Davidsbergin taistelu

Yllä Vanhansatamanlahti

Halkokarin kahakasta lienee kuullut lähes jokainen Kokkolassa piipahtanut. Mutta entä Davidsbergin kahakka? Se lienee vieraampi....Itsekin piti tähän oikein perehtyä lukemalla vähän enempi. Itse Davidsberg, missä päätaistelu käytiin, oli minulle nimenä täydellisen vieras. Kysyin siipalta, joka yleensä paikallislähtöisenä tietää nimet, mutta eipä tiennyt tätä. Ei siis muuta kuin penkomaan...

                    

Lähes vuosi Halkokarin kahakan jälkeen, syyskuussa 1855, englantilaiset palasivat kostoretkelle Kokkolaan. Onneksi tähän oli osattu jo varautua.

Suntin suun länsipuolelle, Pikiruukin alueelle, oli rakennettu heti Halkokarin kahakan päätyttyä kaksi yhteensä neljällä isoa laivatykillä varustettua patteria. Rahoituksesta ja suunnittelusta oli vastannut kauppaneuvos Anders Donner. Lisäksi Suntin itäpuolelle oli rakennettu kaksi patteria, jotka oli varustettu kolmella laivatykillä. Ilmeisesti myös Mustakarin ranta oli varustettu patterilla ja varsinaisella taistelutantereella.  

Yllä. Mustakari

Davidsbergin alueella, oli  kaksi tykkiä. Ainakin yksi tykeistä oli sijoitettu  Harrbådantien valleille.  Kokkolan Rummelöhön oli ennakoivasti jo rakennettu puolustusvallituksia nimenomaan sitä silmällä pitäen, että englantilaiset palaisivat kostoretkelle hävittyään Halkokarin kahakassa.

Yllä. Harrbåda

Kommodori, englantilainen  Hugh Dunlop,  oli saapunut Pohjanlahdelle upouudella korvetti Tartarilla. Korvetti - nimitystä käytetään nimenomaan sotalaivasta. Niin ikään englantilainen kommodori F. Wargen oli laatinut hänelle toimintaohjeen Foglössä. Päämääränä oli kauppasaarto, mutta lisäksi oli keskeistä hankkia tietoa Kokkolan alueen puolustuksesta sekä joukkojen määristä. Nämä tiedot saamalla varmistettaisiin vihollisen merikaupan välineiden tuhoaminen ja merenherruuden ylläpitäminen. Tiedustelutehtäviin valjastettiinkin lähes kaikki Pohjanlahdella purjehtineet alukset. Vaikka nämä olivat viralliset päämäärät, kertoo Eero Auvinen tohtorinväitöskirjassaan  kuinka englantilaiset halusivat hyvitystä edelliskesän suuresta henkilötappiosta Halkokarin kahakassa, joka johtui siviilien englantilaisten ammattisotilaiden hämäyksestä ja taktisesta yllätyksestä.

Komodoori Dunlop saapui miehineen Tankarin lyysille 2.9.1855 Tartar-aluksellaan. Kokkolalaiset olivat kuitenkin jo  poistaneet  merenkulun turvalaitteet käytöstä ja Tartar ankkuroitui Tankariin. Siipiratasalus Porcupinen perässä alettiin hinata viittä  laivavenettä heti aamusella Kokkolaa kohti, koska sillä pystyttiin etenemään matalammissakin vesistöissä.

Yllä. Tankar

Kokkolan porukka olikin osannut hyödyntää aikaisemman taistelun oppeja. Jo Halkokarin kahakkaa varten he olivat rakentaneet optisen lennättimen, jonka ottivat nyt uudelleen käyttöön. Harrbådan kärjessä sijaitsi heidän merivalvontalennätinasema, jonka kautta saatiin tietoa avomereltä Tankarin suunnasta saapuvista vihollisista. Kokkolalaisten  etuna oli useat puolustusasemat, sillä englantilaisten saapuessa kaikki vallitukset olivat  jo miehitettyjä puolustautumista varten. 

Dunlop harmitteli, että alueen merikartta oli epäluotettava ja väylä muutoinkin vaikeakulkuinen, joten 12 meripeninkulman matkaan kului kokonaista viisi tuntia. Rannikkoa lähestyttäessä Dunlop joukkoineen huomasi, että rannalla Harrbådan ja Trullön välissä oli kolme maastoutunutta patteria ja peräti 2000-3000 sotilasta.

Höyryfregatit Porcupine ja Tartar lähestyivät Morsiussaarta. Englantilaiset yrittivät maihinnousua seitsemän veneen voimalla.  Heillä  oli muistissaan edellisvuoden kahakasta rannikon mataluus ja pelko, että he jälleen juuttuisivat väijytyksessä pohjamutiin. Rannikon tuntumassa oli nyt Porcupinen kaksi tykkivenettä  ja viisi Tartarin venettä rintamana valmiina iskuun. Dunlopin merkinnöistä selviää, että viiden patterin tarkka tuli kohdistui Porcupineen ja veneisiin. Koko osasto vetäytyi iltapäivän kuluessa alueelta. Menetyksiä ei raportoitu. Ainoastaan  Elbassa oli yksi makasiini syttynyt tuleen vihollisen tulituksessa, mutta tulipalo saatiin nopeasti pian sammutetuksi. 

Yllä. Elban rantaviivaa

Varsinainen Davidsbergin taistelu käytiin 2.9.1855 Davidsbergin edustalla. Englantilaiset tulittivat rantoja ja myös kaupunkia. Mitään suurta vahinkoa he eivät saaneet aikaiseksi. Kokkolalaisten kerrotaan vastanneen tulitukseen, jota riittikin kolmen tunnin ajan. 

                                                   

Kokkolalaisilla oli useita puolustusasemia. Yksi sijaitsi juurikin Davidsbergin kallioilla. Sinne oli sijoitettu tykit. Kokkolalaiset saavuttivat merkittävän torjuntavoiton Davidsbergin taistelussa. 

Alueella on edelleen muinaismuistoja. Alueella sijaitsevat röykkiöt saattavat ajoittua jopa myöhäisrautakaudelle. Niiden syntytapa tai tarkoitus ei kuitenkaan ole tiedossa. 

Anders Donner totesi taistelun jälkeen, että vihollisella oli ollut mahdollisuus sytyttää koko kaupunki tuleen Congrave- raketeilla. Kuitenkin vain muutama raketti oli ammuttu kaupunkia kohti. Kaikista Pohjanlahden rannikkokaupungeista Kokkolan kerrotaan selvinneen  pienimmillä tappioilla eli 46700 ruplalla. Liittoutuneet poistuivat kuitenkin Pohjanlahden alueelta lopullisesti vasta marraskuussa 1855. 

3.9.1855 merkityissä raporteissa Dunlop kertoo, että Kokkolassa ei ollut kauppa-aluksia eikä tykkiveneitä eikä muutakaan merkittävää tuhottavaa muutamaa  harvaa varastoa lukuun ottamatta.  Pelottava puolustus ja suuri varuskunta selittyi sillä, että kokkolalaiset pelkäsivät kaupunkinsa  tuhoamista.

Yllä. Davidsbergin kalliot

Laivaston komentaja amiraali Dundasille raportoitiin 18.9.1855 tiedusteluiskun onnistuneen. Iskussa selvitettiin hyvin Kokkolan puolustusjärjestelmät, mikä olikin ollut virallinen tehtävän päämäärä. 

Mutta sotaan kuuluu sankaritekojen kertominen. Niin englantilaisillakin. Kokkolalaisilla oli Uumajaan ja Rataniin tiedusteluyhteys sodan aikana ja englantilaisten alukset olivat kahakan jälkeen vierailleet siellä. Kokkolalaisille kerrottiin englantilaisten rehennelleen antaneensa kokkolalaisille perusteellisen ojennuksen ja uhanneet vielä uudemman kerran iskeä  Kokkolaan syksyn koittaessa. 

Kahakan seurauksena jaeltiin kiitoksia kokkolalaisille sankareille. Keisari myönsi  joulukuussa 1855 Anders Donnerille Stanislau- ritarikunnan toisen  luokan ritarimerkin miekkoineen. Kruununvouti  H.J. Holmille myönnettiin Stanislau - ritarikunnan toisen luokan ritarimerkki ja kaupunginlääkäri Fredrik Hällströmille myönnettiin kolmannen luokan ritarimerkki. Myös Oscar Lassander palkittiin, tosin hieman viiveellä - sillä hän sai  tammikuussa 1856 hopeamitalin, jota kannettiin Pyhän Yrjön nauhassa. Johan Chorin sai kultaisen mitalin ja matruusit Z. Kälström ja J. Lindström hopeiset mitalit. Kaupungin maistraatti puolestaan esitti myönnettäväksi samana vuonna perustetun 1853-1856 sodan muistomitalin kaikkiaan 24  kaupunkilaiselle.

Ja niin. Itse Davidsbergin alue sijaitsee aika lailla Mustankarin vastarannalla, lähellä Soldatskäriä, noin 200 metriä  meren rannasta.  Se kuuluu Kokkolan kansalliseen kaupunkipuistoon. Alueella on kivikkoinen mäki, joka on avokalliota korkeimmalta kohdalta. Mäki on noin 10 metriä merenpinnan yläpuolella. Koska Kokkolassa on tätä nykyä upea kaupunkipuisto, pääsee Mustaltakatrilta mainiosti kulkemaan tämän rantareitin pyörätietä pitkin suoraan Davinsbergiin. Tämä oli minulle itse asiassa ihan elämys, joka oli jäänyt pimentoon. Ja olisi jäänytkin, ellen olisi alkanut asiaa aukomaan. 

SALMI AR-sovelluksen kautta pääsee hyödyntämään tämän reitin virtuaalitarinoita. Davis´dsberg on reitin loppuosassa. 

LÄHTEET: 

Arkeologisten kohteiden inventointi. kantakaupungin yleiskaava 2030. KH Renlundin museo. 2007, s. 59. [https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/mjhanke/read/asp/hae_liite.aspx?id=114294&ttyyppi=pdf&kansio_id=272] Luettu 18.7.2020.

Auvinen, Eero. Krimin sota, Venäjä ja suomalaiset. Siviilit rannikoiden puolustajina ja sen vaikutus sotatoimiin sekä Venäjän Suomensuhteisiin. Turun yliopisto.  Yhteiskuntatieteellinenn tiedekunta. Politiikan tutkimuksen laitos. Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tohtoriohjelma. 2015, 230-235.  https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/103165/AnnalesC393Auvinen.pdf?sequence=2&isAllowed=y] Luettu 18.7.2020. 

Kokkolan kaupunki. Kantakaupungin yleiskaava 2030. Arkeologisten inventointi. KH Renlundin museo. FM Jaana Itäpalo. 30.11.2007, s. 61-62.

Oolannin sota ja Halkokarin kahakka. Kokkola.fi[ https://www.kokkola.fi/meresta_noussut_kaupunki/venajan_vallanaika/autonomian_aika/oolannin_sota_halkokarin_kahak/fi_FI/oolannin_sota_ja_halkokarin_kahakka/] Luettu 18.7.2020.

Plassin historiaa. Kuvia Auvo Saaren kokoelmasta. [http://www.plassi.fi/saari_auvo.htm] Luettu 18.7.2020.

Jatulintarha Krunnissa

Minuun iski lumisateiden keskellä kova kaipuu kesän vihreyteen. Iltojeni iloksi selailin kesäkuvia. Mykistävän kaunista on kesäisin, totesin. 

Mieleen jäi kuitenkin vähän karumpi kuva. Näpsin sen toissakesäisellä veneretkellä Kokkolan Krunniin. Krunni on saari Kokkolan edustalla, jossa  jo 1550-luvulla mainitaan olleen kälviäläisten silakanpyyntipaikkoja. 

Kuvassa on siis niin kutsuttu jatulintarha - mielenkiintoinen kivirakennelma, jollaisia tavataan ympäri, ämpäri Suomen - toki muuallakin - , etenkin rannikkoseuduilla. Kaikkiaan niitä on pitkästi toistasataa löydettynä. 

Tämä jatulintarha on  spiraalinmuotoinen kivilabyrintti, jossa kuljetaan kävellen kivien muodostamaa ympyränmuotoista polkua  kuvion ulkoreunalta sen keskelle.  Se on siis ihmisen aikaansaannos ja rakennettu yleensä niin, että sen käytäviä pitkin mahtuu kävelemään. Yleensä näitä kuvioita on rakennettu kalliopohjalle. Niin Krunnissakin, mutta aikaa myöten aluskasvillisuus on lisääntynyt. Kivet rakennelmassa ovat noin ihmispään kokoisia. 

Jatulintarhojen ikää on haasteellista määrittää, mutta oletettavasti  osa on keskiaikaisempia tai myöhäisempiä, saattaapa osa olla vanhempaakin perua. Kooltaan nämä rakennelmat vaihtelevat, mutta ovat kai keskimäärin kymmenen metrin puolilla molempiin suuntiin. 

Etsin tietoa jatulintarhoista ja ilmeni, että näillähän on jos vaikka ja minkälaisia nimiä! Pietarin leikki, Laiskan Jaakon rinki,  junffuritanssi, Ninive, nunnantarha, jätinkatu, Pariisin kaupunki, Lissabon, Jerusalemi... Tuo junffuritanssi - nimi lienee tullut ruotsinkielisestä sanasta jungfrudans.

Jatuli sanana tarkoittaa jättiläistä tai jättiläisten tarhaa ja on saanut nimensä jatuleista, tarinoiden alkuperäiskansasta, jotka asuttivat Lappia ennen saamelaisia.  Jatulit kuulemma inhosivat ihmisiä ja harjoittivat noituutta. Saamelaiset lopulta onnistuivat pääsemään jatuleista, vaikka nämä saivat apuja itse hiideltä.

On mysteeri, miksi jatulintarhoja on aikoinaan rakenneltu. Ehkä ne ovat olleet osa rituaalia, tai saaristoissa asuneiden kalastajien pitkästyneiden iltojen tekeleitä tai metsästys- ja kalastusriitteihin kuuluneita rakennelmia. Ne ovat saattaneet olla myös hedelmällisyysriittipaikkoja tai liittyä maanomistukseen. Suomalaisen kansanperinteen mukaisesti niiden uskotaan olleen jättiläisten tekosia. 

Voi myös olla, että labyrinteillä on ollut tyystin eri merkityksiä eri aikakausilla. Etenkin nykyään voisi ajatella, että  kivirinki voisi olla myös meditaatiopaikka. Se, minkä laitoin paikalla käydessäni huomioon, oli se, kuinka polku kivien viereisillä reiteillä oli ruohottunut. Entisaikaan ihmisillä oli kaiketi paremmin aikaa kiertää ja kuljeskella näitä. Nyt aluskasvillisuus saa jalansijaa, kun ihmiset eivät tällaista leikkiä niin viitsi enää...Tällä menolla tämäkin kivirinki katoaa kasvillisuuden sekaan, eikä enää aja asiaansa. Niin harmi! Eiköhän oteta jokainen kynnelle kykenevä tulevana kesänä jatuliralli ja samalla tampataan kasvillisuutta ringin kohdilta matalammaksi!

Muinaismuistolain mukaan vähintään sata vuotta vanhat jatulintarhat ovat  rauhoitettuja kiinteitä muinaisjäännöksiä, niin siis tämäkin Krunnin kivirinki!

LÄHTEET: Jatulintarha. Arkeologisen  kulttuuriperinnön opas. [http://akp.nba.fi/wiki;jatulintarha] Luettu 6.1.2022. 

Krunni. Genius loci. [https://geniusloci.chydenius.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=131:marikalastus&showall=&limitstart=3&Itemid=222&lang=fi] Luettu 6.1.2022. 

Mytologia: Jatulintarhat. Yle uutiset. [https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/06/23/mytologia-jatulintarhat] Luettu 6.1.2022. 

Puottula, K. Jatulintarhat - ajattomia ja arvoituksellisia muinaismuistoja.2011.  [http://kaukop.mbnet.fi/Jatulintarha3.pdf] Luettu 6.1.2022.

Kälviän Kalliojärven muinaismuisto

Viime viikolla kuljeskelin Kälviän suunnassa Kalliojärvellä. Tämänkertainen postaus oli paluumatkani varrella - vai parisen sataa metriä järveltä poispäin. Maasto kohosi järveltä pois kuljettaessa nopeasti huomattavasti. Alla oli iso,  ylväs  kallio.

Kalliojärvellä on nimittäin kivikautisia muinaisjäännöksiä kaikilta esihistorian ajanjaksoilta. Kälviähän on maastoltaan ja korkeuseroiltaan hyvin  vaihtelevaa. Se on mahdollistanut muinaisjäännökset aina kivikauden alusta rautakauden loppupuolelle saakka. Koko entisen Kälviän kunnan alueella on rekisteröity kaikkiaan  yli 100 esihistoriallista, kiinteää muinaisjäännettä. 

Muinaisjäänteistä enemmistö seudulla edustaa kivikautisia asuinpaikkoja, niin tämä Kalliojärven tuntumassakin oleva alue. Seutu on varmaankin ollut ihanteellista vuosituhansia sitten. Tukeva kallio alla ja vesistö vieressä, joka on mahdollistanut kalastuksen ja ruoan saannin. 

Alue on onneksi rauhoitettu. Kieltämättä alue on hieman riskaabelilla alueella, kun läheiselle järvelle on jonkin verran kulkua. 

Aluetta suojelee muinaismuistolaki. Lain mukaan kiinteät  muinaisjäännökset ovat rauhoitettuja muistoina Suomen aikaisemmasta asutuksesta ja historiasta.

Kalliojärvenkallioilta on itse asiassa löydettävissä kolme erillistä kohdetta. Minulla on kuvia ainoastaan yhdestä, järveä lähimpänä olleesta röykkiöstä. Näistä käytetään myös nimeä hiidenkiuas. Toisaalta on myös mahdollista, että  nämä voidaan luokitella ns. lapinraunio-termillä. Löydän eräästä lähteestä tiedon, että lapinraunio-nimitystä esiintyi rannikolla ainoastaan Kälviällä.    .Pronssikaudella merenpinta oli nykyistä korkeammalla. Hautaröykkiöt sijaitsivat muinaislahtien rannoilla tai - saarien huipuilla. 

On vaikuttavaa seisoa röykkiön vieressä ja miettiä, mitä se on aikoinaan kokenut. Ajan havina väreilee tuulen huminan  lailla. Kivet ovat hyvin havaittavissa olevassa muodostelmassa ja niiden päälle on kasvanut kaunis, harmaa jäkäläkerros.  Ympäristössä kasvaa salskeaa mäntymetsikköä. 

Kuvista aluetta on mielestäni vaikeampi hahmottaa kuin itse paikan päällä. Muodostelma on kooltaan noin 7 x 7 metriä. Kivimuodostelman keskelle on kaivettu  pohjaan asti ulottuva kuoppa. 

Ajallisesti arkeologit ovat ajoittaneet hautaröykkiöt pronssikaudelle. Rannikoilla sijaitsevat hautaröykkiöt ovat tyypillisesti ainoastaan kivistä kasattuja. Löydän tiedon, että  röykkiöhautauksen alku on perinteisesti liitetty rannikkoalueen  niin kutsuttuun läntiseen pronssikauteen. ja skandinaaviseen vaikutukseen.  Vanhemmalla pronssikaudella (1700-1100 eaa)  röykkiöt tyypillisesti sijoittuvat korkeille paikoille lähelle merenrantaa, kuten tämäkin kohde. 

Hautaröykkiössä  tyypillisin hautaustapa on ollut polttohautaus, tosin myös ruumishautausta on käytetty etenkin läntisellä alueella pronssikauden loppupuolella. En tiedä, miten tarkkaan tätä nimenomaista hautaa on tutkittu, mutta tyypillistä  on, että hautaan on haudattu ainoastaan  osa vainajan poltetuista luista. Ei siis tiedetä, oliko pääasiallinen tarkoitus hautaus vai ehkä ennemminkin keino osoittaa reviirin symbolista hallintaa. 

Keski-Pohjanmaan alueen kiviröykkiöistä suurin osa on pyöreitä, kute tämäkin röykkiö. Osa on muodoltaan  soikeita tai pitkänomaisia. 

LÄHTEET:

Arkeologisen kulttuuriperinnön opas. Hautaröykkiö.  [http://akp.nba.fi/wiki;hautar%C3%B6ykki%C3%B6] Luettu 9.5.2020. 

2-geovesi: Kalliojärven Muinaismulti. Geogaching. [https://www.geocaching.com/geocache/GC3ME7P_2-geovesi-kalliojarven-muinaismulti?guid=83c9c699-7fb6-4fae-8dc1-9c95d881dd7f] Luettu 3.5.2020.

Hiidenkiuas. Wikipedia. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Hiidenkiuas] Luettu 10.5.2020. 

Kalliojärven kalliot - Kälviän muinaismuistoja. [https://muinaismuistoja.vuodatus.net/lue/2015/05/kalliojarven-kalliot] Luettu 3.5.2020.

Okkonen, Jari. Jättiläisen hautoja ja hirveitä  kiviröykkiöitä - Pohjanmaan muinaisten kivirakennelmien arkeologiaa. Oulun yliopisto. 2003, s. 118. [http://jultika.oulu.fi/files/isbn951427170X.pdf] Luettu 3.5.2020.