Linja-autopysäkkien kasvojenpesu Kokkolassa, osa 2

Vuonna 2020, Kokkolan juhlavuonna, kuvailin innosta pinkeänä Kokkolan katumaisemaan ilmaantuneita jokusia uusia bussipysäkkejä. Silloin toivoin, että voi kunpa näitä historiapläjäyksiä ilmaantuisi katukuvaamme lisääkin. No nyt on tullut - osa jo hieman aikaisemmin, loput nyt kesän 2024 korvilla.

Siispä uudelle kuvauskierrokselle, mikä ei ole helppo, koska ei ole mitään käsitystä, mistä päin Kokkolaa nämä kaikki löytyisivät. Joten hakuammuntana ajelulle. Monta niitä  sitten löytyikin!

Ensimmäisenä ajelen Koivuhakaan. Siellä on kaksi bussipysäkkiä Mäntynäädänkadulla saman kadun molemmin puolin. Jo etäältä huomaan niissä uudet kuvat! Kaikista muista kuva-aiheista poiketen Koivuhaan pysäkkien kuva-aiheet ovat värikuvia. Kaupunginosan historia huomioiden se toki sopiikin. Molemmissa kuvat ovat vuodelta 1975. 

Koivuhaka rakennettiin pääosin 1970-luvulla ja juuri siinä kaupunginosassa oli vuonna 1975 myös asuntomessut. Muistan ne vielä hämärästi. Oli muuten hiuksenhieno ohitus, ettei minusta lapsena tullut Koivuhaan asukkia. Aloitin alakoulun 1974 ja ennen sitä vanhempani pähkäilivät, minne muuttaisivat lapsuuskodistani, mummolastani. Oli kolme vaihtoehtoa. Yksi varteenotettava oli Australia, johon noihin aikoihin muutettiin aika yleisesti siirtolaiseksi. Sitten oli tämä Koivuhaan alue, koska isäni kulki töissä Kokkolassa ja tuolloin tontteja oli tarjolla juurikin Koivuhaasta.  Se olisi helpottanut perhe-elämää, kun reissutyöt olisi loppuneet muuton myötä. Kolmas vaihtoehto oli Evijärvi, joka lopulta vetikin pisimmän korren ainoastaan sen vuoksi, että rakennuslupapaperi saapui perille ennen muiden vaihtoehtojen lupapapereita. Niin pienestä voi kaikki lopulta olla kiinni. 

Nämä bussipysäkkien valokuvat on k.H. Renlundin museon arkistoista. Koivuhaan Palvelukeskuksen puoleisen kadun reunassa on  1975 kuvattu näkymä kuta kuinkin näiltä hoodeilta. Taustalla näkyy pari vanhinta tornitaloa ja parkkipaikka päheine -70-luvun autoineen.  Kuvassa kävelevät ihmiset ovat hieman harmillisesti  keskellä katosta olevan välipuun molemmin puolin. 

Vähän ikävästi on jo joku löytänyt valkoisen spraymaalin ja päässyt töhertelemään iltojensa laihaksi iloksi bussipysäkin kylkiin. 

Samaisen kadun toisen puolen pysäkki osoittautuu hieman vaikeaksi kuvattavaksi auringonpaisteella. Kuvassa on kuitenkin Koivuhaan palvelukeskus. Pääpiirteissään se näyttää nykyäänkin  hyvin samannäköiseltä kuin kuvassa. Kyllä sen edelleen siitä tunnistaa! Toki liikkeet rakennuksen sisällä ovat muuttuneet ja jonkin verran on ollut remppaakin. Ihanasti kuvan tyypeillä hulmuaa leveälahkeiset, joista viimeistään tunnistaa ajankuvan. 

Sitten Ykspihlajaan. Sen bussipysäkki seisoo Satamakadun kupeessa. Ajan auton parkkiin viereisen kirkon pihaan. Piha on minulle tuttu vuosien takaa. Olinhan rakennuksessa töissä kymmenisen vuotta - niin, sekä lastentarhanopena että myös päiväkodin johtajana. Voi niitä aikoja! Muutoinkin kaupunginosa on minulle hyvin tuttu myöhempien työpaikkojen vuoksi. Siksi onkin kiinnostavaa nähdä, mitä seudun bussipysäkkiä on valittu ilmentämään.

Kävelen aluksi kirkon pihaan ja nappaan kuvaan kohti Satamakatua. Kuvat näkyvätkin selkeämmin näköjään pysäkkien takaa.

Kuvatekstinä on "Linja-autossa on tunnelmaa. " No, tässä kyseisessä kuvassa juuri sitä löytyykin. Kyseinen bussi ajeli väliä Ykspihlaja-keskusta. Vaatetuksesta ja autosta päätellen liikutaan viime vuosisadan alkukymmenissä.

Julkisivun puolella huomaankin, että kuvat on sommiteltu pysäkin sisälle eri järjestyksessä. 

Ykspihlajasta jatkan matkaani Minimanin kulmille,  Energiatielle. Siellä nousen kuvaamaan huoltoaseman pihasta ensin takapuolta pysäkkikuvasta.  Kuvan etualalla on lehmiä. Hmm. Mistähän tämä otos on  kuvattu, mietiskelen. 

Vasta kuvateksti selittää maalaismaista idylliä kuvassa tarkemmin. "Kokkolan vanha vesitorni valmistui 1921. Tornin ylimmässä kerroksessa oli palovartijan  vartiohuone ja talvisodan aikana vesitornia käytettiin ilmatorjuntaan. " Ahaa, siis vanha vesitornihan on edelleen tässä lähistöllä pystyssä. Vaikea on kuvitella siihen läheisyyteen lehmiä. Mutta tottahan se on, että entisaikoina maaseutumainen asutus alkoi juurikin noilta seuduilta, jossa oli tuolloin tulliporttikin. Mikähän mahtaa olla etualan jykevä talo?

Julkisivun puolelta katsottuna kuvaa hieman häiritsee  isohko  aikataulukyltti. Voi, kun se olisi sijoitettu sivuseinälle...

Matka jatkuu Mäntykankaalle. Anders, Chydeniuksenkadulta, Mäntykankaan koulun edustalta, löydän seuraavan uudistetun pysäkin. Kuvaus tuppaa jälleen olemaan hieman haasteellista auringonvalon vuoksi. 

Teksti kertoo seuraavaa: "Mäntykangas todennäköisesti 1930-luvun tienoilla. " Tästäkin kuvasta on siis piakkoin sata vuotta. Kuvan teinitytöt istuskelevat kivellä ja vasemmassa reunassa oleva poika kastelee metallisella kastelukannulla. Maisema vaikuttaa melko kivikkoiselta. Ja juu, taustallahan  kuvassa onkin Mäntykankaan koulu!

Matka jatkuu Mariankadulle, josta löydänkin Keskipohjanmaan Keskussairaalan pysäkiltä uuden kuva-aiheen. Kuvan otsakkeena on "Elämää Mariankadulla 1950-luvulla. " Taustalla näkyy joku seudun pienkerrostaloista ja edustalla naiset ahkeroivat pistolapioineen. 

Liikun eteenpäin samaa Mariankatua ja sieltäpä löytyykin läheiseltä Terveyskeskuksen pysäkiltä uusi kuva katoksessa.

Ohitse kulkee mies koiransa kanssa ja silmäilee minua. Vaikutankohan epäilyttävältä hiippaillessani nurmialueella? Joka tapauksessa suuntaan kamerani kohti pysäkkiä.

Myös tämän kuvan tekstinä on samainen "Elämää Mariankadulla 1950-luvulla." Jos oikein näen, komeilee kuvassa iso kyltti, jossa on teksti "SAUNA. " Lienee kyse yleisestä saunasta. Omasta lapsuudesta kumpuaa muisto, kun ennen kouluikää olin mummoni kanssa yleisessä saunassa sukulaisreissulla pesulla - tosin silloin Vaasassa asti.

Lapiohommissa näyttävät kuvan mies ja nainen olevan tässäkin kuvassa.

Sitten ihan keskustaan. Bongaan uudistetun bussipysäkin Rautatienkadulta aivan taksipysäkin kupeesta. Tällä kertaa päädyn kuvaamaan katosta vain takaa päin, koska edusta on ihmisten valloittama. 

Kuvateksti selventää:  "Kokkolan rautatieasema 1900-luvun  alussa. " Kuvasta on siis jo hulppeasti yli sata vuotta. Itse rautatieasemarakennus seisoo edelleen omillaan, mutta vieressä oleva rakennuskanta onkin aika lailla muuttunutta. 

Kuva on mielestäni tosi hieno. Siinä on vanha rouva hienoissa, tummissa tamineissaan, suloinen pikkutyttö mekossaan ja vasemmassa reunassa erottuu ainakin kolme naista valkeissa asuissaan. Porraspäässä seisoo varmaankin konduktööri. Tosi ihana kuva!

Kävelen läheiselle matkahuollon parkkialueelle. Muistan, että olen jo aikaisemmalla kuvauskerralla kuvannut pysäkin, joka on lähimpänä Matkahuollon rakennusta. Mutta lähistöltä löytyy tätä nykyä kolme kuvallista pysäkkiä lisää. Siispä vielä niitä katsomaan!

Jahas, ensimmäiseen kuvauskohteeseen onkin jo punakynä päässyt kiusaamaan. Tosi kurjaa! Kuvatekstistä selviää:  "Näkymä Rautatientorilta itäiselle Kirkkokadulle. " Kuva lienee melko vanha ja kuvan auto kerrassaan upea.

Kuvan taustalta pilkottaa Kokkolinnan rakennus, joka pilkistä myös rautatieaseman pysäkin takaa! Tämä kuva on edukseen tässä pysäkkipaikalla, se erottuu jotenkin täydellisen hyvin ja  ehjänä kokonaisuutena. 

Läheisellä toisella pysäkillä ollaankin talviteemaisessa kuvassa. Kuvatekstissä mainitaan "Alfred Huhta hevosineen Rautatientorilla. " Harmillisesti pysäkin toinen sivulaseista on pienillä säröillä kauttaaltaan. 

Kuvan reki on upean siro, tulee vallan mielikuva, kuin mies istuisi kamelin selässä. Mietin oliko tämä se sama Alfred Huhta, joka mainitaan Maria Åkerblomin yhteydessä...

Viimeinen kierrokseni bussipysäkeistä sijaitsee  sekin samaisella aukiolla. Kuvatekstin mukaan  kyseessä on "Palokuntalaisten juhla 1901. " Kuvamateriaali on infotekstin mukaan Vi Neristassbor ff / Kokkolan kotiseutuarkistosta. 

En tiedä kuvan juhlan aihetta, mutta se on kiinnostava. Oletan kuitenkin, että kuva on jokavuotisesta kesäjuhlasta. Kuvaa tarkemmin katsoessa siitä erottaa 15 vapaapalokuntalaista riippumassa telineissä rakennuksen edustalla. Kiinnostun myös kuvan vapaapalokuntalaisten vaatetuksesta, joka vaikuttaa juhlavalta. Löydänkin tiedon, että vapaapalokunnan komppanioilla oli erivärisiä tunnuksia, joista pystyi tietämään niiden tehtävät palopaikalla.

Palokuntalaisilla oli valkoiset paraatitakit sekä messinkikammoin varustetut mustat kypärät. Näkyypä kuvassa myös eri kokoisia rumpuja.

 
 LÄHTEET: Pelastajat: Palomiehet. [https://www.kokkola.fi/app/uploads/2021/02/40b4120b-3_pelastajat_palom_ja_karelmo_fin.pdf] Luettu 134.7.2024.

Yhä yllättävä Ykspihlajan kulttuuriviikko

Yksi kesän odotetuista hetkistä on, kun Ykspihlajan sanomat kolahtaa postilaatikkoon. Lehteen tarttuessa tietää, että yllätysten määrä on vakio. 

Tänä vuonna jo etukanteen silmäys nostaa  kasvoille kepeän ilmeen. Kyyrön isäntähän se siellä komeilee päheiden autojensa keskellä! Niin ei voi tulla huonolle mielelle tätä kuva katsellessa...

Tänä vuonna on taas monta kutkuttavaa juttua, joihin täytyy suunnata kesäiset askeleet. Viides Ykspihlajan kulttuuriviikko ei tyydy tavanomaisiin tapahtumiin, vaan etsii, penkoo ja löytääkin onnistuneita ja erilaisia kohteita, jotka tavallista tallaajaa jaksavat kiinnostaa ja yllättää. 

Poimin lehtiartikkelien huikeasta tarjonnasta muutaman helmen. Ehkä muutama muukin laillani innostuu! 

Kukapa ei jo osaisi yhdistää Pihlajaan "Hymyilevää Kokkolaa" ja  meille hymyilevää miestä, ohjaaja Juho Kuosmasta. Tällä kertaa Kuosmanen on intoutunut ohjaamaan  uuden version Salaviinanpolttajista. Tämä elokuva sai maailmanensi-iltansa huhtikuussa 2017 Tampereella. Ja nyt täällä Kokkolassa avautuu tilaisuus raottaa viinanpolttajien mystistä verhoa. Tämä 15 minuutin mittainen elokuva pohjautuu vuonna 1907 tehtyyn  ensimmäiseen suomalaiseen näytelmäelokuvaan, jonka kuvamateriaali ja käsikirjoitus ovat tuhoutuneet. Elokuvan alkuperäinen juoni on kuitenkin säilynyt elokuvan lehti-ilmoituksen mukana. 

Tässä taannoin luin Keski-Pohjanmaa-lehdestä tämän elokuvan näyttelijästä tehdyn mainion lehtiartikkelin.  Jo silloin päätin, että tämä juttuhan on nähtävä! Voiko ilmeikkäämpää näyttelijää löytää!

Elokuva esitetäään kulttuuriviikolla kaksi kertaa ja samaan syssyyn on mahdollista nähdä ja kokea myös Kuosmasen aikaisempi mykkäelokuva "Romu-Mattila ja kaunis nainen." Eikä siinä vielä tietystikään kaikki, kun on kyse Pihlaja-viikosta. Samalla 20 e lipulla kun pääsee tunnelmoimaan myös  Viva Yxpila!-iltaan, jossa on sielunruokaa joka lähtöön. 

No sittenpä suunnataankin "The pohje of Pihlaja"-kisaan. Tässä pääsee kisaamaan omalla varustuksellaan  eli pohje on työnnettävä  reiälliseen vaneriseinämään. En tiedä, missä seinämä sijaitsee, joten on oltava tarkkana, että ei sohaise pohjettaan mihin tahansa koloon! Raati valitsee kuin sian säkissä viikon päätteeksi parhaan pohkeen lähetetyistä pohjekuvista.  Luotan  etelä-pohjalaiseen vankkaan pohkeeseen. Ehkä palkintona on pohkeen vilauttelu seuraavassa Kuosmasen mykkäelokuvassa:))) Kukapa tietää. 

Rakastan kesäteattereita. Teatterihulluus valtaa mieleni lähes joka kerta, kun pääsen katsomoon. En tiedä, onkoo se peruja isoisoäidiltäni, joka myös rakasti  ja kuluttikin teatterin lavaa... Tämän kertainen Pihlajan teatteri  kuvaa 1970-luvulla oikeastikin Pihlajassa pelkoa ja jengitappeluita lietsonutta Pihlajan jengiä. Näytelmän käsikirjoituksesta vastaa pihlajalainen Pauli Poranen. Erityisen kivaa esityksiä on katsoa, kun tietää, että näyttelijöissä on mukana tuttua kaartia. 

Pauli Porasen kirjoittama ja ohjaama Pihlajan jengi, joka käsittelee 1970-luvun jengitappeluita.

Mielenkiinnolla luin myös tulevista romanitansseista. Aikoinaanhan Pihlajan kaduilla kulki enemmänkin romaneja. Tällä kertaa tarjolla on romanipukuja, kertomuksia heidän mielenkiintoisesta kulttuuristaan sekä  myös karaokea  ja musisointia. Erityisen hienoa oli lukea, että paikalliset romanit ovat menneen talven aikana  treenanneet romaninuorten kanssa  lavatansseja. Upeaa, että omasta kulttuurista pidetään kiinni. Tämän haluan kokea!

No sitten tapahtuu taas ihan jotain muuta! Asia, joka muutama vuosi sitten torpattiin mahdottomana, on nyt tietysti mahdollistunut. Kymmeniä vuosia sittenhän lättähattujuna kuljetti ihmisiä kaupunkiin ja takaisin. Ykspihlajan asema on purettu jo 1980-luvulla, mutta muistan sen lapsuuden muutamasta ohiajosta sataman liepeiltä  hämärästi.

Lättähattu jyskyttää paikalle Haapaveden museorautatieyhdistyksen toimesta. Junassa on kaikkiaan 138 paikkaa ja kaksi vaunua. Luvassa on myös taustamusiikkia lättähattufiilistelijöille. Tämä lienee elämys ja se on mahdollista tavoittaa kymmenellä eurolla.

Kulttuuriviikon kahtena viimeisenä päivänä Ykspihlajaan voi huristella lättähatulla, jonka paikalle tuo Haapaveden museorautatieyhdistys. Vaunuja junassa on kaksi ja paikkoja 138. Junaan kaivataan vielä musisoijia viihdyttämän väkeä matkan ajaksi.
Kulttuuriviikon kahtena viimeisenä päivänä Ykspihlajaan voi huristella lättähatulla, jonka paikalle tuo Haapaveden museorautatieyhdistys. Vaunuja junassa on kaksi ja paikkoja 138. Junaan kaivataan vielä musisoijia viihdyttämän väkeä matkan ajaksi.

Mitäpä olisi heinäkuinen  kesäilta ilman saunaa. Pihlajassa pihasaunoja on ympäri ämpäri talojen pihoja. Tapahtumaa mainostetaan kuumana uutuutena ja sitä se taatusti onkin. Lähtösaunalta Leipurinkatu 4:stä  osallistuja saa rastisaunakartan, jonka mukaan voi hurauttaa  fillarillaan saunasta seuraavaan. Virallisen saunaruhtinaan paperit saa ainoastaan  kaikki kisan saunat saunonut. Lisämainintana toivomus, että osallistujilla olisi  suotavaa olla fillarin lisäksi saunatakki yllä!

Paljon muutakin mieletöntä - ja suurimmaksi osaksi ilmaista -  mahtuu Pihjalaviikkoon 15.-23.7.-17, mutta niistä kannattaa lukea tarkemmin itse lehtisestä tai täältä. 

LÄHTEET: Ykspihlajan sanomat. Kesäkuu 2017.