhlavaatetus, jota käytetään vain juhlatilaisuuksissa ja sen voi ottaa heti esille, kun tilanne vaatii!

Entisaikoina hautaaminen oli haasteellista, koska ruumis tuli saattaa siunattuun maahan. Saattoi olla, että kirkko oli kymmenien kilometrien päässä. Esimerkiksi omalla lapsuuspaikkakunnallani Evijärvellä siunaukset tapahtuivat 1500-luvulla Pietarsaaren emäkirkkomaalla. Evijärvellä on järven keskellä saaret nimeltään Hautasaari ja  Ruumissaari. Tällaisiin saariin valehaudattiin kesähautaan ruumiita kauan sitten - ajatuksena, että ruumiit paremman kuljetuskelin koitettua siirrettäisiin siunattuun maahan.  Tuosta Hautasaaresta ruumiit onkin tiettävästi kuljetettu pois, mutta Ruumissaaressa ilmeisesti on ruumiiden viimeiseksi paikaksi koitunut tuo saari. Hautaus saareen loppui 1637, kun perustettiin Lappajärven kappeliseurakunta. Mutta kun paikkakunnalla oli 1830 vuoden tienoilla koleraepidemia, käytettiin Ruumissaarta koleraan kuolleiden hautapaikkana. Talvisin puolestaan joillakin seuduilla oli talvihautoja. Tällöin vainajien arkut säilytettiin tehdyn, pitkän katoksen alla, ja siirrettiin sieltä siunattuun maahan roudan sulettua.

Kälviän hautausmaan vanha kappeli sijaitsee hautausmaalla ja sen on suunnitellut valtiopäivämies Juho Pernu. Viimeiset vainajat siellä on siunattu 1950-luvun alussa. Kappelin alla on myös ruumiskellari.

Kokkolan kirkon hautausmaalla oli 1700-luvun alussa puusta rakennettu kahdeksankulmainen luuhuone, jonka seinässä olevaan tauluun oli kirjoitettu ruotsinkielinen runo. Se on tässä suomennettuna:

”Ihmislapsi kurja, kun kuljet mieron tiellä,

kuolemaasi muista, ja katso muita siellä,

sekä minkä sääty, ehkä onni mukanaan,

osaksesi antoi. Vaan yhteen paikkaan päätyen

täällä talonpojat on kanssa muiden säätyjen.

Niin luut köyhän, rikkaan joutuu samaan satamaan.

Vuonna 1701.”"

 (Suom. A. Forsius)

Löysin myös toista juttua tehdessäni maininnan, että Kaarlelan kirkon pihassa olisi ollut vanha ruumishuone. Nyt kun kaupungin verkkosivuja on uudistettu, en valitettavasti enää sitä tekstiä löytänyt, mutta muistaakseni siinä mainittiin rakennuksen olleen kirkon eteläpuolella. Kuvasinkin aluetta edellisellä kirkkomaakäynnillä tammikuussa.

Kirkkomaan eteläpuoli lienee ollut rakennukselle tietoinen valinta, sillä "arvokaimmat" ihmiset haudattiin kirkon lattian alle, mutta seuraavana arvojärjestyksessä olleet  haudattiin kirkon eteläpuolelle. Kirkkomaan pohjoispuolelle haudattiin hieman kyseenalaisemmassa arvossa olevia ihmisiä ja kokonaan kirkkomaan ulkopuolelle  päätyi rikoksista ynnä muista syytetyt.

1700- luvulla alettiin kammoksua ruumiiden löyhkääviä hajuja ja ruttoepidemian aikoihin 1710-1711 annettiinkin uusia ohjeita hautausta koskien. Vuoden 1770 valtiopäivillä annettiin ohjeistuksia säilyttää ja kätkeä ruumiit niin, etteivät ne aiheuttaisi eläville haittaa tai vahinkoa. 1773 määrättiin, että hautojen tuli olla holvattuja ja kulkutauteihin kuolleita suositeltiin haudattavan syrjäisiin hautausmaihin.

Toisaalta kirkon lattialautojen alle hautaaminen mahdollisti vaivattoman hautauksen talvikeleilläkin. Etenkin papiston tiedetään vastustaneen kirkkoihin hautaamista ja siihen lienee syynä työpaikan haisuongelmat. Vuonna 1790 astui voimaan määräys, jonka mukaan ketään ei saanut haudata kirkon alle ja myös viimeisen vuoden aikana kirkoihin haudatut määrättiin haudattaviksi muualle.

Liitän tähän kuvia Kaarlelan kirkon vanhoista hautamuistomerkeistä, Kuvausaika on jokunen vuosi taaksepäin. Käsittääkseni nämä hautamuistomerkit on viimeisimmän remontin myötä siirretty kirkon eteistilaan, mutta en ole koronakurimuksen vuoksi päässyt kirkossa pitkään aikaan vierailemaan, joten jännityksellä odotan sitä hetkeä, kun pääsen uudelleen kuvailemaan...

Tässä yllä on hautamuistomerkki Kaarlelan  kirkon kuoriosasta ja alla  on kuvakaappaus julkaisusta "Sednare delen, om Gamle Carleby", jossa on kerrottuna Kaarlelan kirkon  esinestöstä ja haudoista. Teksti on peräisin kirkkoherra Jacob Chydeniukselta ja painettu vuonna 1754. Tekstissä kuvaillaan ylempänä olevan hautalaatan ulkoasua. Siinä kerrotaan, että muistomerkissä on jokaisessa neljässä kulmassa rautarenkaat. Siinä on kerrottu myös haudassa olevien nimikirjaimet "I.C. W. ja H.C.D. Nämä tarkoittavat kirkkoherra Jacobus Caroli Westzynthiusta (k.15.11.1702) sekä hänen vaimoaan Helena Catarina Brattia. Jacobus oli Kokkolan kirkkoherrana vuonna 1694.

Nimikirjainten alla on ruotsinkielinen teksti:

 "Iag hafwer hört tina böön sedt och tina tårar."Minä olen kuullut ja nähnyt sinun kyyneleesi"
Alimmilla kahdella rivillä lukee 
"Lånd (?) på mig  Gud till det bästa."

 

Samassa kirjoituksessa Chydenius kuvailee myös toista Kaarlelan kirkosta löytyvää hautamuistomerkkiä. Hän kertoo muistomerkin löytyvän paikasta, jota kuvailee "På stora gången," ajattelisin tämän niin, että sillä tarkoitetaan pääsisäänkäyntiä. Hän kertoo muistokiven tekstin kuuluvan kauppias Johan Eriksson Prästille ja hänen rakkalle vaimolleen, Elsa  Mattsdotterille. Vuosilukuna mainitaan 1677. Chydenius kuvailee, että kiven keskellä on tiimalasi ja kiveen hakatun kranssin alla on teksti :

"Se grant på denna sten,

wad krants och timglas tyder,

Strart för dig sielf til meen, 

ut sådant om dig lyder,

Mår du, som rösengrants, 

Må wål här i werlden siker,

snart kommer en annan dants,

döds skallan blir du likev."

Huh ja huh, olipa haasteellista yrittää tekstiä tähän liittää kirjain kirjaimelta, pahoittelut, jos meni jokin kirjain tai sana  väärin...

Vuonna 1822 annettiin yleinen "Keisarillisen Majesteetin Armollinen julistus kiellosta Ruumiiden hautaamista wastaan Kirkoissa." Tästä seurasi, että täytyi rakentaa ruumishuoneita, joissa osin säilytettiin ruumiita yli talven ja roudan.

Vuonna 1841 tuli lisäksi voimaan määräys lämmitettävän ruumiinavauspaikan järjestämisestä talviaikaan. Esimerkiksi Evijärven Risukankaan hautausmaalla on edelleen tallella tällainen rakennus. Kälviällä  kuuluu olleen  myös  talvihauta- ja leikkuuhuone. 

.

Ullavan kirkon pihapiirin yhteydessä olevalla hautausmaalla on edelleen hirsinen talvihauta, eli paarihauta, joka on siirretty sinne uudelta hautausmaalta, Hietaharjusta puolen kilometrin päästä. Ullavan kirkon vieressä oleva hautausmaa otettiin käyttöön 1780-luvulla ja siinä yhteydessä rakennettiin hautausmaalle myös kuusi kiviseinäistä puurakentein katettua talvihautaa.

Myös Lohtajan kirkon ympärillä olevassa kirkkomaassa on ollut maanpäällisiä hautarakennelmia, joiden kerrotaan löyhkänneen. Tämän muistan mainitun viime kesäisellä kirkkomaaopastusreissulla.

Olin ennen joulua Alahärmässä hautajaisissa ja kun kysyin lähiomaisilta, minne siellä viedään vainaja odottamaan hautausta, niin vastaukseksi sain, että talvihautaan. Paikan päällä selvisi, että se oli ihan tavanomainen kuolleiden säilytyspaikka ja ruumishuone, mutta nimi lienee perua entisajoilta, jolloin hautaus ei ole tapahtunut talvikelelillä välttämättä niin nopeasti roudan vuoksi. Näin ainakin itse oletan.

Luin myös mielenkiintoisen lehtijutun Kälviän seurakunnan 360-juhlavuoden yhteydessä. Siinä pohdittiin, miksi Kälviän kirkko on rakennettu niin alavaan kohtaan, vaikka seudulla olisi ollut paljon korkeampiakin kohtia, jollaisille yleisemmin kirkkoja rakennettiin. Kotiseutuneuvos Uuno Huhtala mainitsi tuossa yhteydessä, että kirkon oli hyvä sijaita lähellä jokea, koska näin oli helppo kuljettaa vainajat hautaan jokea pitkin ja myös saapua kirkonmenoihin veneellä. Huhtala mainitsi myös, että entisaikoihin lapioita ei tehty teräksestä, vaan puusta. Niinpä oli helpompaa kaivaa seudulla, jossa maa oli pehmeää ja veden kuljettamaa hiesua.

Hautamuistomerkit ovat mielestäni loistavia ajankuvia. Vähän surullisena olen viime vuosina katsellut monilla kirkkomailla kulkiessani, kuinka ikivanhat hautamuistomerkit sysätään syrjään...Vaikkei niitä enää alkuperäisille paikoille laitettaisikaan, niin jotenkin haluaisin niille arvoisemman loppusäilytyspaikan ja muiston menneistä vielä jälkipolvillekin...

LÄHTEET: Forsius, Arno: Talvihaudat ja luuhuoneet. [http://www.saunalahti.fi/arnoldus/talvihau.htm] Luettu 28.11.2020.

Keskipohjanmaa 20 vuotta sitten: Kälviän seurakunta juhli 360 vuoden matkaa. keskipohjanmaa-lehti. 18.10.2019. [https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/583170] Luettu 28.11.2020.

 
Muuttuva kirkkorakennus tänään.Kirkkohallitus. [https://kirkonpilvi.sakasti.fi/files/b01ef063-ec34-442a-bc56-02325b2d647a/muuttuva_kirkkorakennus_tanaan_verkkojulkaisu_17_02_08.pdf] Luettu 28.11.2020.

Puotinen, Mauno. Evijärven vanha hautausmaa. 2004. [https://evijsuku.mbnet.fi/Hautatiedosto/Evijarven_vanha_hautausmaa.html] Luettu 28.11.2020.

Sednare delen, om Gamle Carleby. [https://www.doria.fi/handle/10024/69417] Luettu 7.2.2021.

Ullavan kirkkopiha. [https://www.kaustisenjaullavanseurakunta.fi/hautausmaat/ullava/ullavan-kirkkopiha] Luettu 28.11.2020.