Jo on ollu kiire viikko. Tällasia enempi, niin verenpaine huuteloo kahtasataa...Nyt kuitenkin lopultakin toimeton hetki. Kiireisen viikon vuoksi vain lyhyesti kirjoittelen, vaatii vähän palautumista...Kävin äitini luona lukemassa Järviseudun sanomat, jossa oli musta juttua - oikeastaan parillakin viikolla. Mutta tässä alla tää jälkimmäinen teksti.
Mulle joutenolo on aina sellainen luovan hetken mahdollistaja. Viime kesänä oli joutilas päivä. Lojuin sohvalla ja surffailin. Silmiin sattui ilmoitus murrekilpailusta ja siltä istumalta kirjoitin lapsuusseudun murteellani tekstiä. Siis Evijärven Haapajärvenkylän murteella - asuin siellä 8-vuotiaaksi ja se on edelleen se omin seutuni. "Moon niitä haapisia!":) Pistin tekstin äkkiä postiin, etten kadu ja peruuta osallistumista. Ja aika kivasti kävi.
En ole aikaisemmin murteella tekstiä kirjoittanut. Puhun kylläkin edelleen tätä murretta, mutta kirjoitettuna se on paljon haasteellisempaa. Oli pakko laittaa toi lehtijuttu kahteen osaan, kun oli muuten liian leveästi tekstiä...:) Joskus olen haaveillut, että kirjoittaisin isänäitini elämästä enemmänkin, mutta vielä ei ole tullut sopivaa hetkeä. Ja toisaalta silloin tuskin kääntyisin murteella kirjottaan. Toisaalta taas se murre olisi hienoa saada laajemminkin tallennettua sellaisena kuin sen vielä parhaimillaan muistan. Minun jälkeen oma sukuhaarani tuskin sitä enää osaa käyttää...
Tässä vielä tää mun murrepläjäys, jos joku jaksaa murretta lukea - tiedän, on raskasselekoista kirjoitettuna:)
"Mummo herättää mut jo viijen jäläkeen. Myö lähetään aamusta navettatöihi piham`perälle. Mummolla ja sen vanhapoikavelijellä, Kallella, on pieni navetta, joss`on viis aikusta lehemää. Mun homma on tillata niitä ja jelepata mummoa ja Kallea. Tai ennemminki mä helepin semmosissa töissä, ettei mun tarvihte mennä niijen isojen lehemänkantturoijen parsiin. Mummo niim` pelekää, että Tähikki, Raita tai Omena säikähysissään töytäsis mua.
-Pitää aina muistaa varoo, ettei mee liijan lähelle lehemiä, ettei ne säikähä, sanoo mummo.
Mummo hoitaa mua päivisin, kum`mun äiti ja isä on muualla töissä. Ne sanoo, että pitää ymmärtää olla kiltisti, kum`mummolla on muutenkin palijon töitä. Enkä mä mummolle äkäile. Mummon kans on aina hyvä olla ja mummo antaa mulle niim palijon töitä, että mun aika menöö niin kus`siivillä. Mun työt o tähellisiä. Ja mummo kertoo samalla sen elämästä. Kuinka sen äiti kuoli, kun soli vaan seihtemän vuotta ja joutu sitte het hoitaan nelijää nuorempaa. Nuorimmaiselle piti juottaa maitoo lehemänsarvesta, kussillä ei ollu enää äitii antamassa kikkiä. Tai kun se jäi leskeks jo vähäm yli parikymppisenä. Sota vei sen miehen ja mun isästä tuli puoliorpo jo vuojen vanahana. Mummo kertoo ja mä kuuntelen. Ei mun tarvihte sanoo mitään. Enkä mä liijon osaiskaan.
Lehemille tehään ruokaa ämpäreihin. Mä laitan viis mustaa ämpäriä riviin ja mummo sanoo, että nys`saat sitte laittaa niihi pöperöt lehemille valamiiks. Ensimmä haen jauhoja. Mä vahäm arkailen nostaa sitä painavaa jauholaarin kantta, kuj`joskus siell`onn`ollu hiiriäki. Nostan jauhot laarista semmosella puisella kauhalla, jonka Kalle on ihte vuollu. Sitten mä laitan vähäm perunoita niihi ämpäreihin. Non semmosia nahistuneita jo, ja kamalam pienii ne perunat, mutta lehemille semmoset kelepaa pois tiehesä. Mitään ei saa laittaa haaskiolle. Joka vuos kum`me nostetaan perunat maasta, niim`mun tehtävä on kahtoo erilleen ne pienet perunat, jokka sitte annetaan lehemille talavem`mittaan.
-Otappa tuo suolapussi völijyyn ja laske sinne ämpäriin jokahiselle suolaa kans. Tuloo vähäm`makua lisää, mummo ohojeistaa.
Raahaan suolapussin ämpäreitten ääreen. Pussi on iso, mutta köykänen, suolaa ov`vaa vähäsen pohojolla enää. Kyykistyn ja kurottelen pussin perälle. Suola tuntuu karkealta käissä. Otan pari kourallista jokahiselle lehemälle ja puistelen lopuks käet yhen ämpärin päällä puhtaiks. Kaajan ämpäristä sinne vähäsen vettä kans jokahiselle.
-Niijja sitte kouralline niitä kivennäisaineita kans. Lehemäkki tarvii vitamiinejä niinkus`sääkin Ja äläs unoha melassia. Se on nii makosaa noille lehemille. Syövät ja lypsäväkki sitte paremmin, kur`ruoka maistuu, mummo huuteloo lypsynsä lomasta.
Kivennäisaineet näyttää mum`mielestä pahoilta. Eisunkaan lehemätkään sellasista tykkää. Mutta melassi näyttää mum`mielestä iha kus`siirapilta. Mä aattelen, että lehemät tuloo ilosiks, kunne näköö, etä moon laittanu niille makijaa kans. Melassi on semmosessa isossa koolissa ja mullon nappo, jolla mä lorahutan jokaseen ämpäriin sitä vähäsem`mukaan. Naposta ov`vähä vaikee kaataa.
-Kusooko kintuille sun melassis? hohottaa Kalle naurellen sontalaarin luota.
Lehemien ruoka pitää vielä sekottaa. Navetan nurkassa on puinen keppi, jolla mä pyöräytän niitä ruokia ees taas. Ensi se tuntuu iham kamalan raskaalta, mutta kum`mä lisään vielä vettä vähäsen, nii homma helepottuu. Kalle tuloo hyvim`mielin hakoon ne ämpärit ja antaa ne sitte lehemille.
Ketassa ov`vaan yks vasikka. Sillei oo vielä nimee, mutta mä haluisin, että siitä tulis Ruusa. Mä annan etusormeni vasikalle ja se imasoo ja nuoloo sitä. Sormessa varmana maistuu se suola vielä. Mummo kaataa vasikalle poikineem`maitoo ja kyllä se juoki ahanaasti. Mummo tykkää, että oikeen hyvä vasikka saatiin, kus`sill`on nii hyvä syömälysti. Nyp`pitää vielä hakee Kallen kans heiniä lehemien parsiin. Heinät os`semmosessa paikassa navetan ulukopuolella, josta sanotaan, että non siellä solassa.
-Kipaseppas tuonne heinäkasan päälle, Kalle sanoo mulle.
Mä kömmin ylös semmosta heinäseinää pitkin. Heinät on`nii tiiviisti tukittu sinne heinäsuojaan, että niitä mahtuis mahollisimman palijon navetan lähelle. Sillon kesällä kum`me tehtiin heinätöitä, niim`mun piti iha hyppii niissä heinissä, että ne linttaantu tarpeeks. Ja sillon sinne heinien sekaan heiteltiin kans suolaa, että ne säilys hyvinä.
Kallen on palijon helepompi ottaa ne heinät nyt hankoon ja viijä lehemien parsiin, kum`mä oon ne ensi irrotellu. Mum`mielestä navettatöissä on kivaa. Mutta käet onk`kyllä ihav`viheliäisen naarmuset, kum`mä luisun sieltä heinäkasasta alas. Kuivat heinät pistelöö kovin ja mua vähäsen ryittääki, kun`ne heinät nii pöllyää.
Mummo on saanu nyl`lypsyn valamiiks. Sill`on sellane pieni puuränkky, minkä päällä se istuu. Miten`nii iso ihimine voiki istuu niim pienellä ränkyllä? Mummo kaataa lypsetyn maijon tonkkaan. Meillon kaks tonkkaa ja maitoauto hakoo täyvet tonkat parim päivän välein. Ne pitää säilyttää kylymässä veessä siihen asti, kun`ne kuskataan maitokärryillä tiev`varteen maitopukille.
Kalle hakoo vielä olokia lehemien sontalaariin. Se sanoo niitä kuivikkeiks. Kalle on sitä ennen luonu sonnat ja paiskonu ne sontahuoneeseen ulemmas taikolla. Sieltä sontahuoneesta nousoo aina semmonen vahava haju ja ilimassa onn`ihan`ku höyryä, kus`se lehemänpaska ov`vielä vähäsel` lämmintä. Kalle antaa mulle lopuks vielä luuan. Mä rapsin navetan lattijaa sillä puhtaaks.
-Voij`jettä tuli taas hyvä, mummo kehuu.
Nym`me ollaan valamiit ja myö kävellään tupaan pienen maitohinkin kans. Mummo paistaa ahavenia ja läskimpaloja pannussa ja turauttaa vielä kahavikki. Mä kastan leivämpalasta sinne pannumpohojaan ja kyllä maistuu hyvältä se rasva leiväm`päällä. Kello lyö pian yheksää ja me oikastaan mummon kans vähäks aikaa. Kyllä mun`non sitten nii hyvä olla! "
Näin pyhäinpäiväviikonloppuna vielä...Kiitos menneille sukupolville siitä minulla on juuri tällaiset juuret, jotka kantavat ja jotka sain lahjana esipolviltani!:) Tässä alla kaunis kynttiläkaari Kokkolan kaupunginkirkosta. Kävin äitini kanssa hiljentymässä ja katsomassa, kun vuosi sitten edesmenneen isäni nimi luettiin ja syttyi kynttilät...kaunis hetki muistoihin säilytettäväksi...
.jpg "Image (53).jpg")
