Kevätsää lämmittää, luonnon kaiken herättää...

Oolalaa, kevätihminen herää auringon paisteessa huterasti tolpilleen! Jos katupöly ei vähän tasoittaisi hurmostani, liitelisin kai jo pilvissä...

Terminen kevät kuulostaa sanana rumalta, mutta ajatuksena ihanalta. Ilmatieteenlaitoksen karttakäppyröiden mukaan nyt ollaan reippaanlaisesti etuajassa kevään suhteen..
.






























Viikko takaperin käytiin poistamassa mereltä talviverkot sen jään alta, mitä vielä oli jäljellä. Sula  vesi tuli esiin hetkessä. Tässä kuvaa Päiväniemestä Poroluotoon päin. Tuttu mies kelkkaili etäämpänä  vielä rannan tuntumassa -verkkoja poistamassa hänkin. Taitaa olla aivan aikaisimpia aikoja, kun jäät häipyvät...

Metsässäkin tuli pyhinä kuljeskeltua. Itse metsiköissä ei ollut paljonkaan lunta, mutta varjoisilta metsäautoteiltä sitä sentään vielä löytyi. Aivan huippua oli, että oli loistava hankikeli! Kävelimme umpihangessa ja se jaksoi kantaa meitä. Toista oli hirvillä, jotka olivat kulkeneet samaa reittiä.  Niiden sorkanpainanteet näkyivät syvällä  hangessa. Ihmettelin ensin, miksi ihmeessä hirvet ovat valinneet lumisen tien kulkureitikseen, mutta selvisipä sitten sekin. Lumen painosta lehtipuut olivat kumartuneet talven aikana ja nyt hirvien oli helppo napsia  oksienpäitä suihinsa. Näkyipä jänisiskin käyneen apajilla. Papanakasan jätti käyntikortiksi.

 

Eilen kävin Ruotsalon Konginkarissa. On  kiva haaveilla taas jo ajasta, milloin saa veneen vesille. Sielläkin näkyi kaunis, sininen merivesi etäämpää. Sellaista näkymää voisi tuijotella loputtomiin.

Kotikulmille ovat uljaat joutsenet jo saapuneet. Tiistaiaamuna  (10.3.-15) töihin körötellessä neljä ihanaista valkosiipeä lensi autoni yllä. Tämäkin on todella aikaisin. Paitsi että puolisoni näki joutsenia vielä päivää aikaisemmin eli 9.3...Olen pitänyt päiväkirjaa kevään tapahtumista useamman vuoden ajan. Aikaisin merkintäni joutsenista tähän saakka on  ollut  vuodelta 2012. Silloin näin joutsenen 21.3.

Pihamaata on kiva kierrellä ja kurkkia, mitä lumen alta paljastuu. Perennapenkissäni on vielä viimevuotiset lehdet suojaamassa uutta kasvustoa pakkaselta - ja näyttää siltä, että täytyy ne siinä vielä visusti pitääkin. Uutta vihreää nimittäin puskee jo kovaa kyytiä ja öisin on  kuitenkin pakkasta...

 

Kukkapenkin viereiseltä nurmelta paljastui myös, että lumen ja maan alla on ollut talvellakin elämää - koko pihapiiri täynnä myyrän kaivauksia:/ En muista koskaan aikaisemmin nähneeni pihassani moista. Kun taistelutanner kolmekymmenvuotisen sodan jäljiltä...

Ehkä kutkuttavinta tällä hetkellä on ajatus haravoimaan pääsemisestä! Vuosi takaperin lääkäri kielsi  moisen puuhastelun, kun käsi ei ollut ihan kunnossa, mutta nyt ei taida   estää mikään... Vuoden aikana kertyneet roskat, lehdet ja murskeenrippeet kun on saatu maltillisesti aurinkoisessa säässä rapsittua pihasta pois, niin ah autuasta:) Älköön kukaan uskaltako uhitella minulle mistään takatalvesta!

Joutsenet lennossa

Joku päivä taaksepäin lähdin sadesäästä huolimatta kamerani kanssa läheiselle pellolle, johon joutsenet kerääntyvät sekä keväisin että syksyisin. Välillä niitä katselen ikkunastakin, saattaa olla samalla kertaa satoja joutsenia sänkipellolla ravintoa etsimässä.

Kaksi ylintä kuvaa on otettu menneenä keväänä lähes samasta paikasta kuin nuo alimmaiset syksyn kuvatkin. Rakastan joutsenten katselua ja kuvaamista, kuvia on kertynyt vuosien mittaan aika lailla. Voi tuota lintujen  uljautta!



Laulujoutsenet ovat monille ihmisille rakkaita ja symboliikkaakin löytyy joutsenkuvan muodossa aina suomalaisesta joutsenmerkistä Äänisjärveltä 5000 vuotta sitten kallioon hakattuihin  kuvioihin...

Laulujoutsen valittiin vuonna 1981 kansallislinnuksemme ja se on rauhoitettu. Minulle joutsen edustaa puhtautta ja uljautta, suomalaisuutta. Jotain itsenäisyyttämme kuvastavaakin siinä on.

Myös kansallissäveltäjämme Jean Sibelius rakasti laulujoutsenia. Tässä pätkä Sibeliuksen muisteluita:" "Eräänä jouluaattona noin viidenkymmenen joutsenen parvi lensi matalalla Ainolan yli. Sen rakkaampaa joululahjaa en olisi voinut itselleni toivoa." Muistatteko muuten, että viimeisimmäksi jääneessä sadan markan setelissä oli sekä Sibeliuksen että joutsenien kuvat!





Kotitalollemme asti raikasi armoton trumpettiääninen kaakatus. Mitä lie linnut juttelivat. Tepastelin hiljakseen muutaman askeleen kerrallan metsän laitaa. Hämärsi jo, mutta valkeat linnut erottuivat vielä jotenkuten.


Joutsen on sen verran arka lintu, ettei ihan vierelleen päästä ihmistä. Kun ennätin muutaman kymmenen metrin päähän, suhahtivat ennakkoluuloisimmat linnut jo pois tiehensä. Jatkoin hiipimistäni. Vähän kerrallaan muutaman linnun ryhmä nousi lentoon.


Alkoi sataa kovemmin ja hämäryys painoi päälle. Pari viimeistä linturyhmää lähti nousukiitoon  lähes peräkanaa. Ja tietysti suunta oli minusta poispäin. Uskoin jo harmistuneena missanneeni lintukuvat ja lähdin kävelemään metsän laitaa takaisin päin...




Samassa tajusin, että linnut eivät enää erottaneet minua hämärän metsän vierestä ja vauhtiin päästyään kaarsivat ilmassa suoraan minua kohti! Tuli kova kiire kaivella takin sisällä sadetta suojassa ollut kamera esiin...Harmittelin paremman salaman puuttumista, mutta sinnikkästi räpsin minkä ehdin vesipisaroiden räpöttäessä linssiin.

 Lentäviä lintuja on vaikea kohdentaa kameran etsimeen. Vähän on tuurissaan,löytääkö lintuja lainkaan oikealla hetkellä. Aivan uskomattoman lujalta kuului kuitenkin  siipien suhahtelu, kun  linnut lensivät yläpuoleltani.



Voisin tuijotella joutsenkuvia vaikka ikuisuuden. Valkoiset linnut sinistäkin sinisemmällä taivaalla... Elämys!






LÄHTEET: Laulujoutsen [http://www.birdlife.fi/suojelu/lajit/laulujoutsen.shtml] Luettu 17.11.2012.