Kälviän Kalliojärven muinaismuisto

Viime viikolla kuljeskelin Kälviän suunnassa Kalliojärvellä. Tämänkertainen postaus oli paluumatkani varrella - vai parisen sataa metriä järveltä poispäin. Maasto kohosi järveltä pois kuljettaessa nopeasti huomattavasti. Alla oli iso,  ylväs  kallio.

Kalliojärvellä on nimittäin kivikautisia muinaisjäännöksiä kaikilta esihistorian ajanjaksoilta. Kälviähän on maastoltaan ja korkeuseroiltaan hyvin  vaihtelevaa. Se on mahdollistanut muinaisjäännökset aina kivikauden alusta rautakauden loppupuolelle saakka. Koko entisen Kälviän kunnan alueella on rekisteröity kaikkiaan  yli 100 esihistoriallista, kiinteää muinaisjäännettä. 

Muinaisjäänteistä enemmistö seudulla edustaa kivikautisia asuinpaikkoja, niin tämä Kalliojärven tuntumassakin oleva alue. Seutu on varmaankin ollut ihanteellista vuosituhansia sitten. Tukeva kallio alla ja vesistö vieressä, joka on mahdollistanut kalastuksen ja ruoan saannin. 

Alue on onneksi rauhoitettu. Kieltämättä alue on hieman riskaabelilla alueella, kun läheiselle järvelle on jonkin verran kulkua. 

Aluetta suojelee muinaismuistolaki. Lain mukaan kiinteät  muinaisjäännökset ovat rauhoitettuja muistoina Suomen aikaisemmasta asutuksesta ja historiasta.

Kalliojärvenkallioilta on itse asiassa löydettävissä kolme erillistä kohdetta. Minulla on kuvia ainoastaan yhdestä, järveä lähimpänä olleesta röykkiöstä. Näistä käytetään myös nimeä hiidenkiuas. Toisaalta on myös mahdollista, että  nämä voidaan luokitella ns. lapinraunio-termillä. Löydän eräästä lähteestä tiedon, että lapinraunio-nimitystä esiintyi rannikolla ainoastaan Kälviällä.    .Pronssikaudella merenpinta oli nykyistä korkeammalla. Hautaröykkiöt sijaitsivat muinaislahtien rannoilla tai - saarien huipuilla. 

On vaikuttavaa seisoa röykkiön vieressä ja miettiä, mitä se on aikoinaan kokenut. Ajan havina väreilee tuulen huminan  lailla. Kivet ovat hyvin havaittavissa olevassa muodostelmassa ja niiden päälle on kasvanut kaunis, harmaa jäkäläkerros.  Ympäristössä kasvaa salskeaa mäntymetsikköä. 

Kuvista aluetta on mielestäni vaikeampi hahmottaa kuin itse paikan päällä. Muodostelma on kooltaan noin 7 x 7 metriä. Kivimuodostelman keskelle on kaivettu  pohjaan asti ulottuva kuoppa. 

Ajallisesti arkeologit ovat ajoittaneet hautaröykkiöt pronssikaudelle. Rannikoilla sijaitsevat hautaröykkiöt ovat tyypillisesti ainoastaan kivistä kasattuja. Löydän tiedon, että  röykkiöhautauksen alku on perinteisesti liitetty rannikkoalueen  niin kutsuttuun läntiseen pronssikauteen. ja skandinaaviseen vaikutukseen.  Vanhemmalla pronssikaudella (1700-1100 eaa)  röykkiöt tyypillisesti sijoittuvat korkeille paikoille lähelle merenrantaa, kuten tämäkin kohde. 

Hautaröykkiössä  tyypillisin hautaustapa on ollut polttohautaus, tosin myös ruumishautausta on käytetty etenkin läntisellä alueella pronssikauden loppupuolella. En tiedä, miten tarkkaan tätä nimenomaista hautaa on tutkittu, mutta tyypillistä  on, että hautaan on haudattu ainoastaan  osa vainajan poltetuista luista. Ei siis tiedetä, oliko pääasiallinen tarkoitus hautaus vai ehkä ennemminkin keino osoittaa reviirin symbolista hallintaa. 

Keski-Pohjanmaan alueen kiviröykkiöistä suurin osa on pyöreitä, kute tämäkin röykkiö. Osa on muodoltaan  soikeita tai pitkänomaisia. 

LÄHTEET:

Arkeologisen kulttuuriperinnön opas. Hautaröykkiö.  [http://akp.nba.fi/wiki;hautar%C3%B6ykki%C3%B6] Luettu 9.5.2020. 

2-geovesi: Kalliojärven Muinaismulti. Geogaching. [https://www.geocaching.com/geocache/GC3ME7P_2-geovesi-kalliojarven-muinaismulti?guid=83c9c699-7fb6-4fae-8dc1-9c95d881dd7f] Luettu 3.5.2020.

Hiidenkiuas. Wikipedia. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Hiidenkiuas] Luettu 10.5.2020. 

Kalliojärven kalliot - Kälviän muinaismuistoja. [https://muinaismuistoja.vuodatus.net/lue/2015/05/kalliojarven-kalliot] Luettu 3.5.2020.

Okkonen, Jari. Jättiläisen hautoja ja hirveitä  kiviröykkiöitä - Pohjanmaan muinaisten kivirakennelmien arkeologiaa. Oulun yliopisto. 2003, s. 118. [http://jultika.oulu.fi/files/isbn951427170X.pdf] Luettu 3.5.2020.

Tarina Kälviän Kleemolasta ja Kalliojärvestä Suomen sodan ajalta

Olin ajatellut tehdä tänään pikaisen päivityksen jostain jo lähes valmiiksi kirjoittamastani aiheesta. Muttta blogin kirjoittaminen on sellaista, että täytyy olla inspiraatio, jotta teksti luistaa. Se oli hukassa. Selailin keskeneräisiä tekstejäni ja sitten  kolahti! Minulla oli muistiinpanoissani tallenne erään lähiseudun sukuseuran kirjasta ja  aihe oli muutoin täysin  vieras minulle. Lukiessani Pietarin perilliset - kirjaa jokin aika sitten, törmäsin nimittäin  mielenkiintoiseen tarinaan Suomen sodan ajoilta. Eli puhutaan ajasta 1808-1809.

Tarina on kirjattu ylös aikoinaan Kleemolan kylältä ja kirjoitan sen tähän sanasta sanaan lainauksena alkuperäisestä. Siinä näkyy myös kivalla tavalla Kälviän murre. 

"Kleemolan kylältä parin virstan verran polokua pitki etelhän päin keskellä mehtää on Kalliojärvi. Siittä kautta kuluki ennevvanahaa mehtäpöloku Alavetelhin asti. Kallijärven pääsä oli tullu venäläinen sotamiäs Kleemolan Mikkua vasthan.  Soli yrittänny heti lyäjä sapelilla. Mutta Mikko  oli viälä sillon melekhein parhaillaans, sai  siittä ryssästä kiinni ja löui kirvheellä sen kualiahaks.

Mikko kanto ryssän krupin varmuen vuaks ranthan ja paiskas senjäläkhen äijän ketalhen järvhen. Siltä ryssältä oli sillon jäänny kontti sinne kiven päälle, tummu ja vanhemmat puhuvat siittä usiasti.

Siittä on kulunnu jo hyväsesti yli seittämänkymmentä vuatta, ko se kontin rääsy oli siinä kivellä. Jäläkipolovia aina pelijätethin, että äläkää menko sinne järvhen uimhan, se ryssä tarttuu varphaasta kiinni."

Tarinan luettuani tutkin aluksi karttaa. Kleemolan kylän kyllä suurin piirtein tiesin, mutta kartalta katsottuna uusi aihe on kokonaisuudessaan helpompi hahmottaa. Kalliojärvi oli entuudestaan täysin tuntematon. Haasteena oli, ettei Google mapsikään osaannut kohteeseen perille, kun paikalle ei vienyt tietä. Uusin metsäautotien pätkäkin oli niin tuore, ettei sitä löytynyt karttatallenteista. Tiedättekö, tämä tällainen kohteen etsiminen on blogistille kuin joululahjapaketin aukaisua. Koskaan ei tiedä, mitä on vastassa, mutta mieli on kihelmöivän  odottava.

 Kleemolan kylän ohitettuani löysin   ongelmitta Korvelan metsätien, jonne käännyin ja jota pitkin ajelin 1,4 kilometriä. Ajoin autoni uuden, pienen tienhaaran  vierustalle ja kävelin  kapoista tietä muutaman sata metriä.

Saavuin pienen metsälammen rantaan, johon pikkutie päättyi. Tämä kohde oli ensimmäinen hämmästykseni kohde. Lampeen johti uusi ja tukeva laituri,  rannalle oli tuotu hiekkaa, rakennettu korkea kota ja jopa puuhyyskä! Ihmettelin itsekseni ja jatkoin matkaa.

Tie loppui, avautui jonkinmoinen turvesuo, johon oli  viime vuonna istutettu männyntaimia. Möyhittyä maata oli helpohko kävellä, mutta minä  olin epätietoisuuden vallassa, sillä en nähnyt minkäänlaista polkua, joka johtaisi eteenpäin.

Kävelin summanmutikassa taimikon keskeltä ja kaarsin  vasemmalle. Rämmin jonkinasteisessa metsänpohjassa, jossa oli kiviä ja  oksanpätkiä. Tässä vaiheessa tuli mieleen, että kannattikohan lähteä tuiki tuntemattomaan ja vielä ihan yksin.

              

Heppoisalla suuntavaistollani tajusin kuitenkin, että järven täytyi olla edessäni, kunhan vain pääsisin eteenpäin. Maisemat olivat kauniita,  nousin jyrkähköä kalliota. Onneksi maaperä oli kuivaa, eikä ollut liukasta.Kanervikko oli upean näköistä, kun se peitti isot kalliot. 

Kun seisoin kalliolla ja ihmettelin oloani, näin etäämpänä toisessa päässä kalliota miehen, joka käveli kohti tietä virveli kädessään. Tämähän oli hyvä merkki! Jatkoin sinnikkäästi rämpimistäni. Matka oli pidempi,  kuin osasin ajatella. Tai ainakin se tuntui pitkältä. Mutta lopulta urheuteni palkittiin. Puiden takaa siinsi sininen järvivesi. Kalliojärvi!

Yllätyksekseni saavuinkin uudehkon, huolitellun  kodan viereen. Tajusin kyllä samalla, että olin tullut paikalle aivan väärää reittiä - aivan liian pitkän kautta. Paikka oli todella siisti. Kodan vieressä oli jäteastioita nimikoituina. Maassa ei näkynyt roskan roskaa. Samanlaisia jäteastioita näkyi olevan siellä, täällä ympäri järven.

                   

Lähdin järven rantaa vievää polkua käveleskelemään kohti kapeeampaa päätä järvestä. Molemmilla rannoilla näkyi virvelimies. Jälkeenpäin kuulin, että järveen oli ainakin jossain vaiheessa istutettu kalaa. Ilmankos kodan seinällä lukikin, että kalastaminen ainoastaan kalastusluvalla.

Järvi oli kaunis. Päivä oli kaunis. Rannassa oli  vain hieman kosteikkoa, itse vesistö oli vahvansininen. Toinen pää järvestä oli soistunut,  toinen  avoin. .

                        

    

                     

Löysin myöhemmin  tiedon, että laavu olisi kälviäläisten metsästysseurojen tekemä. Samoin alussa näkemän ns. . Leukun kota, jossa oli laiturikin. Hieno juttu!

Kleemolankylän eteläpuoli on ollut  laajaa erämaa- ja suoaluetta aina Alaveteliin ja Kaustiseen saakka. Tarinan Mikko oli Mikko Kleemola, syntyjään  Mikko Samulinpoika Vähälä. Hänen vaimonsa oli Kaisa Klemetintytär Kleemola.

Mikko oli syntynyt  1752 Ullavan Vähälässä. Hän avioitui Kaarin (Kaisa) Klemetintytär Kleemolan kanssa 1785. Pikaisen selailun jälkeen eri lähteistä, päädyin siihen, että Mikko on mennyt Kleemolaan isännäksi ja vävyksi. Hänen vaimonsa on ilmeisestikin perinyt Kleemolan  tilan, kun vaimon ainut aikuiseksi elänyt veli kuoli 34-vuotiaana ja veljen leski pienine  lapsineen näyttää avioituneen pian sen jälkeen  muualle. 

Mikolla ja Kaisalla oli  kolme aikuisiksi asti elänyttä lasta. Lisäksi  neljä lasta kuoli heiltä pieninä. Mikko kuoli Kleemolassa  vuonna  1820. Hän oli kuollessaan  68-vuotias. Hänen vaimonsa oli Mikon jälkeen vielä 31 vuotta, kuollen 90-vuotiaana.

Kontista ei näy rannalla jälkeäkään. Ihmetellä täytyy, jos siihen ei surman jälkeen kukaan koskenut. Vai oltiinko niin taikauskoisia? 

Kun olin aikani fiilistellyt, palasin takaisin - nyt sitä helpompaa reittiä, Siellä täällä metsikössä näkyi pieni polku, mutta ei niin selkeä, että olisin osannut sitä seurata koko matkaa.  Kallio oli upea tässä päässä metsikköä ja siellä oli  myös mykistävä muinaisjäänne, josta kirjoitan erikseen toisella kerralla!

Matka taittui nopeasti takaisin. Tämä oli mielenkiintoinen kohde ja olo oli tosiaan riemullinen, kuin lapsella jouluaatona, kun sai sen paketin käsiinsä. Mietin itsekseni, että tämäkin paikka olisi jäänyt kai ikuisesti näkemättä ilman blogiani:) Kyllä lähimatkailu on kerrassaan erinomainen tapa tutustua kaikkeen ympärillä olevaan kauniiseen ja mielenkiintoiseen!

LÄHTEET: 

Kalliojärven kalliot - Kälviän muinaismuistoja. [https://muinaismuistoja.vuodatus.net/lue/2015/05/kalliojarven-kalliot] Luettu 3.5.2020.

Pietarin perilliset. 1400-luvulta 1800-luvun alkuun. Tuomo Hankaniemi. Kälviän Kleemola, s. 133 - 134. Meriläinen- Liedes sukuseura. 2013. 

Johanneksen kerjuureissun surullinen loppu

Tällä kertaa pieni tarina Johannes-pojasta, jonka kohtalona oli kadota metsään 9-vuotiaana. Johannes oli syntynyt isättömänä 1813. Ajat olivat huonot ja niin Johanneksen äiti päätyi kerjuureisulle poikansa kanssa  Kälviän Kleemolan kylään.

Sain aikaisemmin  lukemastani teoksesta tiedon, että Johannes olisi syntynyt Kälviällä, mutta  etsintöjen jälkeen  löysinkin hänet lopulta Kokkolan maaseurakunnan  (Kaarlela) syntyneiden luettelosta. Siellä näkyy syntymäpäivänä  1.6.1813 ja kastepäivänä 2.6.1813. Talon nimestä tai isästä ei ole mainintaa, mutta äidin kerrotaan olevan sotilaan leski (sold. enkl) Maria Stein ja lapsen Johan (oä.)

Kleemolan kylän eteläpuolelta alkoi suuret erämaa - ja suoalueet, jotka jatkuivat aina Alaveteliin ja Kaustisille saakka. Jo akaisemminkin noille tiettömille taipaleille oli kuulemma useampi lapsi ja vanhus eksynyt. Osa  takaisin löytäen, osa sinne menehtyen. 

Lapsen mieli on hetkessä kiinni. Niin Johanneksellakin kerjuusta huolimatta. Johannes huomasi jäniksen loikkivan  kylän eteläpuolella metsän reunassa. Johannes lähti lapsen innolla seuraamaan jänistä ja  lopulta eksyi. Oli myöhäissyksy  ja jo pimeääkin. Pojan voimat ehtyivät ja nälkäkin jo kurni pienen vatsassa. Poika  oli jaksanut juosta jäniksen perässä useamman kilometrin, aina Maijankorven laitaan. Sinne poika lopulta istahti uupuneena ja eksyneenä. Ei tiennyt, minne päin olisi pitänyt palata. Sinne hän lopulta kylmettyi ja kuoli kiveä vasten.

Yllä: Maijankorpi

Johannes löytyi aikanaan.  Tosin henki-kultaa ei enää silloin voinut pelastaa. Paikka, johon poika oli menehtynyt, oli pieni metsäinen saareke, jonka olemassaolo vieläkin tiedetään.

Tästä klikkaamalla pääset Retkikartan karttakaappaukseen, jossa Maijankorpi näkyy hyvin.

Löytöpäivä oli 9.11. 1822. 9-vuotias  Johannes Sten haudattiin jo löytymistä seuranneena päivänä. Kuolleiden luettelossa tapahtumamerkinnän yhteydessä on teksti " förvillad i skogen."

Kälviä - Kelviå

Haudatut

Linkki tähän tapahtumaan [ 4081555 ]

Kuollut / Haudattu	9.11.1822		10.11.1822
Kylä / Talo			Sten
Vainaja	Ä.	Maria	Johansdrs.
Kuolinsyy / Ikä	Förvillad i skogen		9 v. - kk - vko - pv
Oma komm.
Alkup. komm.	PIK: son Johannes
Linkit	SSHY - Digiarkisto

Yllä: Merkintä Kälviän kuuolleissa Hiskiohjelmassa. 

Löytöpaikan lähellä olleeseen mäntyyn naulattiin laudanpätkä ristiksi. Ristissä oli kaiverrettuna " vuosiluku  1822  Johanneksen muistoksi.
'

LÄHTEET: Pietarin perilliset. 1400-luvulta 1800-luvun alkuun. Tuomo Hankaniemi. Kälviän Kleemola, s. 133. Meriläinen- Liedes sukuseura. 2013.